Avautukaa saavuttamattomista ihastuksistanne

Olisit ny omastasi voinu kertoo vähä myös.

Olin 12-vuotias ja palavasti ihastunut ruotsin opeen. Hän oli tällöin kolmevitonen.

Mun rakkaus kesti ja suutelemaan pääsin 15-vuotiaana. Kaksvitosenakin vielä haikailin hänen peräänsä.

Mies jo lähenteli kuuttakymmentä ja naimisissa toista kertaa. Nyt on jo kuollut eli ihan varmasti saavuttamaton.

Oma moraali estää. Hän on alaikäinen.

Yllättäen tutustuin ja lopulta ihastuin palavasti salaperäiseen mieheen, joka vaikutti kiinnostuneelta. En helposti ota kontaktia tuntemattomaan, mutta hän, tuntematon, veti minua puoleensa kuin magneetti karismallaan. Aikaa kului, juttu luisti, mutta en koskaan saanut selvää onko hän lintu vai kala.. Janosin lisätietoja ja hän sai hurmaavalla käytöksellään minut täysin ihastumaan. Juttelimme aina kohdatessa, mutta näkemisemme oli satunnaista. Tuntui, että olin kohdannut sielunkumppanini. Odotin kuin kuuta nousevaa milloin näen hänet taas, yritin jopa järjestää niin, että sattumalta kohtaisimme. Lopulta en enää kestänyt ja tunnustin ihastukseni. Virhe!! Hän ei ollut kiinnostunut minusta, esitti asian fiksusti, mutta katosi elämästäni. Harmittaa, koska tapaamisemme antoivat niin paljon iloa minulle, olisin edes kaverina hänet mieluusti pitänyt. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta edelleenkin tuntuu, että hän olisi ollut minulle ainoa oikea. En löydä parisuhdetta, koska kukaan muu ei vain tunnu miltään.

Katsoin monsters ball:in alkuvuodesta ja ihastuin 40-vuotiaaseen Billy Bobiin. Tai siis hänen roolihahmoonsa. Saavuttamaton siksi a) ei ole todellinen ja b) on mennyt ihan hyvän tovin aikaa siitä kun leffa kuvattiin. Mutta jos joskus keksitään aikakone niin Billy Bob, here i come! Pidä sohva lämpimänä!

Mistähän sitä aloittaisi. Taisi olla joskus ensimmäisillä koululuokilla, kun olin ihastunut opettajaan. Tunnetuista syistä hän oli melko saavuttamaton kaltaiselleni pikkupojalle. Toinen opettajaihastus olikin sitten yläasteella ja melko lailla samasta syystä. Muut enemmän ikäsopivat ihastukset on olleet yksinkertaisesti yksipuolisia ja siksi saavuttamattomia.

Kesäkurssilla bongasin komean miehen. Kyyläsin häntä koko viikon, kunnes viimeisenä iltana tuli luonnollinen tilaisuus jutella hänen kanssaan. Hän oli erittäin fiksu ja hurmaava ja samanikäinen kuin minä. Ihastuin vietävästi. Mitään ihmeempää ei toki välillämme tapahtunut. Kotiin päästyäni googletin hänet ja melko tuoreesta paikallislehtihaastattelusta kävi ilmi, että hän oli naimisissa ja kolmen lapsen isä. Jonkin aikaa jaksoin vielä haaveilla hänestä. Vieläkin joskus tutkin, että olisiko hän eronnut. Jos hän joskus eroaa, ehkä yritän jotain. Varattuihin en kuitenkaan koske.

Tik Takin kitaristin näin jonkin aikaa sitten juoksulenkillään. Katsoimme häviävän hetken toisiamme silmiin ja heti tuli ajatus päähäni, että tuossahan menee tulevien lapsieni äiti.

Muuten hyvä, mutta minulla on jo vaimo ja lapsi :)

Aina ei voi voittaa.

Olen viimeiset viikot aktiivisesti suunnitellut ja haaveillut ulkomaanmatkasta viime vuosituhannen ihastuksen kotipaikkaan, jotta saisin käsiteltyä hänet ulos päästäni ja sydämestäni. 

Olen ihastunut varattuun esimieheeni. Sanomattakin selvää ettei  häntä voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias ja palavasti ihastunut ruotsin opeen. Hän oli tällöin kolmevitonen.

Mun rakkaus kesti ja suutelemaan pääsin 15-vuotiaana. Kaksvitosenakin vielä haikailin hänen peräänsä.

Mies jo lähenteli kuuttakymmentä ja naimisissa toista kertaa. Nyt on jo kuollut eli ihan varmasti saavuttamaton.

Pääsit 15-vuotiaana suutelemaan melkein neljäkymppisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen tutustuin ja lopulta ihastuin palavasti salaperäiseen mieheen, joka vaikutti kiinnostuneelta. En helposti ota kontaktia tuntemattomaan, mutta hän, tuntematon, veti minua puoleensa kuin magneetti karismallaan. Aikaa kului, juttu luisti, mutta en koskaan saanut selvää onko hän lintu vai kala.. Janosin lisätietoja ja hän sai hurmaavalla käytöksellään minut täysin ihastumaan. Juttelimme aina kohdatessa, mutta näkemisemme oli satunnaista. Tuntui, että olin kohdannut sielunkumppanini. Odotin kuin kuuta nousevaa milloin näen hänet taas, yritin jopa järjestää niin, että sattumalta kohtaisimme. Lopulta en enää kestänyt ja tunnustin ihastukseni. Virhe!! Hän ei ollut kiinnostunut minusta, esitti asian fiksusti, mutta katosi elämästäni. Harmittaa, koska tapaamisemme antoivat niin paljon iloa minulle, olisin edes kaverina hänet mieluusti pitänyt. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta edelleenkin tuntuu, että hän olisi ollut minulle ainoa oikea. En löydä parisuhdetta, koska kukaan muu ei vain tunnu miltään.

Pyydettiin kertomaan omastani ja oma tilanteeni on hämmentävän samankaltainen kuin tämä. Satunnaisesti ollaan nähty sattumalta ja aina juteltu ja tultu todella hyvin juttuun. Erona se etten ole kertonut ihastuksestani miehelle sillä hän on jo aika selvän epäsuorasti ilmaissut ettei ole kiinnostunut. Viimeisimmällä näkemiskerralla törmättiin baarissa, juteltiin koko ilta kahdestaan ja meillä oli tosi kivaa. Joku tuntematon mies tuli aukomaan mulle päätään jostain syystä ja ihastus puolusti minua raivokkaasti. Siitä tietysti jo innostuin että josko saankin tunteilleni vastakaikua. Baarista päädyttiin ensimmäisen kerran samaan sänkyyn, vietettiin ihana yö yhdessä. Aamulla mies nukkui pitkään ja oli tosi vaitonainen ja lähti heti kun sai kyydin kunnolla edes hyvästelemättä.

Parin tunnin päästä etsin lompakkoani ja kun en löytänyt päädyin laittamaan messengerissä viestiä miehelle että muistaisiko hän mihin olin lompakon laittanut tai olisiko se vahingossa joutunut hänen tavaroihin. Ei koskaan vastannut viestiin eikä ole sitä edes avannut, perille on kyllä mennyt. Hävettää ja vtuttaa kun laitoin edes koko viestin ja että oikeasti luulin että sitä kiinnostaisi. Lompakon löysin asunnostani muutamaa päivää myöhemmin.

Olisihan se sinänsä pitänyt arvata alunperinkin ettei hän ole minusta kiinnostunut, on aina nähdessämme muistanut kiusoitella siitä että olen häntä vajaa kymmenen vuotta nuorempi ja ihan lapsi hänen mielestään. Itse en pitäisi ikää ongelmana kun kuitenkin tullaan niin hyvin juttuun ja ikäerosta huolimatta elämäntilanteemme ovat aika saman tyyppiset. Olen 22-vuotias.

En tiedä miten suhtaudun häneen kun ensi kerran sattumalta törmätään jossain. Varmaan vaan viileä tervehdys ja jatkan matkaa.

Ap

Ihastukseni oli minulle liian "vanha". Olisi periaatteessa ollut saavutettavissa, mutta käytännössä vuosia liikaa välissä, vaikka parikymppinen olinkin. Muistelen vieläkin lämmöllä ja kaiholla. Ei ollut erityisen komea, enkä varallisuudesta tiedä enkä välitä. Yhteys oli vain omaa luokkaansa.

Tyypillinen tarina: Kalja ja kannabis vei hänet ennen kuin tapasimme, joten hän oli jo varattu :(

Oltiin ihan kohtalaisen hyvissä väleissä ja ihan vain moikkaustuttuja ennen. En ollut aluksi häneen millään tavalla ihastunut vaan yllättävän vahvoja tunteita heräsi yhtäkkiä noin 7 kk ensikohtaamisen jälkeen ja kun pyysin tätä treffeille, hän ei ollut kiinnostunut. Nyt kohtaamiset on lähinnä hankalia eli hyvä jos edes tervehdykset saadaan aikaan. Jos satunkin katsomaan häntä niin hänen katsensa muuttuu vaivalloiseksi ja katsoo toiseen suuntaan. Hän ei enää hymyile minulle myöskään enää. Ei edes tekohymyä mikä on toisaalta hyvä. Ärsyttää silti aivan järjettömästi koska tunteita on edelleen ja paljon.

Lisää

Jos hän otti sen niin, että syytät lompakkovarkaaksi.

Mulla ei mitään muita olekaan elämässäni ollut. Ensimmäinen oli lukioaikoina rinnakkaisluokan poik, johon ihastuin vanhojentansseissa. Hän oli harjoituksissa parini, mutta en saanut häntä parikseni varsinaisiin harjoituksiin myöhemmin kuitenkaan. Hän tuoksui hyvälle, ja oli todella kohtelias ja mukavan oloinen. Soitin hänelle joskus myöhemmin (lankapuhelinaikaan), siinä kävi selväksi, että hän ei ollut ihastunut minuun, joten miksi olisin jatkanut asiaa sen pitemmälle?

Toinen saavuttamaton ihastus oli mies, jonka tapasin eräällä masennuksesta toipuvien kurssilla. Hän se vasta kiinnostuneelta vaikuttikin, flirttaili kanssani ja meillä oli myös aivan selvästi telepatiaa tai jonkinlaista sanatonta kommunikaatiota. Hän tuntui olevan elämäni mies. Hän sanoi ryhmässä kaikkien kuullen, ettei ole koskaan seurustellut, koska ei uskalla, mutta haluaisi kyllä. Hänellekin tunnustin olevani ihastunut, hän vain vastasi, ettei tunne samoin. Että miksi olisin jatkanut tilannetta sen enempää? Näimme myöhemmin ja tapasimmekin muutaman kerran ja hän vaikutti läheiseltä edelleen, mutta minulla oli jo perhettä ja toinen mies (ei sillälailla niin ihastukseni ole ollut) joten mitäpä siinä sitten sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Jos hän otti sen niin, että syytät lompakkovarkaaksi.

Toki mahdollista, koetin kuitenkin kirjoittaa viestin hänelle niin että ei kuulostaisi siltä. Toisaalta jos olisi saanut sellaisen kuvan niin luulisi että olisi vastannut viestiin kieltäen varkauden :D