Isäni sanoi kun olin pieni ettei minun olisi pitänyt syntyä tähän maailmaan.
Olen onneton naisreppana. Masentunut koko ikäni (30v.) En jaksa elää. Lapsuuteni oli suhteellisen ankea. Alkoholismia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Haluaisin ammatin ja töihin. En uskalla,pelkään ihmisiä. Tunnen olevani aina muiden tiellä ja en saa aidosti kontaktia kehenkään. Aina ulkopuolinen olo. Onko elämässä järkeä?
Kommentit (13)
Ei kaikkia olekaan tarkoitettu tänne, varsinkaan kauniita ja herkkiä sieluja. Tämä maailma on henkisesti tyhjille.
Isäsi oli mulkku. Älä mieti liikaa mokoman puheita. Sulla on ihan yhtälainen oikeus olla täällä kuin muillakin.
Mulla vähän samat taustat, ja rikkonaiseen kotitaustaan liittyy monesti huonoa itsetuntoa syyllisyyden tunteilla höystettynä ja läheisriippuvuutta, jotka eivät kieltämättä ole eduksi elämässä menestymisen kannalta. Olen itse pyrkinyt katkomaan näiltä ominaisuuksilta siivet, ja arvostamaan itseäni ja sitä kautta vähentänyt itseni peilaamista muihin silloin kun pitäisi keskittyä omaan elämään ja tyytyväisyyteen. Mulle ei koskaan sanottu noin musertavasti kuitenkaan että ei olis pitäny syntyä! Joitain muita ikäviä asioita kyllä sanottiin, mutta ne tuli humalaisen suusta, niin ei niistä tarvii eikä pidä välittää. Olet arvokas, ja nyt joudut vaan kasvattamaan sitä kuorta vähän paksummaksi että hommat alkaisi sujumaan mieleisempään suuntaan <3
Jeesus voi auttaa jos käännyt Hänen puoleensa <3
Tällaisia ihmisiä on paljon joille joku sanonut ettei sun kuuluisi olla olemassa. He ovat diktaattoreita narsisteja. Niitten takia ei aknnata jättää elämättä ja antaa niin paljoa valtaa häiriintyneille. Sulla on sama oikeus olla olemassa kuin muilla.
Tuota se kommunismi teetti- kristittyhän ei koskaan puhu muille noin, jokainen on Jumalan luoma tänne. Siunausta sinulle. Laita kädet ristiin ja pyydä Jumalaa tukemaan sinua.
Missä asut. Voisin olla ystäväsi. En tarvitse mitään, elämä on kunnossa. Haluaisin vaan seistä rinnallasi vaikka virtuaalisesti jos et muuten uskalla. Olen nainen.
Kyllä sitä itsekin mietin,kannattaako tähän maailmaan tuoda jälkeläisiä.Himmeetä sakkia ihmiskunta puolillaan.Mutta saa näistä rippeistä mukaviakin kohtaamisia.
Ehkä sellaisessa elämässä jonka omistaa vain itsensä säälittelyyn ja surkutteluun ei ole järkeä. Minun isäni sanoi muuten ihan samalla tavalla.
Siskoni on valinnut tuon ap:n tavan ”elää” eli velloo samoissa asioissa vuosikymmeniä, juo liikaa ja ruikuttaa ja uikuttaa niin ettei kukaan enää todellakaan kestä eikä halua hänen mitään kontaktia. Ei aitoa ei epäaitoa.
Mä en halunnut uhriutua. Mielestäni isä ei sitä ansaitse. Ei tarvitse elämiä alkaa tuhoamaan. Menin terapiaan. Päätin että elän hyvän elämän. Tottakai menneisyys vaikuttaa minuun aina mutta ei se lannista.
Sä olet ihminen joka päätät elämäsi suunnan, ei tällainen isä.
Voi kyynel. Lopeta rypeminen itsesäälissä.
Andromeedako sillä oli mielessä vai Narnia tyyppinen?