Lue keskustelun säännöt.
Tässä menierin tautia sairastaessa huomaa ettei miehestä ole mitään iloa
12.06.2019 |
Kun se ei vuosikausien jälkeen tajua tätä sairautta.
Kommentit (36)
Minulla on todella paha migreeni ja välillä on päivystyskäyntejäkin, kun lääkkeet ei tehoa... Pari viikkoa sitten yhtenä iltana kävi niin, ettei lääkkeet auttaneet ja oireet vain jatkui ja jatkui ja itkin vessan lattialla, että nyt pitää lähteä päivystykseen ja mitä tekee mies kiroilee ja huutaa, että mene v*ttu nukkumaan, niin se helpottaa ja Buranaa naamariin... Kyllä hän sitten lopulta lähti kuskiksi... Tämä oli ensimmäinen kerta (ja viimeinen) meidän 3 vuotisen suhteen aikana, kun hän suhtautuu noin vähättelevästi ja törkeästi minun sairauteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on todella paha migreeni ja välillä on päivystyskäyntejäkin, kun lääkkeet ei tehoa... Pari viikkoa sitten yhtenä iltana kävi niin, ettei lääkkeet auttaneet ja oireet vain jatkui ja jatkui ja itkin vessan lattialla, että nyt pitää lähteä päivystykseen ja mitä tekee mies kiroilee ja huutaa, että mene v*ttu nukkumaan, niin se helpottaa ja Buranaa naamariin... Kyllä hän sitten lopulta lähti kuskiksi... Tämä oli ensimmäinen kerta (ja viimeinen) meidän 3 vuotisen suhteen aikana, kun hän suhtautuu noin vähättelevästi ja törkeästi minun sairauteeni.
Kurja juttu. Mulla on paljon ollut tilanteita, ei tämän sairauden vaan muiden joiden takia olen ollut ensiavussa. Yksin olen joutunut menemään ja olemaan vaikka tilanne ei ole hyvä ollut. On mies joskus sanonut että olisi parempi jos olisin kuollut. Ap
miksi olette vittupäiden kanssa yhdessä vaikka on todella selvää ettei heitä kiinnosta teidän hyvinvointi ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sun miehes ei halua olla sun omaishoitaja, joten hanki sellainen.
Joo, no vastaisuudessa jään kotiin.
Siinäpä se just onkin, että ilman sitä "kumppania" elämänsä sais järjestää, kuten tahtoo, eikä hankkia vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Ja ottaahan se päähän, kun itse on toista auttanut sairauksissa, eikä saa vastavuoroista tukea. (Eri sairaus, mutta mullakin on se vertaisryhmän asennevammaisin mies.)
Olen sinkku ja sen vuoksi mun on vaikea ymmärtää, millaisilla keinoilla puoliso voi pakottaa sairaan hankkimaan vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Erolla uhkailuhan ei tepsi, koska sinkkuna elämänsä saa järjestää kuten tahtoo.
No, parisuhteissa yleensä tehdään kompromisseja. Molemmat pääsevät vaikuttamaan siihen, miten yhteistä aikaa vietetään. Jos ei yhtään tajua puolison sairaudesta, eikä voisi vähempää kiinnostaa tietää mitään, voi suunnitella sellaista ajanvietettä, jossa aiheutuu työläitä tilanteita sen sairaan sairauden kannalta. Ja sitten olla auttamatta, edes sitä vähää. Erolla uhkailisin, mutta sitten alkaa se lasten asioilla uhkailu, puolisollakin on vikaa, nimittäin asenteissa ja tunne-elämässä. Meidän välillä on se ero, että minä hoidan itseäni parhaani mukaan ja se toinen ei. Parisuhteet ovat monimutkaisia, joskus se sinkkuna pysyttely ei ole yhtään huono ajatus.
Mutta miksi sen sairaan on pakko osallistua sellaiseen? Jos puolisoa ei kiinnosta sairaan vaikeudet eikä hän ole halukas auttamaan yhtään, miksi sairaan pitäisi osallistua puolison keksimiin ajanvietteisiin, joissa sairautta ei ole lainkaan huomioitu? Uhkaako puoliso siis väkivallalla vai millä tavoin hän pakottaa sairaan lähtemään mukaan? Ja en edellisessä tarkoittanut, että sairas uhkalisi erolla vaan se puoliso, jolla on joku henkinen tai fyysinen väkivallankäyttökortti kätettävissään...esim erolla uhkailu. Esitän kysymykseni yksinkertaisemmin: mitä vahinkoa sinulle seuraa, jos et tee kuten puolisosi haluaa? Jos siis vain sanot "noup, minä en lähde mukaan, mutta mene sinä"?
Mites ajattelit eron jälkeen pärjätä, yksin yksiössäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Taasko sua huippaa no just vttu jooo, pitihän sen arvata taas kun johonkin ollaan menossa niin aina taas tätä" Näinkö?
Ei vaan nyt mun olisi pitänyt päästä vessaan mikä on hiekkakentän takana. Mun vaikea kulkea tuollaisia isoja kenttiä. Mies ei vaan auttanut. Tuolla se juo kahvia kentän toisella puolella. Laittoi viestin että siellä on vessa. Vastasin että tiedän mutta en huimauksen takia pysty kulkemaan. Ei tullut auttamaan.
Ja sen lisäksi vielä se ontuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Taasko sua huippaa no just vttu jooo, pitihän sen arvata taas kun johonkin ollaan menossa niin aina taas tätä" Näinkö?
Ei vaan nyt mun olisi pitänyt päästä vessaan mikä on hiekkakentän takana. Mun vaikea kulkea tuollaisia isoja kenttiä. Mies ei vaan auttanut. Tuolla se juo kahvia kentän toisella puolella. Laittoi viestin että siellä on vessa. Vastasin että tiedän mutta en huimauksen takia pysty kulkemaan. Ei tullut auttamaan.
Ja sen lisäksi vielä se ontuminen.
Mitä siitä? Ei se mun kävelyä haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sun miehes ei halua olla sun omaishoitaja, joten hanki sellainen.
Joo, no vastaisuudessa jään kotiin.
Siinäpä se just onkin, että ilman sitä "kumppania" elämänsä sais järjestää, kuten tahtoo, eikä hankkia vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Ja ottaahan se päähän, kun itse on toista auttanut sairauksissa, eikä saa vastavuoroista tukea. (Eri sairaus, mutta mullakin on se vertaisryhmän asennevammaisin mies.)
Olen sinkku ja sen vuoksi mun on vaikea ymmärtää, millaisilla keinoilla puoliso voi pakottaa sairaan hankkimaan vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Erolla uhkailuhan ei tepsi, koska sinkkuna elämänsä saa järjestää kuten tahtoo.
No, parisuhteissa yleensä tehdään kompromisseja. Molemmat pääsevät vaikuttamaan siihen, miten yhteistä aikaa vietetään. Jos ei yhtään tajua puolison sairaudesta, eikä voisi vähempää kiinnostaa tietää mitään, voi suunnitella sellaista ajanvietettä, jossa aiheutuu työläitä tilanteita sen sairaan sairauden kannalta. Ja sitten olla auttamatta, edes sitä vähää. Erolla uhkailisin, mutta sitten alkaa se lasten asioilla uhkailu, puolisollakin on vikaa, nimittäin asenteissa ja tunne-elämässä. Meidän välillä on se ero, että minä hoidan itseäni parhaani mukaan ja se toinen ei. Parisuhteet ovat monimutkaisia, joskus se sinkkuna pysyttely ei ole yhtään huono ajatus.
Mutta miksi sen sairaan on pakko osallistua sellaiseen? Jos puolisoa ei kiinnosta sairaan vaikeudet eikä hän ole halukas auttamaan yhtään, miksi sairaan pitäisi osallistua puolison keksimiin ajanvietteisiin, joissa sairautta ei ole lainkaan huomioitu? Uhkaako puoliso siis väkivallalla vai millä tavoin hän pakottaa sairaan lähtemään mukaan? Ja en edellisessä tarkoittanut, että sairas uhkalisi erolla vaan se puoliso, jolla on joku henkinen tai fyysinen väkivallankäyttökortti kätettävissään...esim erolla uhkailu. Esitän kysymykseni yksinkertaisemmin: mitä vahinkoa sinulle seuraa, jos et tee kuten puolisosi haluaa? Jos siis vain sanot "noup, minä en lähde mukaan, mutta mene sinä"?
No aika vähiin ne yhteiset tekemiset tässä ovat menneetkin. No, eihän tämä oikein enää edes parisuhteelta näytä, mutta aikansa sitä koittaa tsempata ja kohentaa suhdetta ainakin omalta osaltaan, luoda sitä yhteisyyttä. Eipä kai tässä enää mitään uutta vahinkoa, aika tavalla taidan olla luovuttanut. Eikä se yleensä ole mitään suoraa uhkailua, pikemminkin kiukuttelua ja hankalaa käytöstä, kun sairaana ei suostu hyppimään sen toisen pillin mukaan. Sellaista pettymyksen voimakasta purkamista, jos joku suunniteltu asia ei toteudukaan sen sairaan sairauden takia. Kuten sanoin, parisuhteet ovat monimutkaisia, sinkkuna saa olla, ei tarvitse ymmärtää. Selkiskö jo, vai haenko lisää ratapölkkyä?
Vierailija kirjoitti:
Mites ajattelit eron jälkeen pärjätä, yksin yksiössäsi?
Hyvin. Pitää ottaa tuki ja liikkua sen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
miksi olette vittupäiden kanssa yhdessä vaikka on todella selvää ettei heitä kiinnosta teidän hyvinvointi ollenkaan.
En ole ap, mutta tuollaiset miehet eivät yleensä alunperin ole v-päitä. Tiedäkin minäkin monta pariskuntaa, joissa nainen on sairastunut vakavasti, mies on alkanut ärsyyntyä sairaasta puolisostaan, ja lopulta on tullut ero. Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että tiedän myös yhden naisen, joka jätti syöpään sairastuneen miehensä, vieläpä jollain älyttömän julmalla perustelulla - en muista enää sanamuotoa, mutta jotain tyyliin, en halua katsella kuolemaa läheltä. Mutta valtaosa tietämistäni on ollut miehiä, jotka eivät jostain syystä kykene auttamaan, tukemaan tai kai sitten enää edes rakastamaan sairastunutta. Varmasti naisetkin ärtyvät sairastuneista miehistään - vakava sairaus koettelee aina koko perheen hermoja - mutta pysyvät useammin kuitenkin miehensä rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sun miehes ei halua olla sun omaishoitaja, joten hanki sellainen.
Joo, no vastaisuudessa jään kotiin.
Siinäpä se just onkin, että ilman sitä "kumppania" elämänsä sais järjestää, kuten tahtoo, eikä hankkia vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Ja ottaahan se päähän, kun itse on toista auttanut sairauksissa, eikä saa vastavuoroista tukea. (Eri sairaus, mutta mullakin on se vertaisryhmän asennevammaisin mies.)
Olen sinkku ja sen vuoksi mun on vaikea ymmärtää, millaisilla keinoilla puoliso voi pakottaa sairaan hankkimaan vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Erolla uhkailuhan ei tepsi, koska sinkkuna elämänsä saa järjestää kuten tahtoo.
No, parisuhteissa yleensä tehdään kompromisseja. Molemmat pääsevät vaikuttamaan siihen, miten yhteistä aikaa vietetään. Jos ei yhtään tajua puolison sairaudesta, eikä voisi vähempää kiinnostaa tietää mitään, voi suunnitella sellaista ajanvietettä, jossa aiheutuu työläitä tilanteita sen sairaan sairauden kannalta. Ja sitten olla auttamatta, edes sitä vähää. Erolla uhkailisin, mutta sitten alkaa se lasten asioilla uhkailu, puolisollakin on vikaa, nimittäin asenteissa ja tunne-elämässä. Meidän välillä on se ero, että minä hoidan itseäni parhaani mukaan ja se toinen ei. Parisuhteet ovat monimutkaisia, joskus se sinkkuna pysyttely ei ole yhtään huono ajatus.
Mutta miksi sen sairaan on pakko osallistua sellaiseen? Jos puolisoa ei kiinnosta sairaan vaikeudet eikä hän ole halukas auttamaan yhtään, miksi sairaan pitäisi osallistua puolison keksimiin ajanvietteisiin, joissa sairautta ei ole lainkaan huomioitu? Uhkaako puoliso siis väkivallalla vai millä tavoin hän pakottaa sairaan lähtemään mukaan? Ja en edellisessä tarkoittanut, että sairas uhkalisi erolla vaan se puoliso, jolla on joku henkinen tai fyysinen väkivallankäyttökortti kätettävissään...esim erolla uhkailu. Esitän kysymykseni yksinkertaisemmin: mitä vahinkoa sinulle seuraa, jos et tee kuten puolisosi haluaa? Jos siis vain sanot "noup, minä en lähde mukaan, mutta mene sinä"?
No aika vähiin ne yhteiset tekemiset tässä ovat menneetkin. No, eihän tämä oikein enää edes parisuhteelta näytä, mutta aikansa sitä koittaa tsempata ja kohentaa suhdetta ainakin omalta osaltaan, luoda sitä yhteisyyttä. Eipä kai tässä enää mitään uutta vahinkoa, aika tavalla taidan olla luovuttanut. Eikä se yleensä ole mitään suoraa uhkailua, pikemminkin kiukuttelua ja hankalaa käytöstä, kun sairaana ei suostu hyppimään sen toisen pillin mukaan. Sellaista pettymyksen voimakasta purkamista, jos joku suunniteltu asia ei toteudukaan sen sairaan sairauden takia. Kuten sanoin, parisuhteet ovat monimutkaisia, sinkkuna saa olla, ei tarvitse ymmärtää. Selkiskö jo, vai haenko lisää ratapölkkyä?
Olen pahoillani, jos loukkasin sinua tai pahoitin mielesi. Sun tilanteesi vaan kuulostaa mulle niin käsittämättömän epäoikeudenmukaiselta ja surulliselta, että sen vuoksi mietin, mikä on puolisosi painostuskeino, jolla hän saa sinut tekemään kuten hän haluaa. Monisairaana ymmärrän hyvin, että läheisilleni tapaamisten tai muiden suunniteltujen juttujen peruuntumiset on harmillisia. Jos joku heistä alkaisi kiukutella tai heittäytyisi hankalaksi sen vuoksi, että minä nyt vaan en sairauteni pahenemisvaiheessa pystynytkään. heittäisin vesilintua sellaisella ihmissuhteella enkä todellakaan suostuisi hyppimään heidän pillinsä mukaan. Varmasti olisin myös pettynyt, jos he eivät asiaa ymmärtäisi, mutta mulle on tärkeämpää oma terveyteni ja hyvinvointini kuin hyppiä jonkun, joka selkeästi ei edes tippaakaan välitä minusta, pillin mukaan. Mulla onneksi niin aikuiset lapseni, sisarukseni, vanhempani ja ystäväni ymmärtävät, että joko mennään mun ehdoilla tai jään pois. Jos mulla olisi puoliso, joka ei ymmärtäisi vaan tekisi kaiken oman päänsä mukaan, pakottaisi mut mukaansa eikä edes auttaisi mua, mun ei tarvitsisi edes potkaista (en tosin pystyisikään näillä jaloilla) sellaista ukkoa ovesta ulos vaan siitä huolehtisi mun lapseni, ystäväni ja sisarukseni.
Toivotan sulle voimia ja ihan oikeasti mieti tarkkaan, onko sun elämäsi tuossa parisuhteessa millään tavalla parempaa kuin ilman parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ajattelit eron jälkeen pärjätä, yksin yksiössäsi?
Hyvin. Pitää ottaa tuki ja liikkua sen kanssa.
Hommaa rollaattori niin pääset jaliskenttien vessoihin ilman miehesi apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ajattelit eron jälkeen pärjätä, yksin yksiössäsi?
Hyvin. Pitää ottaa tuki ja liikkua sen kanssa.
Hommaa rollaattori niin pääset jaliskenttien vessoihin ilman miehesi apua.
Sitä on varmaan autossa vähän vaikea kuskata. Hommaan sitten kun olen yksin niin muiden ei tarvitse sitä hävetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ajattelit eron jälkeen pärjätä, yksin yksiössäsi?
Hyvin. Pitää ottaa tuki ja liikkua sen kanssa.
Hommaa rollaattori niin pääset jaliskenttien vessoihin ilman miehesi apua.
Sitä on varmaan autossa vähän vaikea kuskata. Hommaan sitten kun olen yksin niin muiden ei tarvitse sitä hävetä.
Rollaattori on kokoontaitettava ja vie auton takakontissa vähemmän tilaa kuin matkalaukku. Rupea ottamaan rollaattori mukaan. Jos miehesi häpeää sitä, ehkäpä alkaa myös auttamaan sua, jotta sun ei tarvitse ottaa rollaattoria takakontista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sun miehes ei halua olla sun omaishoitaja, joten hanki sellainen.
Joo, no vastaisuudessa jään kotiin.
Siinäpä se just onkin, että ilman sitä "kumppania" elämänsä sais järjestää, kuten tahtoo, eikä hankkia vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Ja ottaahan se päähän, kun itse on toista auttanut sairauksissa, eikä saa vastavuoroista tukea. (Eri sairaus, mutta mullakin on se vertaisryhmän asennevammaisin mies.)
Olen sinkku ja sen vuoksi mun on vaikea ymmärtää, millaisilla keinoilla puoliso voi pakottaa sairaan hankkimaan vaivalloisia tilanteita turhanpäiten. Erolla uhkailuhan ei tepsi, koska sinkkuna elämänsä saa järjestää kuten tahtoo.
No, parisuhteissa yleensä tehdään kompromisseja. Molemmat pääsevät vaikuttamaan siihen, miten yhteistä aikaa vietetään. Jos ei yhtään tajua puolison sairaudesta, eikä voisi vähempää kiinnostaa tietää mitään, voi suunnitella sellaista ajanvietettä, jossa aiheutuu työläitä tilanteita sen sairaan sairauden kannalta. Ja sitten olla auttamatta, edes sitä vähää. Erolla uhkailisin, mutta sitten alkaa se lasten asioilla uhkailu, puolisollakin on vikaa, nimittäin asenteissa ja tunne-elämässä. Meidän välillä on se ero, että minä hoidan itseäni parhaani mukaan ja se toinen ei. Parisuhteet ovat monimutkaisia, joskus se sinkkuna pysyttely ei ole yhtään huono ajatus.
Mutta miksi sen sairaan on pakko osallistua sellaiseen? Jos puolisoa ei kiinnosta sairaan vaikeudet eikä hän ole halukas auttamaan yhtään, miksi sairaan pitäisi osallistua puolison keksimiin ajanvietteisiin, joissa sairautta ei ole lainkaan huomioitu? Uhkaako puoliso siis väkivallalla vai millä tavoin hän pakottaa sairaan lähtemään mukaan? Ja en edellisessä tarkoittanut, että sairas uhkalisi erolla vaan se puoliso, jolla on joku henkinen tai fyysinen väkivallankäyttökortti kätettävissään...esim erolla uhkailu. Esitän kysymykseni yksinkertaisemmin: mitä vahinkoa sinulle seuraa, jos et tee kuten puolisosi haluaa? Jos siis vain sanot "noup, minä en lähde mukaan, mutta mene sinä"?
No aika vähiin ne yhteiset tekemiset tässä ovat menneetkin. No, eihän tämä oikein enää edes parisuhteelta näytä, mutta aikansa sitä koittaa tsempata ja kohentaa suhdetta ainakin omalta osaltaan, luoda sitä yhteisyyttä. Eipä kai tässä enää mitään uutta vahinkoa, aika tavalla taidan olla luovuttanut. Eikä se yleensä ole mitään suoraa uhkailua, pikemminkin kiukuttelua ja hankalaa käytöstä, kun sairaana ei suostu hyppimään sen toisen pillin mukaan. Sellaista pettymyksen voimakasta purkamista, jos joku suunniteltu asia ei toteudukaan sen sairaan sairauden takia. Kuten sanoin, parisuhteet ovat monimutkaisia, sinkkuna saa olla, ei tarvitse ymmärtää. Selkiskö jo, vai haenko lisää ratapölkkyä?
Olen pahoillani, jos loukkasin sinua tai pahoitin mielesi. Sun tilanteesi vaan kuulostaa mulle niin käsittämättömän epäoikeudenmukaiselta ja surulliselta, että sen vuoksi mietin, mikä on puolisosi painostuskeino, jolla hän saa sinut tekemään kuten hän haluaa. Monisairaana ymmärrän hyvin, että läheisilleni tapaamisten tai muiden suunniteltujen juttujen peruuntumiset on harmillisia. Jos joku heistä alkaisi kiukutella tai heittäytyisi hankalaksi sen vuoksi, että minä nyt vaan en sairauteni pahenemisvaiheessa pystynytkään. heittäisin vesilintua sellaisella ihmissuhteella enkä todellakaan suostuisi hyppimään heidän pillinsä mukaan. Varmasti olisin myös pettynyt, jos he eivät asiaa ymmärtäisi, mutta mulle on tärkeämpää oma terveyteni ja hyvinvointini kuin hyppiä jonkun, joka selkeästi ei edes tippaakaan välitä minusta, pillin mukaan. Mulla onneksi niin aikuiset lapseni, sisarukseni, vanhempani ja ystäväni ymmärtävät, että joko mennään mun ehdoilla tai jään pois. Jos mulla olisi puoliso, joka ei ymmärtäisi vaan tekisi kaiken oman päänsä mukaan, pakottaisi mut mukaansa eikä edes auttaisi mua, mun ei tarvitsisi edes potkaista (en tosin pystyisikään näillä jaloilla) sellaista ukkoa ovesta ulos vaan siitä huolehtisi mun lapseni, ystäväni ja sisarukseni.
Toivotan sulle voimia ja ihan oikeasti mieti tarkkaan, onko sun elämäsi tuossa parisuhteessa millään tavalla parempaa kuin ilman parisuhdetta.
Kiitos tästä! Mä aloin sairastelemaan harmillisen aikaisin, lapset on nyt vasta murrosikäisiä, joten asumisen kanssa pitäisi järjestellä, jos eroan nyt. Eikä edes lapset ole kaikki terveitä. Onneksi kaikki muut ympärilläni tätä yhtä lukuunottamatta ymmärtävät ja vähitellen alkaa olla enemmän vaihtoehtoja. Oikeastaan elämäni helpottui huomattavasti jo sillä, että lopetin parisuhteen pelastamisyritykset, siihen voimavarani eivät riitä.
No, parisuhteissa yleensä tehdään kompromisseja. Molemmat pääsevät vaikuttamaan siihen, miten yhteistä aikaa vietetään. Jos ei yhtään tajua puolison sairaudesta, eikä voisi vähempää kiinnostaa tietää mitään, voi suunnitella sellaista ajanvietettä, jossa aiheutuu työläitä tilanteita sen sairaan sairauden kannalta. Ja sitten olla auttamatta, edes sitä vähää. Erolla uhkailisin, mutta sitten alkaa se lasten asioilla uhkailu, puolisollakin on vikaa, nimittäin asenteissa ja tunne-elämässä. Meidän välillä on se ero, että minä hoidan itseäni parhaani mukaan ja se toinen ei. Parisuhteet ovat monimutkaisia, joskus se sinkkuna pysyttely ei ole yhtään huono ajatus.