Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muita jotka tunteneet yksinäisyyttä läpi elämän?
18.06.2019 |
Monet kokevat jossain kohtaa elämää yksinäisyyttä, mutta onko täällä muita joita se on seurannut lähes aina? Ihan lapsena vielä oli leikkikavereita, mutta yläasteen lopulla alkoi ensimmäistä kertaa ajat, että ei ollut ketään kenen kanssa tehdä mitään. Vietin ikävuodet 16-21 lähes kokonaan ilman ystäviä ja ymmärrettävästi se teki tuhoja mielenterveydelle.
Joskus 24-vuotiaana sain työpaikalta pari uutta ystävää, jotka tunnen yhä nyt kolmekymppisenä. On ollut kausia kun on ollut menoa ja vilskettä. Silti juuri näin juhannuksen alla (tai muina pyhinä) tunnen taas yksnäisyyttä. Minua ei kutsuta mihinkään, kaikilla on omat menot ja jostain syystä en kuulu mihinkään porukkaan niin tiiviisti. Jopa seurustellessa olen ollut yksinäinen, koska miehen lapsi ja ex-vaimo olivat tärkeämmät. En ole koskaan seurustellut "kunnolla," vaikka olen ollut aina viehättävä nainen, kiroutenani on ujous. Tapaillut olen, ja aina olen ollut silloinkin yksin, aina on ollut ex-vaimo, nykyinen vaimo, joku muu jossain joka on tärkeämpi.
Kokeeko ketään muu samaa? Jotenkin tunnen olevani huonompi ja en niin tärkeä kuin muut, koska päädyn aina yksinäisyyteen takaisin.
Kommentit (6)
En tiedä kuullle. Haluutsä nyt tapella oikeen kunnolla. Tule tänne niin katotaaan ku naulaaan sut vasarallla tohon ristillle vtun tekojeeesus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettivatko vanhemmat sinulle sosiaalisia taitoja? Oletko koittanut itse opetella?
On mulla ihan sosiaaliset taidot. Kuitenkin olen introvertti. Kaveriporukassani ei juuri ole sinkkuja, se lienee syynä että minua ei kutsuta mihinkään? En sitäkään ole oikein tajunnut ikinä...
Ap
Olen jo vuosia kokenut yksinäisyyttä ja se korostuu juuri juhlapyhinä. Mietin mitä vikaa minussa on, kun on niin vaikea löytää ystäviä. Ei toki itsellenikään kuka vaan kelpaa, mutta juuri saman henkisiä on vaikea löytää. En oikein kuulu myöskään mihinkään porukkaan, muutama yksittäinen kaveri löytyy. Heillä kuitenkin on yleensä omat kuvionsa ja harvoin kutsuvat mukaan mihinkään. Olen sinkku ja lapseton.
Täällä myös yksi. Päälle minusta ei sitä näy mitenkään, omaan erinomaiset sosiaaliset taidot jne.
Taustalla on vain kaikenlaista, joka selittää niin paljon nykytilannetta, että on tosi vaikeaa ajatella rennosti kertovansa toiselle ”elämäntarinaansa”. Tietysti mulla on siitä sellainen siloiteltu versio, jonka voi hädän tullen kertoa.
Mutta yhteenvetona en vain oikein ikinä ole tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan. Periytyväähän tämä varmasti jollakin tavalla on siksi, että myös äitini oli yksinäinen.
Parasta ystävää minulla ei ole ollut ikinä kouluaikana ja tällä hetkellä minulla on kavereita, joilla on omat tiiviimmät porukkansa ja joihin en kuulu.
Alue: Aihe vapaa
Joo. Olen aina ollut ehkä vähän erikoinen, en avaudu kuin tietyille ihmisille jne, en ikinä "kuulu" porukkaan, eli en saa rentoutua niinkuin muut. Myös ujous vaivaa.