Lue keskustelun säännöt.
Suurin syy siihen että aikoinani lopetin kirjojen lukemisen oli se, että aika menee lukiessa täysin hukkaan
25.06.2019 |
Ei ole mukava tunne kun on saanut luettua jonkun kirjan ja on ihan pöllämystynyt olo että joulu meni ettei huomannutkaan, samoin juhannus, pääsiäiset , kesälomat jne.
Lukija "kääntyy sisäänpäin" kun ihminen luonnostaan hakee toisten ihmisten seuraa.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Kukaan teistä kirjojen inhoajista ei varmaan myöskään katso tv:stä mitään fiktiota tai pelaa pelejä. Mutta onhan se kirjojen lukeminen työlästä, kun ihmiset ovat tottuneet viime vuosina videoihin ja interaktiivisuteen. Kirjaan on vaikea keskittyä, kun pitää jaksaa lukea ja kuvitella.
Mutta oikeasti, lukeminen opettaa maailmasta ja ihmisistä, opettaa empaattisuutta, mahdollistaa kokemuksia joita omassa elämässä ei ole mahdollista saada. Lisäksi tietysti kirjoitus- ja lukutaito kehittyvät. Kumpikin jo suomalaisills koululaisilla romahtaneet. Luetun ymmärtäminenkin olisi netissä seikkaillessa tärkeää.
Mä luin lapsena paljon. Viikonloppuna meni montakin seikkailukirjaa. Mutta jotenkin se ei enää nappaa.
En katso televisiotakaan enää kun tajusin sen syövän loputtomasti aikaa. Varsinainen syy on siinä että haluan käyttää mahdollisimman paljon vapaa-aikaani harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hidas lukija sinä olet, jos yhden kirjan lukemiseen menee monta päivää?
Minkä pituisia kirjoja sulla on tapana lukea?
Ihan minkä pituisia tahansa. Kaunokirjallisuutta luen yli sata sivua tunnissa. Harjoittelusta on hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka ette opi mitään fiktiosta ja pidätte sitä turhana, kertokaa nyt, millaista fiktiota olette lukeneet.
Toki oletan, että provoilette, mutta jos haluatte jatkaa leikkiä, niin kuinka monta romaania olette elämässänne lukeneet? Ettekö yhtään sellaista, jossa olisi kyse jostakin muusta kuin keksitystä tarinasta?
Veikkaisin että olen lukenut noin tuhat fiktiivistä romaania, joista kolmanneksen englanniksi ja muutaman saksaksi.
Vaikka esim Hadzi (Leon Uris) koostaa tietyn ajan tapahtumat Lähi-Idässä, se on silti fiktiivisen henkilön näkökulmasta, välillä kuvaus jostain todellisesta tapahtumasta jolla saadaan keskushahmon elämää vietyä tarinassa eteenpäin. Mutta fiktiota siis sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvästä kirjasta saa paljon enemmän kuin useimpien ihmisten seurasta.
Se mitä kirjoista saa on näennäistä. Todellisuudessa kirjoista ei saa yhtään mitään, ellei sitten kirja ole suoraan jotain tekemistä käsittelevää.
Ihminen nauttii toisen ihmisen seurasta. Siitä että toinen ihminen on lähellä, vaikka mitään näkyvää annettavaa ei olisikaan.
ap.
Provohan tämä oli, mutta vastaan nyt kuitenkin. Saat toisen ihmisen seurasta nautintoa, vaikka mitään näkyvää ei anneta. Saat kirjasta nautintoa, vaikka mitään näkyvää ei anneta.
Vierailija kirjoitti:
Mä luin lapsena paljon. Viikonloppuna meni montakin seikkailukirjaa. Mutta jotenkin se ei enää nappaa.
En katso televisiotakaan enää kun tajusin sen syövän loputtomasti aikaa. Varsinainen syy on siinä että haluan käyttää mahdollisimman paljon vapaa-aikaani harrastuksiin.
No sitten ymmärrän. Lukeminen on sinulle pakkopullaa eikä harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lue enää kuin henkilöhistoriikkeja, poliittista/sotahistoriaa tai "miten tehdään jokin asia"-kirjoja (tällä hetkellä "Selviytyjän Opas" työn alla).
Siksi että koin fiktion lukemisen olevan ajanhukkaa, mitään ei jäänyt muuta kuin "jokin tarina jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa".
Etkö ole ikinä lukenut oikeasti hyvää kirjallisuutta? Onko oikeasti lukemissasi romaaneissa aina kyse tarinasta?
Viimeisin fiktio jonka olen lukenut, yli viisi vuotta sitten, "Miesten Meri" (K.M. Wallenius). Opus on enemmänkin novellikokoelma kertoen karusta elämästä Pohjois-Kalotilla, vanhahtavaa sankartarinointia. Mutta kiehtovaa sellaista, voisin jopa olla käynyt joissakin kirjan paikoissa pohjoisen reissuillani.
Mutta silti, sekin on vain fiktiota vaikkakin eräänlaista aikalaiskerrontaa.
Miksi vain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lue enää kuin henkilöhistoriikkeja, poliittista/sotahistoriaa tai "miten tehdään jokin asia"-kirjoja (tällä hetkellä "Selviytyjän Opas" työn alla).
Siksi että koin fiktion lukemisen olevan ajanhukkaa, mitään ei jäänyt muuta kuin "jokin tarina jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa".
Etkö ole ikinä lukenut oikeasti hyvää kirjallisuutta? Onko oikeasti lukemissasi romaaneissa aina kyse tarinasta?
Viimeisin fiktio jonka olen lukenut, yli viisi vuotta sitten, "Miesten Meri" (K.M. Wallenius). Opus on enemmänkin novellikokoelma kertoen karusta elämästä Pohjois-Kalotilla, vanhahtavaa sankartarinointia. Mutta kiehtovaa sellaista, voisin jopa olla käynyt joissakin kirjan paikoissa pohjoisen reissuillani.
Mutta silti, sekin on vain fiktiota vaikkakin eräänlaista aikalaiskerrontaa.
Miksi vain?
Henkilöt ja tapahtumat kuvitteellisia, aika jokseenkin todellista ja paikat todellisia. Mutta koska henkilöitä ha tapahtumia ei ole oikeasti ollut, kyseessä on "vain".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan teistä kirjojen inhoajista ei varmaan myöskään katso tv:stä mitään fiktiota tai pelaa pelejä. Mutta onhan se kirjojen lukeminen työlästä, kun ihmiset ovat tottuneet viime vuosina videoihin ja interaktiivisuteen. Kirjaan on vaikea keskittyä, kun pitää jaksaa lukea ja kuvitella.
Mutta oikeasti, lukeminen opettaa maailmasta ja ihmisistä, opettaa empaattisuutta, mahdollistaa kokemuksia joita omassa elämässä ei ole mahdollista saada. Lisäksi tietysti kirjoitus- ja lukutaito kehittyvät. Kumpikin jo suomalaisills koululaisilla romahtaneet. Luetun ymmärtäminenkin olisi netissä seikkaillessa tärkeää.
Kirjat ei anna juuri mitään. Ajatteleva ihminen päätyy elämästä ja ilmiöistä johonkin lopputulemaan ja joka lopputulema on aika yhteneväinen kaikilla. Miksi hänen pitäisi lukea tästä jonkun kirjoittamana vielä lisäksi. Tietysti tämä tuntuu ajan hukalta.
Empaattisuus on tunne joka kehittyy varhaislapsuudessa jos on kehittyäkseen. Lapsille nimenomaan pitää lukea että empaattisuus kehittyisi. Aikuisena kehittynyt ja aloitettu "hyvä toiminta" ei ole varsinaista empatiaa vaan syyt on jossain muualla. On tietoista toimintaa.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä että fiktion lukeminen on ajanhukkaa.
Varmasti on silloin, jos fiktio on huonoa.
Fiktiosta ei opi mitään. Mieluummin luen faktaa, jolla voi avartaa omaa ymmärrystään maailmasta.
:D Tai joku vastaava hymynaama.
Luen kumpaakin, paljon. Fiktiosta saat uusia ajatuksia, näkökulmia, kokemuksia. Opit todellakin uusia asioita. Enkä nyt tarkoita mitään Harlekiinejä. Samaa saat hyvästä faktastakin, mutta eri tavalla.
Hans Rosling, Factfullness. Faktaa. Maailmalla menee hyvin, eikä tämä ole ollenkaan niin huono paikka.
Ian M. Banks, Muista Flebasta. Fiktiota. Millainen voisi olla tulevaisuuden maailma, jossa meidän ongelmat ovat ratkaistu. Mitä uusia ongelmia silloin syntyy, miten niitä voidaan ratkoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvästä kirjasta saa paljon enemmän kuin useimpien ihmisten seurasta.
Se mitä kirjoista saa on näennäistä. Todellisuudessa kirjoista ei saa yhtään mitään, ellei sitten kirja ole suoraan jotain tekemistä käsittelevää.
Ihminen nauttii toisen ihmisen seurasta. Siitä että toinen ihminen on lähellä, vaikka mitään näkyvää annettavaa ei olisikaan.
ap.
Provohan tämä oli, mutta vastaan nyt kuitenkin. Saat toisen ihmisen seurasta nautintoa, vaikka mitään näkyvää ei anneta. Saat kirjasta nautintoa, vaikka mitään näkyvää ei anneta.
Lukemisen nautintoa voisi verrata huumeista saatavaan nautintoon ja huumeidenkäyttö on ankarasti kieletty. Lukija elää jonkun toisen elämää. Ihan sama kuin että äiti keskittyy puhelimeensa eikä lapseensa.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lue enää kuin henkilöhistoriikkeja, poliittista/sotahistoriaa tai "miten tehdään jokin asia"-kirjoja (tällä hetkellä "Selviytyjän Opas" työn alla).
Siksi että koin fiktion lukemisen olevan ajanhukkaa, mitään ei jäänyt muuta kuin "jokin tarina jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa".
Etkö ole ikinä lukenut oikeasti hyvää kirjallisuutta? Onko oikeasti lukemissasi romaaneissa aina kyse tarinasta?
Viimeisin fiktio jonka olen lukenut, yli viisi vuotta sitten, "Miesten Meri" (K.M. Wallenius). Opus on enemmänkin novellikokoelma kertoen karusta elämästä Pohjois-Kalotilla, vanhahtavaa sankartarinointia. Mutta kiehtovaa sellaista, voisin jopa olla käynyt joissakin kirjan paikoissa pohjoisen reissuillani.
Mutta silti, sekin on vain fiktiota vaikkakin eräänlaista aikalaiskerrontaa.
Miksi vain?
Henkilöt ja tapahtumat kuvitteellisia, aika jokseenkin todellista ja paikat todellisia. Mutta koska henkilöitä ha tapahtumia ei ole oikeasti ollut, kyseessä on "vain".
Entä, jos mukana on todellisia (historiallisia) henkilöitä? Entä, jos tapahtumat ovat todellisia tapahtumia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, kerrohan meille miten olet hyödyntänyt nyt tuon ajan, joka aiemmin siis meni hukkaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lue enää kuin henkilöhistoriikkeja, poliittista/sotahistoriaa tai "miten tehdään jokin asia"-kirjoja (tällä hetkellä "Selviytyjän Opas" työn alla).
Siksi että koin fiktion lukemisen olevan ajanhukkaa, mitään ei jäänyt muuta kuin "jokin tarina jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa".
Etkö ole ikinä lukenut oikeasti hyvää kirjallisuutta? Onko oikeasti lukemissasi romaaneissa aina kyse tarinasta?
Viimeisin fiktio jonka olen lukenut, yli viisi vuotta sitten, "Miesten Meri" (K.M. Wallenius). Opus on enemmänkin novellikokoelma kertoen karusta elämästä Pohjois-Kalotilla, vanhahtavaa sankartarinointia. Mutta kiehtovaa sellaista, voisin jopa olla käynyt joissakin kirjan paikoissa pohjoisen reissuillani.
Mutta silti, sekin on vain fiktiota vaikkakin eräänlaista aikalaiskerrontaa.
Miksi vain?
Henkilöt ja tapahtumat kuvitteellisia, aika jokseenkin todellista ja paikat todellisia. Mutta koska henkilöitä ha tapahtumia ei ole oikeasti ollut, kyseessä on "vain".
Entä, jos mukana on todellisia (historiallisia) henkilöitä? Entä, jos tapahtumat ovat todellisia tapahtumia?
Juurihan annoin esimerkin. "Hadzi" rakentuu todellisten tapahtumien ympärille, mutta fiktiivinen keskushahmo (tarkoituksella en käytä sanaa "päähenkilö"). Eli kyseistä hahmoa ja hänen osuuttaan tapahtumiin ei ole koskaan ollutkaan, vaikka ns isommat ympyrät kirjassa ovat olleet hyvinkin todellisia. Tämän vuoksi en lue kuin faktaa poliittisen/sotahistorian ollessa kyseessä se on paremminkin tulkintaa faktasta.
Tällä hetkellä työn alla kolme kirjaa, "Käytännöllistä saksaa" (!!!! Hyihyi mikä kansi), "Selviytyjän opas" ja kun tuota kalaa alkoi tulla, niin haetaan vinkkejä kirjasta "Savustuskirja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksen täytyy olla provo... onhan?
Ei kai lukea tarvitse niin intensiivisesti, ettei muuta ehdi tekemään? Kai mikä tahansa tekeminen on ajanhukkaa, jos sitä tekee liikaa. Itse luen paljon ja tosi mielelläni, mutta kyllä mulla silti sosiaalista elämää on. Käytän aikaa lukemiseen silloin kun olen yksin enkä jaksa tavata ketään. Yksinolokin on ihan hyväksi silloin tällöin.
Monet tietokirjat, oppikirja tai poliittiset kirjat voisi tiivistää yhteen lukuun. Tuntuu että asiaa on laajennettu saivartelemalla sivukaupalla jonninjoutavaa soopaa, vaikka saman asian voisi tiivistää. Pitääkin vain oppia kaivamaan ne asiat sen kaiken sekamelskan keskeltä.
Elämä menee hukkaan tehdessä mitä tahansa muuta KUIN lukiessa.
Vierailija kirjoitti:
Monet tietokirjat, oppikirja tai poliittiset kirjat voisi tiivistää yhteen lukuun. Tuntuu että asiaa on laajennettu saivartelemalla sivukaupalla jonninjoutavaa soopaa, vaikka saman asian voisi tiivistää. Pitääkin vain oppia kaivamaan ne asiat sen kaiken sekamelskan keskeltä.
Ihmiselle, joka odottaa mustavalkoisia kyllä tai ei -vastauksia, näin varmasti onkin. Ihmiselle, joka haluaa taustatietoja, varsinkin oppikirjat ovat usein liian suppeita.
Olen oppinut kaunokirjallisuudesta paljon sellaisia asioita, mistä en olisi koskaan edes ymmärtänyt lukea tietokirjallisuutta.
Viimeisin fiktio jonka olen lukenut, yli viisi vuotta sitten, "Miesten Meri" (K.M. Wallenius). Opus on enemmänkin novellikokoelma kertoen karusta elämästä Pohjois-Kalotilla, vanhahtavaa sankartarinointia. Mutta kiehtovaa sellaista, voisin jopa olla käynyt joissakin kirjan paikoissa pohjoisen reissuillani.
Mutta silti, sekin on vain fiktiota vaikkakin eräänlaista aikalaiskerrontaa.