Seksitaudit ja kumppanit
Eli sellain ikävästi kävi että harrastin seksiä viime viikolla kahden eri miehen kanssa. Toisen kanssa oli kumi toisen ei. Ja nyt on mitä todennäköisemmin klamydia. Sellaista kirvelyä ym kamalaa.
Labroihin olen menossa ja jos ja kun varmistuu tauti niin joudun molemmille kuitenkin kertomaan. Olen siis tapaillut näitä miehiä heidän tietämättä toisistaan. Siis mikä tilanne. Ei kysymystä halusin vaan avautua.
Kommentit (6)
Mutta kun ei ne kumit tunnu pysyvän päällä. Toisella ihan järjettömän iso muna ja siksi ei pysynyt vaan loppumetreillä irtosi. Toisella pienempi ja se kyllä luiskahti myös pois keskenkaiken. Herra sitten päätti jatkaa loppuun ilman.
Ei niillä kummallakaan edes ollut kumeja mukanaan vaan mulla sattui olemaan. Kumpikaan ei myöskään halunneet kumia käyttää.
Toisen patistin jo testeihin, toista en ole vielä jututtanut ennen kuin olen varma.
Joopa joo, näin varmaan.
Kuka ei puhuisi kumeista etukäteen? Mies osaa varata oman kokoisiaan mukaan.
Jännä kuinka moni painelee hilpeästi menemää ilman kumia ja sitten alkaa selitykset, kuinka luiskahti pois.
Tämä on kyllä huomattu, että kun vaatii kumin käyttöä niin alkaa miehillä itq potq vinq vonq.
Joo ja toinen pohti seuraavana pv että toivottavasti en tullut raskaaksi. Vähän myöhäistä eikä kyllä illalla kiinnostanut. Päästin sen pälkähästä ja kerroin että mulla on kierukka.
Mutta joo. Pakko alkaa vaatiin kumia. Aina.
Mulla oli vähän tosenlainen juttu. Rupesin seurustelee sairaanhoitajan kanssa lähdin Ruotsissa käymään aamulaivalla. Perjantai iltana alko kulli kutisee, lauantaina aivaan hirveästi, sunnuntai oli aivan kauhiaa. Maanantai aamulla lääkäriin Suomeen. Oli sen pokerissa katsomissa kun kerroin tyttöystäväni ammatin. Ei sanonut muuta kun ei ole mennyt koulutus hukkaan.
Kumi suojaa joten ei ole pakko kertoa jso ei muuta säätöä ole ollut..
Tämän takia aina kumi välissä!