En tunne enää mitään romanttisia tunteita aviomiestäni kohtaan, mutta erokin tuntuu huonolta ajatukselta

Hän rakastaa minua eikä tiedä tunteideni hiipumisesta. Viime syksystä lähtien on ero on pikkuhiljaa hiipinyt mieleeni ja nyt näen jopa unia erosta. Kuitenkin ajattelen, että ei minun huonokaan tässä ole olla. Mies on mukava ja huumorintajuinen joka saa mut nauramaa joka päivä. Kätevää kun on "kämppis", mut toisaalta mietin väkisinkin millaista olisi asua yksin ja nauttia vapaudesta. Lapset on jo omillaan. Pelkään myös että alan katumaan jos eroan enkä saa häntä enää takas. Mitään fyysistä meidän välillä ei ole ollut enää aikoihin, mutta mies on ok asian kanssa, tai ainakin antaa ymmärtää niin. Jatkan pohdintojani...