Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ei kestäkään vaativaa vauvaa?
Ennen lapsen saamista parisuhteemme kesti sairauksia, työttömyyttä ja monenlaista vaikeaa asiaa. Eikä edes natissut liitoksistaan niissä pahemmin. Sitten saatiin vauva, jota yritettiin muutama vuosi (ja tuon yrittämisen ja siihen liittyvät pettymykset ym. parisuhde kesti myös hyvin).
Vauva on nyt 11 kk ja ollaan ihan eron partaalla. Vauva on temperamentiltaan "vaativa" ja ollut myös koliikkia ja refluksia ja muuta joka on lisännyt vaativuutta. Syömiset, nukkumiset ja sellaiset on alusta asti olleet hänelle vaikeita ja lisäksi vauvaa pitää viihdyttää paljon, koska muuten itkee suoraa huutoa koko ajan. Ollaan pyydetty vauvan vaativuuteen apua neuvolasta ja useammalta yksityislääkäriltä (ja selvitetty allergioita, kielijänteitä, reflukseja ym ym ja lopputulos kaikkialla on, että vauva on täysin terve mutta temperamentiltaan vaativa). Kaikkialla käsketään vain hyväksymään, että lapsi on sellainen kuin hän on. Ja olen hyväksynytkin sen, mieheni ei oikein ole vielä.
Kun meillä on kahdenkeskistä parisuhdeaikaa niin olen niin väsynyt että vain istun tuijottamassa eteeni ja esim. "treffi"ravintolaillallinen on aika turha hetki, koska en jaksa oikein edes jutella miehelle siinä, ja koko se parisuhdeaika menee siinä, että yritän toipua vauvan vaativuudesta ja jatkuvasta tarvitsevuudesta ja itkusta sen hetken. Minulla on taukoja vauvasta joka päivä, mutta ne ei riitä. Mies käy töissä ja harrastuksissa, joten hänelläkin on taukoja vauvasta, mutta ne ei riitä hänellekään. Olen kotona vauvan kanssa ja lääkärit ovat sanoneet, että tätä vauvaa ei kannata laittaa päiväkotiin aikaisin vaan hänen kanssa pitää tuon vaativuuden kanssa olla pidempään kotona kuin muiden lasten (ja olen samaa mieltä ja mieskin on). Mutta olemme molemmat ihan loppu, ja mies on nyt sanonut että haluaa erota koska ei jaksa tällaista elämää enää.
Muita joilla parisuhde ei kestänytkään vaativaa vauvaa? Tai temperamenttista taaperoa? Miten teillä menee eron jälkeen? Vertaistukea kaipailen..
Kommentit (315)
Jos yöllä ei saa nukkua, on töihin meneminen mahdotonta. Ei vauvaa hoitoon, ei äiti töihin ennen kuin yöt sujuvat!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy mieheltäsi, miten hän meinaa jaksaa tapaamisissa vaativaa lastaan eron jälkeen vai aikooko hän hylätä lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Jos yöllä ei saa nukkua, on töihin meneminen mahdotonta. Ei vauvaa hoitoon, ei äiti töihin ennen kuin yöt sujuvat!!!
Näin. Jos yöllä ei saa nukkua ja iltapäivät ja illat menee vaativaa vauvaa/taaperoa hoitaessa, niin töissä sitten torkkuisi ne päivät? Tuossa tilanteessa nimittäin on täysin mahdotonta olla työkykyinen tekemään työtä. Ei se oikein sovi, että sinne työpaikalle menee nauttimaan palkkaa ja torkkumaan, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Potkuthan siinä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Kysy mieheltäsi, miten hän meinaa jaksaa tapaamisissa vaativaa lastaan eron jälkeen vai aikooko hän hylätä lapsensa.
Se on varmaan suunnitellu, että tinderistä saa näppäriä naisia, joista sitten valitsee äidillisimmän pakan päältä ja se uusi nainen sitten hoitaa sitä lasta tapaamisissa.
Lapsimiehet ei osaa suunnitella mitään. Toimivat impulsiivisesti ja välittävät vain itsestään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on mies, joka haluaa heti erota kun tulee ongelmia. Monella muullakin suomalaisialla on lapsi, joka on vielä vaativampi kuin teidän esim. vammaisuus jne. Ongelma ei siis ole vauva vaan mies. Korjaa otsikko, että mitö tehdä ongelmaisen miehen kanssa.
Olen samaa mieltä! Ei vanhemmuus ole ikinä helppoa! Vauva mullistaa aina elämän!! Oli se helppo tai vaativa. Meillä 1.3v lapsi, ikäero edelliseen 10v ja en todellakaan muistanut, miten sitovaa ja työlästä tämä on. Mutta koko ajan helpottaa. Lapsi kävelee jo ja on alkanut esim puistossa kiinnostua muista lapsista. On jo pikkuisen ”irti” äidistä eli musta. Oon samaa mieltä, että odottakaa vielä, jos vaan mahdollista.
20 vuotta niin alkaa helpottamaan.
Viesti 88: noinhan ne miehet usein ajattelevat: entisen kanssa tulee ero, kun miehet eivät osallistu lasten hoitoon ja ottavat pian uuden, koska pitää tyydyttää tarpeet ja siinä samalla uusi nainen jo voikin hoitaa myös lapsen. Eivät kyseisistä syistä eronneet miehet muutu ainakaan ensimmäisen eron jälkeen, koska ajattelevat, ettei heissä ole mitään vikaa eroon ja olettavat, että ihmistä vaihtamalla kaikki paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sellainen systeemi että lähtijä saa lapset. Olin molempien kanssa vuosia kotona heidän sairauksiensa takia. Jos lasten isä olisi lähtenyt hän todellakin olisi ottanut muksut mukaansa. Olisin voinut olla vkl äiti ihan mieluusti tuollaisessa tapauksessa
Meillä ei mies kestänyt vaativaa vauvaa. Mies oli heikoin lenkki ja lähti miehekkäästi kävelemään. Minä kestin, koska täytyi ja olen nainen ja äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinun ferritiini mitattu? Entäs vauvan? Lasten raudanpuute voi ilmetä juuri näin. Levottomuutena ja refluksina.
Eli vielä lääkäriin!
Kannattaa tosiaan perehtyä:
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/lapsen-raudanpuuteanemia/
Raudanpuute on naisilla tosi yleistä ja jos tilaa ei hoideta raskausaikana (uskokaa...hoitoa lähes mahdoton saada), syntyy lapsi raudanpuutteisena. Refluksi yleinen oire silloin. Lapsella ei ole hyvä olo, sillä terve vauva on tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?
Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.
Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap
Miten luulet, että vauva tottuu mihinkään jos hänet kääritään pumpuliin ja vain suojellaan kaikelta altistumisen sijaan? Tuntuu olevan joku nykyaikaisen vanhemmuuden ongelma. Mennään liikaa lasten ehdoilla ja vältetään asioita, jotka luovat ärsykkeitä. Aika monet lapset jotka ovat vain kiinni äidistään koko ajan ovat vaikeita verrattuna lapsiin joilla on muitakin hoitajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva on vaativa, ja voi olla enemmänkin kuin kaksi vuotta vielä. Hän tulee aina olemaan teidän perheenjäsenenne oman temperamenttinsa kanssa.
Ehkä eniten te tarvitsisitte asian käsittelyä jonkun asiantuntijan kanssa eikä pakenemista.
Mikähän taho voisi olla tukena haastavan lapsen kanssa pärjäämiseen? Onko kellään kokemusta, että olisi saanut apua sopeutumiseen jostain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?
Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.
Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap
Miten luulet, että vauva tottuu mihinkään jos hänet kääritään pumpuliin ja vain suojellaan kaikelta altistumisen sijaan? Tuntuu olevan joku nykyaikaisen vanhemmuuden ongelma. Mennään liikaa lasten ehdoilla ja vältetään asioita, jotka luovat ärsykkeitä. Aika monet lapset jotka ovat vain kiinni äidistään koko ajan ovat vaikeita verrattuna lapsiin joilla on muitakin hoitajia.
Luetteko idi*ootit näitä ketjuja ollenkaan? Aphan kirjoittaa monessa viestissä, että vauva on monesti hoidossa isovanhemmilla ja muutamilla muilla ja lisäksi he käyvät joka päivä jossain. Jopa niin, että tässä ketjussa on moni neuvonut, että käykää vähemmän kun vauva kärsii siitä miten paljon nyt käyvät paikoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ja muita vastaavia aloituksia lukiessa alkaa kyllä kyseenalaistaa omat lisääntymishalut. Ehkä elämä on sittenkin antoisampaa lapsettomana? t. orastavaa vauvakuumetta poteva 30-vuotias nainen
Lapsista on paljon iloa ja merkitystä elämään! Mutta tämän ketjun kuvaukset isistä kyllä hämmentävät. En itse isänä osaisi kuvitellakaan tilannetta, jossa alkaisin urputtaa siitä, kun "vauva häiritsee" enkä pääse nukkumaan. Mistä tällaisia mieslapsia oikein löytääkään?
Koettakaa hyvät naiset nyt pariutua sellaisten miesten kanssa, jotka osaavat olla isänäkin. En tiedä, miten se testataan, mutta ehkä voisi edes mielikuvaharjoittelua tehdä.
Tämä on ihan hyvä neuvo, ja sinulla on oikea asenne vanhemmuuteen, mutta särähtää vähän korvaan se, että tämäKIN on naisten syytä, kun valitsevat väärän miehen. Olisiko ihan liikaa pyytää, että miehet koettaisivat olla tekemättä lapsia, jos eivät haluakaan hoitaa niitä?? En tiedä miten se testataan, mutta ehkä jotain mielikuvaharjoittelua voisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten mies aikoo jaksaa eron jälkeen vaativaa vauvaa ja vanhempia lapsia ihan yksin monta päivää? Vai aikooko hän jättää lapset sinulle lähes kokonaan? Eihän se todellisuus, että hän on vastuussa vaativasta vauvasta, muutu erolla miksikään. Ja kyllähän hän isänä tietää, että lapset muuttuvat todella paljon vauva-ja taaperoiän jälkeen, eihän nyt väliailaisen tilanteen takia kannata erota.
Ja meillä on päinvastainen kokemus. Esikoinen ei nukkunut öitä 3 vuoteen, osottain valvoi vielä 6-vuotiaaksi. Olimme tosiaan ihan zombikoomassa, lamaantuneina suuren osan ajasta mutta yritimme auttaa toisiamme ja selviytyä yhdessä niin hyvin kuin voimme. Ero ei käynyt mielessäkään.
Aloituksen mukaan lapsia on yksi.
Joo, ymmärsin väärin tuon avauksen jutun että "lasta pitäisi hoitaa kotona pitempään kuin muita lapsia" - luulin että ap tarkoitti muilla lapsilla heidän vanhempia lapsiaan.
Tsemppiä ap ja sorry, mun viesti oli aika turha eikä avulias. Mä vaan suutuin sun puolesta miehellesi.
Meillä vaativa vauva rauhoittuu pahimmissa kiukuissa YouTuben lastenlauluja-videoihin. Ollaan sillä pelattu miehen kanssa pieniä hetkiä rakasteluun ja kotitöihin
Mulla oli kaksi rauhallista vauvaa. Mutta tätä en ymmärrä, mikä pakko niitä on heti raahata joka paikkaan? Kahden lapsen kokemuksella arki sujuu parhaiten säännöllisellä rytmillä ja rauhallisella kotona olemisella ulkoiluineen. Ehtii sitä juoksemaan ulkona myöhemminkin. Ja kyllä se nyt vaan on niin, että parisuhde aika vähenee väkisin. Mutta lapset on pieniä vain hetken ja sitten sitä parisuhde aikaa on taas enemmän. Sun miehen pitäisi nyt kasvaa aikuiseksi ja ottaa oma vastuunsa hoitamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvasi kuulostaa ihan normaalilta, vauvan kanssa joutuu monesti tinkimään menoista. Olisiko tuttava piirissä muita lapsia, iältään 2-3 vuotiaita, mies näkisi että kyllä se arki muuttuu ja lapsi kasvaa.
Onko vauvan vaativuus ja perhe elämä varmasti se perimmäinen syy miksi mies tahtoo erota?
Mies sanoo, että tällainen perhe-elämä ja arki on syy miksi haluaa eroa. Jos on joku muu oikeampi syy jotenkin piilossa hänen mielessään, niin ei ole sitä sanonut, eikä minulla ole voimia sitä alkaa väkisin selvittämään. Ap
Ymmärtääkö miehesi, etyä dinusta hän voi kyllä erota, mutta vaativa lapsi on myös eron jälkeen hänen lapsensa eikä hänestä voi erota. Melkoinen pahvi mieheksi.
Meillä on kolme lasta hyvin pienillä ikäerolla, ja vaikka kukaan heistä ei ole erityisen vaativa, on kuitenkin ollut monenlaista haastetta (2/3 on nukkuneet tosi huonosti, kaikilla allergioita, ei lastenhoitoapua, perussairaus yhdellä jne). Tällä kokemuksella sanoisin, että toista ihmistä ei tunne vanhempana ennen kuin tämä oikeasti on vanhempi. Vastuuntuntoinen, loistava ja ihana mies ei välttämättä loistakaan isänä. Sitä ei voi muuttaa, koska toista ei pysty muuttamaan.
Ainoa keino vaikuttaa mieheen, on yrittää jutella hänen kanssaan. Yhteisesti voi sopia, että tämä on nyt tätä, odotetaan muutama vuosi ja katsotaan sitten. Ap:n mies voi olla shokissa siitä, miten kuormittavaa vauvan kanssa on. Pettymys, väsymys ja ajan puute voi altistaa helposti väärille päätöksille. Niiden tunteiden käsittely voi myös auttaa eli suoraan voi toiselta kysyä, oletko pettynyt, millaisia muutoksia haluat ja omastakin väsymyksestä kannattaa puhua suoraan.
Me selvisimme miehen kanssa, ja nyt kun lapset on koululaisia, on tietyt asiat helpompia. Meidän selviytymiseen vaikutti ainakin kolme asiaa: minä otin lapsista enemmän vastuuta, miehen päättäväisyys siitä ettei kannata erota lasten ollessa pieniä ja että pystyimme puhumaan vaikeista tunteista.
Btw, ap:n vauvalla voi olla jokin muu sairaus, kehityshäiriö, autismin kirjoon liittyvä diagnoosi tai esim vaikka aistiyliherkkyys, joka sitten selviää lapsen kasvaessa.
Alue: Aihe vapaa
Oletkohan lukenut ketjua ennen kuin kommentoit? Ap:n vauva ei ole tuollainen kuin tuo aikaisin hoitoon laitettu vauva. Vaativia vauvoja ja temperamenttisia vauvoja on erilaisia (eri tavalla vaativia ja eri tavalla temperamenttisia).