Lue keskustelun säännöt.
Mielialalääkkeiden hiljalleen lopettamisen vaikutus tunteisiin - kokemuksia?
27.06.2019 |
Lopettelen hiljalleen yhtä mielialalääkettä. Lopetan siksi, koska en enää koe tarvitsevani sitä. Teen lopetuksen hiljalleen kuukausien aikana, koska lääke on tunnettu erittäin vaikeista vieroitusoireista.
Sitten itse asiaan.
Tunteeni olivat aika normaalit noiden lääkkeiden käytön kanssa. Nyt vähentäessä, tunteeni ovat lieventyneet. Eikö se tavallisesti tapahdu päin vastoin? Siis että nuo lääkkeet turruttavat tunteet? Nyt kun kehossani on lääkeainetta vähemmän, olen ihan kiveä sisältä.
Ennen itkin ja iloitsin. Nyt olen vain ihan jotenkin turta, koko ajan. En ole onneton, en onnellinen, en surullinen, en iloinen. Tunteet ovat aika olemattomat.
Ennen lääkkeitä tunsin tunteeni aina 150 %:sti, siis ihan täysillä. Lääkkeiden käytön aikana varmaan 100 %:sti. Nyt, lääkkeiden vähennyttyä, ehkä 10 %:sti. Ja siis vielä on kuukausia matkaa siihen, että lääkkeiden käyttö loppuu kokonaan.
Huolestuttaa se, että onko tämä pysyvä olotila. Jäänkö ikuiseksi kivisydämeksi.
Haluaisin lukea muiden kokemuksia.
Kommentit (8)
Mutta olisiko sinulla syytä vielä jatkaa lääkkeen käyttöä? Vai onko lääkäri ehdottanut lopettamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta olisiko sinulla syytä vielä jatkaa lääkkeen käyttöä? Vai onko lääkäri ehdottanut lopettamista?
Lääkäri on ollut jo yli vuoden sitä mieltä, että minä voisin lopettaa lääkkeiden käytön. Nyt vastaikään vasta itse uskalsin aloittaa.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Mä en jäänyt kivisydämeksi. Lopetin käyttämäni lääkkeen n.2 kuukaudessa. Hieman sen järkeen havahduin ”hereille” pikku hiljaa. Tunteet eivät olleet enää turtia. Nauroin, itkin jne ja tuntui oikeasti, että värit ulkonakin ovat kirkkaammat. Hieman jopa pelästytti, että tältäkö elämä tuntuikin kaikkine tunteineen. Pikku hiljaa olen tutustunut itseeni uudelleen ja sama ihminen sieltä on löytynyt, toki vapaampana monesta taakasta (kiitos terapiaprosessin.)
Terapia oli minulle kaiken a ja o. Lääkkeet siinä sivussa korkeintaan pelastusrenkaana.
Kiva kuulla, että sait tunteet takaisin. Minä odotan sitä todella. Terapiasta kun sain keinoja selvitä niiden tunnemyrskyjen kanssa, niin saisi palata vaikka se 150 %nen tunteiden tunteminen :)
Söin vuosia mielialalääkkeitä hermovaurion aiheuttamaan kipuun ja masennukseen. Lopetin lääkkeiden syömisen n. puoli vuotta sitten. Olen alkanut hiljalleen palautua omaksi itsekseni. Osaan taas iloita asioista ja hakeudun ihmisten pariin. Toisinaan on toki päiviä kun olen kuin kivestä veistetty. Mutta olin sellainen joka päivä vuosien ajan. Tunteet alkoivat palata oikein ryminällä, olin aluksi ihan hoopona kun elokuvaa katsoessa tunsin sekä iloa että surua 😅
Kyllä tämä tästä 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jäänyt kivisydämeksi. Lopetin käyttämäni lääkkeen n.2 kuukaudessa. Hieman sen järkeen havahduin ”hereille” pikku hiljaa. Tunteet eivät olleet enää turtia. Nauroin, itkin jne ja tuntui oikeasti, että värit ulkonakin ovat kirkkaammat. Hieman jopa pelästytti, että tältäkö elämä tuntuikin kaikkine tunteineen. Pikku hiljaa olen tutustunut itseeni uudelleen ja sama ihminen sieltä on löytynyt, toki vapaampana monesta taakasta (kiitos terapiaprosessin.)
Terapia oli minulle kaiken a ja o. Lääkkeet siinä sivussa korkeintaan pelastusrenkaana.
Kiva kuulla, että sait tunteet takaisin. Minä odotan sitä todella. Terapiasta kun sain keinoja selvitä niiden tunnemyrskyjen kanssa, niin saisi palata vaikka se 150 %nen tunteiden tunteminen :)
Tekisin kyllä lääkärin ohjeen mukaan. Ehkä sulla vielä mieli ja kroppa pökerryksissä? Meneehän siitäkin vielä pitkään, kun lääke on kokonaan lopetettu, että on oma ittensä. Anna itelles aikaa. Nää on pitkiä prosesseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi niin, kun lopetin lääkkeet, että tunteet palasivat liiankin kanssa. Elämäntilanne näyttäytyi kaikessa karmeudessaan, lääkkeet olivat pehmentäneet tilannetta. Jouduin aloittamaan lääkkeet uudelleen tehtyäni ensin pakolliset muutokset elämääni. Muutokset olivat suuria ja sen laatuisia, etten olisi selviytynyt niistä ilman lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jäänyt kivisydämeksi. Lopetin käyttämäni lääkkeen n.2 kuukaudessa. Hieman sen järkeen havahduin ”hereille” pikku hiljaa. Tunteet eivät olleet enää turtia. Nauroin, itkin jne ja tuntui oikeasti, että värit ulkonakin ovat kirkkaammat. Hieman jopa pelästytti, että tältäkö elämä tuntuikin kaikkine tunteineen. Pikku hiljaa olen tutustunut itseeni uudelleen ja sama ihminen sieltä on löytynyt, toki vapaampana monesta taakasta (kiitos terapiaprosessin.)
Terapia oli minulle kaiken a ja o. Lääkkeet siinä sivussa korkeintaan pelastusrenkaana.
Kiva kuulla, että sait tunteet takaisin. Minä odotan sitä todella. Terapiasta kun sain keinoja selvitä niiden tunnemyrskyjen kanssa, niin saisi palata vaikka se 150 %nen tunteiden tunteminen :)
Tekisin kyllä lääkärin ohjeen mukaan. Ehkä sulla vielä mieli ja kroppa pökerryksissä? Meneehän siitäkin vielä pitkään, kun lääke on kokonaan lopetettu, että on oma ittensä. Anna itelles aikaa. Nää on pitkiä prosesseja.
Niin varmaankin ihan se lääkemäärän muutos vaikuttaa näin. Iski vain pelko päälle, että olenko turta loppuelämäni. Järjellä kun ajattelen, niin miksi ihmeessä olisin. Näin teen, annan aikaa :) Kiitos
Mä en jäänyt kivisydämeksi. Lopetin käyttämäni lääkkeen n.2 kuukaudessa. Hieman sen järkeen havahduin ”hereille” pikku hiljaa. Tunteet eivät olleet enää turtia. Nauroin, itkin jne ja tuntui oikeasti, että värit ulkonakin ovat kirkkaammat. Hieman jopa pelästytti, että tältäkö elämä tuntuikin kaikkine tunteineen. Pikku hiljaa olen tutustunut itseeni uudelleen ja sama ihminen sieltä on löytynyt, toki vapaampana monesta taakasta (kiitos terapiaprosessin.)