Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äitini vältteli viemästä meitä lapsiansa lääkäriin, kun olimme pieniä

Vierailija
24.06.2019 |

Ja isompiakin.
Jos vaikkapa aamulla oli huono olo, oli otettava lääkettä ja mennä sen voimin kouluun.

Tapaturmat yms hoidettiin lähinnä kotona.

Hyvin harvassa olivat ne tilanteet jolloin pääsimme lääkäriin ja suurin osa niistäkin reissuista oli jonkun muun toteuttamia. Jos ne olisivat äidistäni olleet kiinni, niin olisimme päässeet vielä harvemmin

Mulle on jäänyt paha tapa vältellä lääkäreitä viimeiseen adti. Osa tosin johtuu huonoista kokemuksista, mutta luulen että tällä äitini toiminnallakin on ollut osuutta asiaan

Elin lapsuuteni lähestulkoon kokonaan erilaisista kivuista kärsien, koska äiti ei uskonut.

Nyt olen aikuisena vasta päässyt alkuun näiden vaivojen selvittämisessä.

No mutta sitten muut ihan tavan vaivat, joista osa vaatii lääkärissä käyntiä.

Olen todella huono tekemään asioiden eteen mitään. Mietin toisinaan onko tämä myt lääkärissä käynnin arvoinen asia, vaikka järjenkin pitäisi sanoa että on.

Mulla on onneksi tälläviikolla terveyskeskukseen aika. Ehkä siellä saan otettua puheeksi ja siellä sitten selviää onko hoidolle tarvetta.

Mutta miten tästä opitusta päänsisäisestä vaivasta pääsisi eroon?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja pahoittelut jokseenkin sekavasta kirjoituksestani

Vierailija
2/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et kertonut, minkä vuosikymmenen lapsi olet. Veikkaisin, että äitisi voisi olla minun ikäluokkaani, siis 50-luvun tenava. Hänen ja siis minunkin lapsuudessa ei juostu lääkärissä joka nipistyksen takia. Lastentaudit ja flunssat paranivat ilman antibiootteja ja muita troppeja. Kyllä melkein piti olla käsi tai jalka poikki, ennen kuin vietiin lääkäriin. Tai jos oli saanut niin ison haavan, että se piti ommella. Maalla lääkärireissuun tärvääntyi yleensä koko päivä, sillä oli vain yksi kunnanlääkäri, jolle ei tilattu aikoja, vaan mentiin odotushuoneeseen istumaan ja odottamaan vuoroa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini on tosiaan syntynyt 50 luvulla.

Pahemmatkin palovammat pyrittiin hoitamaan kotona ja kun putosin hevosen selästä ja satutin käyeni pahasti, en päässyt lääkäriin ja käsi vihoittelee välillä vieläkin

Kärsin kuitenkin lapsena monista vaivoista. Pahoista päänsäryistä, nivel ja lihaskivuista.

Pahimmillaan en pystynyt liikkumaan ja äiti ei ehkä uskonut, kun ei ollut kiinnostuvainen selvittämään mikä minua vaivaa ja mikä siihen auttaa...

Kärsin niistä vaivoista vieläkin, mutta olen saamassa niihin hoitoa.

Menneelle ei voi mitään. Mua lähinnä itseäni vaivaa se vältän niitä läkärikäyntejä. Kun jotain sellaisia vaivoja ilmaantuu, niin en välttämättä osaa hakeutua lääkäriin, kuin vastasitten kuin on pakko...

Ehkä jotenkin itsekin vähättelen vaivojani, silloinkin kuin ei pitäisi...

Ja ei niitä isoampiakaan haavoja välttämättä käyty hoidattamassa.

Äiti kuitenkin piti noin muuten meistä lapsistaan hyvää huolta.

Ap

Vierailija
4/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä 2000-luvun alussa oli ihan normaalia, että vain sairaana mentiin lääkäriin. Sitten vakuutukset yleistyivät ja väki kaupungistui ja nyt lapset viedään lääkäriin flunssan, oksennustaudin, ripulin, kalpeuden, punaisuuden, mustelman, pienen haavan, naarmun, fillarilla kaatumisen ja väsymyksen takia. Kun 1950-luvulla syntynyt säilyi ilman lääkärissäkäyntiä hyvinkin täysi-ikäiseksi asti (koululääkäriä ei tähän lasketa mukaan), niin nykypäivän 2v on käynyt lääkärin vastaanotolla keskimäärin 14 kertaa.

Vierailija
5/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitihän se on aina syyllinen. Miksi isä ei vienyt?

Vierailija
6/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään taas osa käyttää joka nuhasta ja hyttysenpistosta, mikä ruuhkauttaa ja on kallistakin. Järki käteen näissäkin asioissa, ei jokaista "vaivaa" tarvitse hoitaa lääkkeillä. Tietenkin jos tulee selkeä vamma tai raju sairaus, mikä vaatii hoitoa, niin asia on eri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse syntynyt 69 ja sitä mieltä myös ettei siellä lääkärissä turhaan juosta.

Vierailija
8/8 |
24.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 67v, enkä ole vielä käynyt lääkärissä, koska aina ne flunssat ja haavat ovat hoituneet kotikonstein. Mökillä on mukana puuhommissa poikani 35v ja 31v, eikä kumpikaan ole tarvinnut lääkäriä muuhun kuin pariin nuoruuden tikkejä vastineeseen avohaavaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme yksi