Miksi keski-ikäiset yrittävät saada luotua tiiviimpiä yhteyksiä sukulaisiin ja ottavat yhteyttä vanhoihin koulu- ja lapsuuskavereihin?

Minusta on myöskin rasittavaa, jos joku olettaa jonkun esimerkiksi lapsuudentutun tai sukulaisen olevan merkityksetön tai pinnallinen keskustelukumppani vain siksi, ettei olla satuttu olemaan tekemisissä.

Monet entiset luokkakaverini ovat nyt 46-vuotiaana aivan erilaisia kuin 15- tai 19-vuotiaina. Olisi minun typeryyttäni olettaa heidän olevan vähäarvoista seuraa vain siksi, ettemme sattuneet olemaan ystäviä aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko tässä tosiaan jotakin sellaista, että ne yksinäisemmät haluaisivat mielellään pitää yhteyttä, mikä on tietysti aivan ymmärrettävää. Ellei ole omaa perhettä, niin tosiaan se lähipiiri kapenee iän myötä aikalailla. Perheellisellä taas lähipiiri laajenee, eikä siihen niin kaipaa jotain serkkuja tai välttämättä edes omia sisaruksia ja näiden lapsia. Yleensä vierastan ajatusta, että jonkun kanssa pitäisi olla tekemisissä vain siksi, että ollaan sukua. Mieluummin vietän aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella. Lähipiiriini kuuluu mieheni, kolme lastamme kumppaneineen, yksi serkku, siskon tyttö perheineen, kummipoika perheineen, veljeni ex-vaimo nykyisen miehensä kanssa, miehen veli puolisoineen ja kolme hyvää ystävää sekä vielä yksi ystäväpariskunta. En kyllä yhtään kaipaa enempää lähipiiriä.

Ja minustakin on ihan ok tavata sukulaisia esim. häissä ja ylppäreissä, mutta se riittää, siinä ehtii hyvin vaihtaa kuulumiset. Ei minua vain kiinnosta ihmiset, joiden elämäntilanne on ihan erilainen kuin omani ja koko elämä ja elämänkatsomus myös ovat erilaisia, meillä ei ole samoja harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita, ei mitään muuta yhteistä kuin että ollaan sukulaisia. Käytännössä nämä ihmiset ovat minulle ihan vieraita. Pelkästään kiusallista, kun he alkavat kutsua kyläilemään tai tulevat itse yllätysvierailulle, soittavat tms. 

Tuo voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlaiset ajatukset. Ihan kamalaa, kun jotkut ovat tulleet yllätysvierailulle, en voi muutenkaan sietää sellaisia. Ja myös minulla on sukulaisia, jotka ovat ystäviä ja laajahko ystävä- ja tuttavapiiri. En kertakaikkiaan jaksa enempää ihmisiä. Ap

Meillä on selvästi sielujen sympatiaa. Ajattelin juuri samoin sinun kirjoituksestasi. Olen myös introvertti ja väsyn sellaisesta vähän pinnallisesta seurustelusta ja mietin aina, että tämänkin ajan olisin voinut olla jonkun oikeasti merkityksellisen ihmisen seurassa tai nauttia omasta ajasta. 

Ihan samat ajatukset. Kaipa sitä on vain tiukemmin pidettävä kiinni omasta ajasta ja sanottava suoremmin, että elämä on kiireistä, että yhteydenottoja ei tulisi niin usein. Ap

Minua kiusattiin koulussa kun olin tyttömäinen ja olen nähnyt pari kiusaaja ja ovat pyytäneet anteeksi minulta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on myöskin rasittavaa, jos joku olettaa jonkun esimerkiksi lapsuudentutun tai sukulaisen olevan merkityksetön tai pinnallinen keskustelukumppani vain siksi, ettei olla satuttu olemaan tekemisissä.

Monet entiset luokkakaverini ovat nyt 46-vuotiaana aivan erilaisia kuin 15- tai 19-vuotiaina. Olisi minun typeryyttäni olettaa heidän olevan vähäarvoista seuraa vain siksi, ettemme sattuneet olemaan ystäviä aikoinaan.

Kaikkien kanssa ei vain ole mitään yhteistä, mutta se on eri asia kuin se, että pitäisi toista vähäarvoisena. Toisaalta itselläni on myös tilanne, että elämään ei mahdu enää enemmän ihmisiä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa epäluuloiselta siksi, että yrittää kaivaa jotain outoa erityistä motiivia yhteydenottoon, sen sijaan että kysyisi suoraan.

Minäkin olen introvertti, mutta olen sen verran ihmisten kanssa tekemisissä etten päätäni vaivaa erikoisilla motiiveilla tai sillä, että miksi joku tykkää asiasta josta minä en. Ei hänen tarvitse sitä varten olla outo, eikä hänen odotuksensa korkealla.

Jatkuvasta sosiaalisuusvaatimuksesta voi feidata sanomalla ”kiitos olisi mukavaa, mutta en pääse/voi/elämäni on kiireista, katsotaan ensi vuonna”.

Tuo viimeisin lause on hyvä neuvo, täytyy turvautua siihen tiukemmin kuin olen tehnyt. Mielestäni en ole luokitellut näitä sukulaisia oudoiksi, vaan yrittänyt kysyä, että millaisia ajatuksia noiden yhteydenottojen taustalla on. Ei kyllä ole tullut mieleen kysyä, että miksi otat yhteyttä, koska tavallaan se on sama syy kuin muissakin yhteydenotoissa. Halu tutustua paremmin, onko yhteistä, onko toisella halua pitää yhteyttä. Tässä ilmiössä on kuitenkin mielestäni jotain yleisempää ikään liittyvää juttua, mitä halusin ketjulla selvittää.

Tuntuu olevan yleistä, koska muutkin ovat kokeneet samaa, mieheni ja pari ystävätärtä. Liittynee ikään, yksinäisyyteen, niin kuin monet tässä tuovat ilmi. Ei ole mitenkään outoa, että haluaa laajentaa ystäväpiiriään, jos se on pieni, vaan aikvan luonnollista ja hyvä asia. Monet varmaan löytävätkin näin uusia yhteyksiä ja ystäviä. 

Sekin on totta, että jos tapaamisiin menee ja kyselyihin vastaa, niin nehän jatkuvat. Täytyy vain sanoa useimmiten, että ei käy, en ehdi, niin sanoma menee paremmin perille. Tässä on siis itselläni parantamisen varaa. Ap