Metelöivä lapsi junan ravintolavaunussa tänään
Hei te vanhemmat, joiden noin vuoden ikäinen lapsi kommunikoi kovaäänisesti kirkumalla, karjahtelemalla, kiljahtelemalla ja itkemällä tänään junan ravintolavaunussa. Oli todella häiritsevää! Juu, lapsi voi kyllä olla "voimakastahtoinen", kuten jollekin kuuluitte siinä selittävän. Kukaan ei kuitenkaan kuullut teidän kertaakaan millään tavoin yrittävän rauhoitella lasta. Metakka jatkui ja jatkui niin, että kanssamatkustajat alkoivat selkeästi pyöriä istuimillaan. Kieltämättä paikoin kuulosti siltä kuin olisi pakosti joutunut kuuntelemaan Manaaja nimistä elokuvaa.
Kyllä, lapset voivat olla äänekkäitä, kiukkuisia ja itkuisia. Mutta vanhempien tehtävä julkisilla paikoilla on yrittää puuttua asiaan eikä jatkaa huudattamista niinkuin ei mitään tapahtuisikaan. Haloo!
Kommentit (15)
╔═══╗╔═══╗╔═══╗╔═══╗╔╗─╔╗╔╗
║╔═╗║║╔══╝║╔═╗║║╔═╗║║║─║║║║
║╚═╝║║╚══╗║╚═╝║║║─║║║║─║║║║
║╔══╝║╔══╝║╔══╝║║─║║║║─║║╚╝
║║───║╚══╗║║───║╚═╝║║╚═╝║╔╗
╚╝───╚═══╝╚╝───╚═══╝╚═══╝╚╝
Ja yllätys yllätys kun suomessa ollaan niin kukaan kanssamatkustajista ei yrittänyt auttaa vanhempia ja ruvennut juttelemaan taaperolle.
Vierailija kirjoitti:
Ja yllätys yllätys kun suomessa ollaan niin kukaan kanssamatkustajista ei yrittänyt auttaa vanhempia ja ruvennut juttelemaan taaperolle.
Toihan se nykysysteemi näyttää olevan. Vanhemmat ei korvaansa lotkauta. Muut saavat selvittää tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, millä sinä olisit hiljentänyt lapsen?
Kiitos kysymästä. Olisin ainakin yrittänyt, kolmen lapsen äitinä tiedän että lasta voi yrittää rauhoitella. Lisäksi jo pientä lasta voi opettaa tavoille, eli infernaalisiin kiljahteluihin voi ystävällisesti todeta, että hys hiljempaa, täällä ei saa kiljua. Ja kuten jo tuossa kirjoitin, pointti oli se, että eivät edes yrittäneet. Se ärsyttää kanssaihmisiä.
Hyviä juna- yms. matkoja kaikille, otetaan muutkin huomioon!
Ap
anaali-hamsteri kirjoitti:
╔═══╗╔═══╗╔═══╗╔═══╗╔╗─╔╗╔╗
║╔═╗║║╔══╝║╔═╗║║╔═╗║║║─║║║║
║╚═╝║║╚══╗║╚═╝║║║─║║║║─║║║║
║╔══╝║╔══╝║╔══╝║║─║║║║─║║╚╝
║║───║╚══╗║║───║╚═╝║║╚═╝║╔╗
╚╝───╚═══╝╚╝───╚═══╝╚═══╝╚╝
Anaali-hamsteri aktivoitunut, missä olet ollut?
Kyllä vauvaakin voi yrittää kieltää ja hillitä. Ja jos liiallinen, muita häiritsevä äänenkäyttö jatkuu, pitää vaan lähteä muualle. Siis tässä tapauksessa ravintolavaunusta pois.
Vierailija kirjoitti:
Ap, millä sinä olisit hiljentänyt lapsen?
En olisi hiljentänyt lasta,vaan poistunut ravintolavaunusta lapsen kanssa,jotta muut saavat nauttia hiljaisuudesta ja kalliista antimista- ihan peruskohteliaisuutta kanssamatkustajia kohtaan. Ai niin- mutta kun meidän vauva...
(En ole ap)
Kyllä sen penskan saa hiljaiseksi jos haluaa. Hyvällä tai pahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millä sinä olisit hiljentänyt lapsen?
En olisi hiljentänyt lasta,vaan poistunut ravintolavaunusta lapsen kanssa,jotta muut saavat nauttia hiljaisuudesta ja kalliista antimista- ihan peruskohteliaisuutta kanssamatkustajia kohtaan. Ai niin- mutta kun meidän vauva...
(En ole ap)
Sit se olis huutanu vaan jossain toisessa vaunussa.
Siellä ehkä jollain on ahdistus/stressi/yrittää nukkua/yrittää tehdä töitä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millä sinä olisit hiljentänyt lapsen?
En olisi hiljentänyt lasta,vaan poistunut ravintolavaunusta lapsen kanssa,jotta muut saavat nauttia hiljaisuudesta ja kalliista antimista- ihan peruskohteliaisuutta kanssamatkustajia kohtaan. Ai niin- mutta kun meidän vauva...
(En ole ap)
Mihin olisit täydessä junassa mennyt?
Ihmiset on sitten uskomattomia.
Näiden takia minulla on aina korvatulpat mukana! Vaunujen välissä on välitiloja joissa mukulaa voi kiljuttaa. Ehkä ymmärtävät jos joskus kokevat vastaavaa itse myöhemmin. Idiootit ei ymmärrä koskaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millä sinä olisit hiljentänyt lapsen?
Kiitos kysymästä. Olisin ainakin yrittänyt, kolmen lapsen äitinä tiedän että lasta voi yrittää rauhoitella. Lisäksi jo pientä lasta voi opettaa tavoille, eli infernaalisiin kiljahteluihin voi ystävällisesti todeta, että hys hiljempaa, täällä ei saa kiljua. Ja kuten jo tuossa kirjoitin, pointti oli se, että eivät edes yrittäneet. Se ärsyttää kanssaihmisiä.
Hyviä juna- yms. matkoja kaikille, otetaan muutkin huomioon!
Ap
Täälläkin on ollut keskustelua vastaavasta tilanteesta, jossa vanhemmat kielsivät lasta. Sai muuten haukut nämä vanhemmat, koska se kieltäminen häiritsi enemmän kuin lapsen kiljahtelut.
Sinulla voi olla kolme lasta jotka uskovat sinua, kun kiellät. Voi olla että ko. lapsi vain innostuu kieltämisestä. Sitä emme voi tietää.
Joten eiköhän maailmaan lasten ääntä mahdu.
Kaikki lapset ei välttämättä ole yhtä helposti rauhoiteltavissa, valitettavasti. On koliikkia, on neurologisia ongelmia jne. Jos itsellä on normaali lapsi niin on helppo paheksua muita. Toki itse en ollut paikalla enkä tiedä mitä tapahtui. Joku vanhempi saattaa ignorata raivokohtauksen sen vuoksi että sillä tyyntyy nopeammin.
Surimmalla osalla pelkkää kasvatuksen ja rajojen puutetta. Näillä koliikeilla ja neurologisilla ongelmilla yritetään vain välttää omaa vastuuta.
Ap, millä sinä olisit hiljentänyt lapsen?