Lue keskustelun säännöt.
“Sanaton viestintä” on useimmiten sitä, ettei kehtaa ääneen sanoa typeriä vaatimuksia ja ajatuksia
05.07.2019 |
Huomaan tän niin usein itsessäni. Joku järkiminä tms ymmärtää, että olen niin himpskatin vaativa ja vaikea, etten halua sitä edes pukea sanoiksi. Tai sitten en edes tiedä ihan varmaan, mitä haluan. Mutta sitten kuitenkin sisällä joku vaan haluaa välttämättä että näin sen on mentävä ja jos ei mene, tulee paha mieli, ahdistus ja itku.
Olen käynyt psykologilla ihan toisen ongelman kanssa mutta niissä keskusteluissa tääkin on selvinnyt mulle.
Muilla samansuuntaisia kokemuksia?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Tää menee nyt ihan sivuraiteille. Toi miehen kaveri ei oikeestaan ole edes ongelma. Se oli vaan esimerkki, kun sellaista pyydettiin.
Mä haluaisin keskustella siitä, pakenetteko te muut sanattomaan viestintään silloin, kun tietoisesti tai tiedostomatta ymmärrätte, että olisitte todella heikoilla jos joutuisitte perustelemaan väitteenne tai toiveenne. Eli argumentit ei riitä ja logiikka on vinksallaan.
Mä olen tajunnut tekeväni näin tiedostomatta, haluan jotain ja kun en pysty perusteluihin, alan käyttämään kehonkieltä, ilmeitä (mulla menee suu mutruun helposti), vetäydyn, mökôtän, mykkäkoulua ym.
Toinen esimerkki. Olen koko talven puhunut miten meidän pitäisi elää ekologisemmin. Olen vaatinut sitä ja tätä vedoten kestävyyteen. Mies alkoi ehdottaa että mennään lomalla Lappiin katsomaan ruskaa. Perusteli ilmasto ym näkökulmilla. Mutta kun mä haluaisin Ranskaan ja olin jo pitkään katsonut yhtä ihanaa air b’n b: tä ja halpoja lentoja! Aloin puhua ettei Lappiin kun on hyttysiä ja muuta.... Mies esitti ettei elokuun lopulla enää ole ym ym. Vetäydyin, itkeskelin, mökötin. Mies oli musta tyhmä ja ilkeä. Halusin Ranskaan enkä Lappiin. Onneksi tarjoutui mahdollisuus lähteä Portugaliin tuttavaperheen luokse, tartuimme sitten siihen. Mutta edelleen mies puhuu että Lappiin ensi vuonna sitten...
Ja mua ahdistaa.
Ap
Alkuperäinen kysymyksesi siis tarkoittikin, alammeko me muut osoittaa mieltämme mököttämällä, kun huomaamme toisen olevan oikeassa? En minä ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää menee nyt ihan sivuraiteille. Toi miehen kaveri ei oikeestaan ole edes ongelma. Se oli vaan esimerkki, kun sellaista pyydettiin.
Mä haluaisin keskustella siitä, pakenetteko te muut sanattomaan viestintään silloin, kun tietoisesti tai tiedostomatta ymmärrätte, että olisitte todella heikoilla jos joutuisitte perustelemaan väitteenne tai toiveenne. Eli argumentit ei riitä ja logiikka on vinksallaan.
Mä olen tajunnut tekeväni näin tiedostomatta, haluan jotain ja kun en pysty perusteluihin, alan käyttämään kehonkieltä, ilmeitä (mulla menee suu mutruun helposti), vetäydyn, mökôtän, mykkäkoulua ym.
Toinen esimerkki. Olen koko talven puhunut miten meidän pitäisi elää ekologisemmin. Olen vaatinut sitä ja tätä vedoten kestävyyteen. Mies alkoi ehdottaa että mennään lomalla Lappiin katsomaan ruskaa. Perusteli ilmasto ym näkökulmilla. Mutta kun mä haluaisin Ranskaan ja olin jo pitkään katsonut yhtä ihanaa air b’n b: tä ja halpoja lentoja! Aloin puhua ettei Lappiin kun on hyttysiä ja muuta.... Mies esitti ettei elokuun lopulla enää ole ym ym. Vetäydyin, itkeskelin, mökötin. Mies oli musta tyhmä ja ilkeä. Halusin Ranskaan enkä Lappiin. Onneksi tarjoutui mahdollisuus lähteä Portugaliin tuttavaperheen luokse, tartuimme sitten siihen. Mutta edelleen mies puhuu että Lappiin ensi vuonna sitten...
Ja mua ahdistaa.
Ap
Alkuperäinen kysymyksesi siis tarkoittikin, alammeko me muut osoittaa mieltämme mököttämällä, kun huomaamme toisen olevan oikeassa? En minä ainakaan.
Vedät kyllä vähän mutkia suoriksi nyt. Ennemmin sanoisin, että tämä sanaton viestintä, kehonkieli, ilmeet, ym on mulla jotenkin vaistonvaraista ja heijastelee mun tunnetiloja. En mitenkään tietoisesti tee päätöstä alkaa mököttää kun huomaan, ettei argumentit riitä. Tämä kehonkieli tulee ihan itsestään.
Tiedä, että olen heikoilla ja loogisesti pitäisi tehdä B mutta kun tunnetasolla tms oikeasti haluan A oli se sitten kuinka epäloogista tahansa. Se sanaton viestintä vaan tulee.
Ymmärtääkö kukaan tai on kokenut samaa?
Ap
Eli käytännössä: alammeko mököttämään, jos emme saa tahtoamme läpi. Kyllä, tosi monet ihmiset tekevät näin, minä myös. Se on ihan normaalia. Tärkeintä on löytää keinoja siihen, miten päästä tästä mökötysvaiheesta yli.
Jos miehen kaverin naama ärsyttää, niin pyydä mieheltäsi, että he tapaisivat muualla kuin teillä. Ja jos he tapaavat teillä, niin mies saisi ajoissa ilmoittaa siitä, jotta kerkeäsit pois alta vaikka kaupungille leffaan tms. Mutta et voi kuitenkaan pyytää, että miehesi lopettaisi tapaamasta kaveriaan. Ja sama pätee moneen muuhunkin asiaan, että et aina saa tahtoasi läpi. Jos mökötyttää, niin sitten mökötät.
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä: alammeko mököttämään, jos emme saa tahtoamme läpi. Kyllä, tosi monet ihmiset tekevät näin, minä myös. Se on ihan normaalia. Tärkeintä on löytää keinoja siihen, miten päästä tästä mökötysvaiheesta yli.
Ajattelen päinvastoin niin, että sanaton viestintä nimen omaan ON keino saada tahtonsa läpi. Kyllähän esim parisuhteessa edellytetään, että mies ymmärtää puolisonsa KAIKKEA viestintää, myös sitä sanatonta.
Ja tietyllä tavalla se sanaton viestintä on aidompaa ja rehellisempää kuin argumentoiva keskusteku. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää menee nyt ihan sivuraiteille. Toi miehen kaveri ei oikeestaan ole edes ongelma. Se oli vaan esimerkki, kun sellaista pyydettiin.
Mä haluaisin keskustella siitä, pakenetteko te muut sanattomaan viestintään silloin, kun tietoisesti tai tiedostomatta ymmärrätte, että olisitte todella heikoilla jos joutuisitte perustelemaan väitteenne tai toiveenne. Eli argumentit ei riitä ja logiikka on vinksallaan.
Mä olen tajunnut tekeväni näin tiedostomatta, haluan jotain ja kun en pysty perusteluihin, alan käyttämään kehonkieltä, ilmeitä (mulla menee suu mutruun helposti), vetäydyn, mökôtän, mykkäkoulua ym.
Toinen esimerkki. Olen koko talven puhunut miten meidän pitäisi elää ekologisemmin. Olen vaatinut sitä ja tätä vedoten kestävyyteen. Mies alkoi ehdottaa että mennään lomalla Lappiin katsomaan ruskaa. Perusteli ilmasto ym näkökulmilla. Mutta kun mä haluaisin Ranskaan ja olin jo pitkään katsonut yhtä ihanaa air b’n b: tä ja halpoja lentoja! Aloin puhua ettei Lappiin kun on hyttysiä ja muuta.... Mies esitti ettei elokuun lopulla enää ole ym ym. Vetäydyin, itkeskelin, mökötin. Mies oli musta tyhmä ja ilkeä. Halusin Ranskaan enkä Lappiin. Onneksi tarjoutui mahdollisuus lähteä Portugaliin tuttavaperheen luokse, tartuimme sitten siihen. Mutta edelleen mies puhuu että Lappiin ensi vuonna sitten...
Ja mua ahdistaa.
Ap
Alkuperäinen kysymyksesi siis tarkoittikin, alammeko me muut osoittaa mieltämme mököttämällä, kun huomaamme toisen olevan oikeassa? En minä ainakaan.
Vedät kyllä vähän mutkia suoriksi nyt. Ennemmin sanoisin, että tämä sanaton viestintä, kehonkieli, ilmeet, ym on mulla jotenkin vaistonvaraista ja heijastelee mun tunnetiloja. En mitenkään tietoisesti tee päätöstä alkaa mököttää kun huomaan, ettei argumentit riitä. Tämä kehonkieli tulee ihan itsestään.
Tiedä, että olen heikoilla ja loogisesti pitäisi tehdä B mutta kun tunnetasolla tms oikeasti haluan A oli se sitten kuinka epäloogista tahansa. Se sanaton viestintä vaan tulee.
Ymmärtääkö kukaan tai on kokenut samaa?
Ap
Sun pitää opetella puhumaan. Silloinkin, kun jäät perusteluissasi alakynteen. Jos ensin olet halunnut paljon ekotekoja teidän yhteisessä elämässänne, mies tietenkin olettaa, että ekologinen elämäntapa on sulle tärkeä. On täysin normaalia, että hän ehdottaa Lappiin menoa. Sun olisi pitänyt hyttysistä puhumisen sijasta sanoa suoraan, että vaikka arvostatkin ekologista elämäntapaa, tällä kertaa kuitenkin haluaisit Ranskaan. Ei sun miehelläsi ole mitään kristallipalloa eikä hän osaa lukea sun ajatuksiasi.
Tuollainen parisuhde, missä toinen sanoo yhtä ja tarkoittaa kuitenkin toista, ei tule kestämään. Toinen osapuoli turhautuu, kun tekee hän mitä tahansa, niin aina tekee väärin. Vaikka on tehnyt just niinkuin toinen oli sanonut. Eikä kaikkia asioita tarvitsekaan perustella vaan joskus vaan tekee jotain mieli.
Johonkiin ne rajat on aina vedetttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa melko tyypilliseltä naiselta.
Tilannnetaju ja psykologinen silmä ja huuumori ne on tämänpäivän juttuja ehdotttomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä: alammeko mököttämään, jos emme saa tahtoamme läpi. Kyllä, tosi monet ihmiset tekevät näin, minä myös. Se on ihan normaalia. Tärkeintä on löytää keinoja siihen, miten päästä tästä mökötysvaiheesta yli.
Ajattelen päinvastoin niin, että sanaton viestintä nimen omaan ON keino saada tahtonsa läpi. Kyllähän esim parisuhteessa edellytetään, että mies ymmärtää puolisonsa KAIKKEA viestintää, myös sitä sanatonta.
Ja tietyllä tavalla se sanaton viestintä on aidompaa ja rehellisempää kuin argumentoiva keskusteku. Ap
Ohis...sanaton viestintä ei kuitenkaan saa olla ristiriidassa sanallisen viestinnän kanssa. Tämä vaikuttaa olevan sulla ongelmana. Opettele sanomaan, mitä oikeasti haluaisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää menee nyt ihan sivuraiteille. Toi miehen kaveri ei oikeestaan ole edes ongelma. Se oli vaan esimerkki, kun sellaista pyydettiin.
Mä haluaisin keskustella siitä, pakenetteko te muut sanattomaan viestintään silloin, kun tietoisesti tai tiedostomatta ymmärrätte, että olisitte todella heikoilla jos joutuisitte perustelemaan väitteenne tai toiveenne. Eli argumentit ei riitä ja logiikka on vinksallaan.
Mä olen tajunnut tekeväni näin tiedostomatta, haluan jotain ja kun en pysty perusteluihin, alan käyttämään kehonkieltä, ilmeitä (mulla menee suu mutruun helposti), vetäydyn, mökôtän, mykkäkoulua ym.
Toinen esimerkki. Olen koko talven puhunut miten meidän pitäisi elää ekologisemmin. Olen vaatinut sitä ja tätä vedoten kestävyyteen. Mies alkoi ehdottaa että mennään lomalla Lappiin katsomaan ruskaa. Perusteli ilmasto ym näkökulmilla. Mutta kun mä haluaisin Ranskaan ja olin jo pitkään katsonut yhtä ihanaa air b’n b: tä ja halpoja lentoja! Aloin puhua ettei Lappiin kun on hyttysiä ja muuta.... Mies esitti ettei elokuun lopulla enää ole ym ym. Vetäydyin, itkeskelin, mökötin. Mies oli musta tyhmä ja ilkeä. Halusin Ranskaan enkä Lappiin. Onneksi tarjoutui mahdollisuus lähteä Portugaliin tuttavaperheen luokse, tartuimme sitten siihen. Mutta edelleen mies puhuu että Lappiin ensi vuonna sitten...
Ja mua ahdistaa.
Ap
Alkuperäinen kysymyksesi siis tarkoittikin, alammeko me muut osoittaa mieltämme mököttämällä, kun huomaamme toisen olevan oikeassa? En minä ainakaan.
Vedät kyllä vähän mutkia suoriksi nyt. Ennemmin sanoisin, että tämä sanaton viestintä, kehonkieli, ilmeet, ym on mulla jotenkin vaistonvaraista ja heijastelee mun tunnetiloja. En mitenkään tietoisesti tee päätöstä alkaa mököttää kun huomaan, ettei argumentit riitä. Tämä kehonkieli tulee ihan itsestään.
Tiedä, että olen heikoilla ja loogisesti pitäisi tehdä B mutta kun tunnetasolla tms oikeasti haluan A oli se sitten kuinka epäloogista tahansa. Se sanaton viestintä vaan tulee.
Ymmärtääkö kukaan tai on kokenut samaa?
Ap
Tapahtuuko sulla tuota muissakin ihmissuhteissa kuin vain parisuhteessa? Esimerkiksi ystäviesi kanssa? Jos ei, mieti, miksi ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää menee nyt ihan sivuraiteille. Toi miehen kaveri ei oikeestaan ole edes ongelma. Se oli vaan esimerkki, kun sellaista pyydettiin.
Mä haluaisin keskustella siitä, pakenetteko te muut sanattomaan viestintään silloin, kun tietoisesti tai tiedostomatta ymmärrätte, että olisitte todella heikoilla jos joutuisitte perustelemaan väitteenne tai toiveenne. Eli argumentit ei riitä ja logiikka on vinksallaan.
Mä olen tajunnut tekeväni näin tiedostomatta, haluan jotain ja kun en pysty perusteluihin, alan käyttämään kehonkieltä, ilmeitä (mulla menee suu mutruun helposti), vetäydyn, mökôtän, mykkäkoulua ym.
Toinen esimerkki. Olen koko talven puhunut miten meidän pitäisi elää ekologisemmin. Olen vaatinut sitä ja tätä vedoten kestävyyteen. Mies alkoi ehdottaa että mennään lomalla Lappiin katsomaan ruskaa. Perusteli ilmasto ym näkökulmilla. Mutta kun mä haluaisin Ranskaan ja olin jo pitkään katsonut yhtä ihanaa air b’n b: tä ja halpoja lentoja! Aloin puhua ettei Lappiin kun on hyttysiä ja muuta.... Mies esitti ettei elokuun lopulla enää ole ym ym. Vetäydyin, itkeskelin, mökötin. Mies oli musta tyhmä ja ilkeä. Halusin Ranskaan enkä Lappiin. Onneksi tarjoutui mahdollisuus lähteä Portugaliin tuttavaperheen luokse, tartuimme sitten siihen. Mutta edelleen mies puhuu että Lappiin ensi vuonna sitten...
Ja mua ahdistaa.
Ap
Alkuperäinen kysymyksesi siis tarkoittikin, alammeko me muut osoittaa mieltämme mököttämällä, kun huomaamme toisen olevan oikeassa? En minä ainakaan.
Vedät kyllä vähän mutkia suoriksi nyt. Ennemmin sanoisin, että tämä sanaton viestintä, kehonkieli, ilmeet, ym on mulla jotenkin vaistonvaraista ja heijastelee mun tunnetiloja. En mitenkään tietoisesti tee päätöstä alkaa mököttää kun huomaan, ettei argumentit riitä. Tämä kehonkieli tulee ihan itsestään.
Tiedä, että olen heikoilla ja loogisesti pitäisi tehdä B mutta kun tunnetasolla tms oikeasti haluan A oli se sitten kuinka epäloogista tahansa. Se sanaton viestintä vaan tulee.
Ymmärtääkö kukaan tai on kokenut samaa?
ApTapahtuuko sulla tuota muissakin ihmissuhteissa kuin vain parisuhteessa? Esimerkiksi ystäviesi kanssa? Jos ei, mieti, miksi ei.
Kyllä, eniten vanhempien ja sisarusten kanssa. He kuitenkin tuntee minut ja ymmärtää minun tarpeet ja toiveet. Parhaiden ystävien kanssa tästä ei tule ongelmia, koska he käyttäytyy samoin aika pitkälle. Ap
Sanaton viestintä on tärkeä osa vuorovaikutusta.
Mikset sitten halua Lappiin, jos se olisi ekologisempaa esim junalla kuin lentää ulkomaille?
Sulla ei ole oikein järkeä tuossa.