Naapuri taitaa pahoinpidellä raskaana olevaa vaimoaan. Onko jotain, mitä voin tehdä?
Taustatietoina se, että tämä vaimo on ulkomaalainen ja osaa vain muutaman lauseen kieltä. En muista tarkalleen, mistä maasta hän on, osaa venäjää (en tiedä, onko tuo hänen äidinkielensä vai osaako muuten vain), mutta näyttää arabilta tms. Mies on suomalainen. Lisäksi vaimo on todella nuori, taisi täyttää vähän aikaa sitten 19v. Eli hän on todella heikossa asemassa niin ikänsä kuin taustansakin puolesta, jos häntä todellakin pahoinpidellään.
Olen jutellut hänen kanssaan aina välillä kun törmäämme esim. pihalla tai rapussa, mutta en koskaan kovin paljon (osaan venäjää vain sen verran, että kykenen melko yksinkertaiseen keskusteluun). Aiemmin hän on vaikuttanut todella iloiselta ihmiseltä, mutta nyt parisen kuukautta hän on näyttänyt olevan todella allapäin.
Noin viikko sitten huomasin, että hänellä oli isoja mustelmia käsivarressa ja pieni kuhmu päässä. Yritin parhaani mukaan kysellä, että onko kaikki kunnossa, ja hän osoitti rappusia ja sanoi että kaatui. Uskoin tämän selityksen ja kysyin lisäksi vain, että onhan vauva kunnossa (tyttö on siis n. seitsemännellä kuulla raskaana), johon hän vastasi hymyillen että joo.
Eilen näin hänet taas rappukäytävässä, mutta nyt hänellä oli ihan tuoreita mustelmia ja varsinkin toisen silmän ympärys näytti todella pahalta. Minut nähdessään hän meni nopeasti asuntoonsa, ei edes moikannut. Vasta silloin tajusin, että eihän hän tainnut rappusissa kaatua vaan todennäköisesti hänen miehensä pahoinpitelee häntä. En ole koskaan kuullut huutoa tai mäiskintää heidän asunnostaan, niin en voi olla 100% varma, mutta vahvasti vaikuttaa siltä.
Onko mitään, mitä voin ulkopuolisena tehdä? En tunne kumpaakaan kovin hyvin, miehen kanssa en ole koskaan edes jutellut. En voi soittaa poliisia paikalle, kun ei sieltä asunnosta koskaan kuulu mitään, ja lisäksi hävettäisi jos vaimolle onkin vain sattunut tapaturma eikä häntä oikeasti edes pahoinpidellä. Silti, pelottaa että entä jos mies onkin väkivaltainen, ja en tee mitään auttaakseni vaimoa tai syntymätöntä lasta.
Pahoittelen, jos teksti on sekava, heräsin juuri.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Asia ei kuulu sinulle tippaakaan. Miten ihmeessä niin moni nainen kuvittelee omaavansa poliisin valtuudet? Keskity omiin asioihisi.
"Pahoinpitely yksityiselläkin paikalla on virallisen syytteen alainen rikos" (Lähde: poliisi.fi) Tämä tarkoittaa sitä että kyseessä on rikos ja vielä yleisen syytteen alainen vaikka tapahtuisi yksityisasunnossa. Ja aina jos on syytä epäillä perheväkivaltaa, eli rikosta voit soittaa poliisille. Poliisi tekee tarkastuskäynnin.
En lähtisi mihinkään pullakahveille kutsumaan, vaan suoraan soittoa lasuun! Jos melkein viimeisillään raskaana olevaa mahdollisesti pahoinpidellään, niin ei siinä ole aikaa kahvitella ja yrittää luoda kontaktia, varsinkaan kun teillä ei ole edes yhteistä kieltä. Tämä on sellainen tilanne, jossa on toimittava välittömästi.
Niin, vielä mainintana, ihmisille ei itsestään ilmaannu mustelmia. 19-vuotias on nuori aikuinen jolla on hyvä motoriikka ja ei kaadu itsestään.
Ja miten voi olla että noin suuri osa täällä olevista toteaa että et voi tehdä mitään? Miksi ette tiedä että perheväkivalta on yleisen syytteen alainen rikos?
Okei, lastensuojeluilmoituksen pystyy siis tekemään nimettömänä, mutta pystyykö rikosilmoitusta? Ja kannattaako minun tehdä lastensuojelu- vai rikosilmoitus? Ja eihän perheelle aiheudu haittaa ilmoituksista, jos selviää, ettei ole mitään perheväkivaltaa?I
Anteeksi, kun kyselen liikaa, mutta en ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa.
Ap
Hyvin mahdollista on, että nainen itse harjoittaa jatkuvaa henkistä väkivaltaa miestään kohtaan, ja nurkkaan ajettu miesparka ei osaa puolustautua kuin lyömällä siinä vaiheessa kun ahdistus kasvaa liian suureksi.
Paikkakunnallasi saattaa olla jokin kolmannen sektorin väkivaltatyön piste, esimerkiksi Viola Ry tai turvakoti. Heiltä voi kysyä anonyyminä neuvoa tai heillä saattaa olla venäjäksi käännettyjä esitteitä lähisuhdeväkivallan uhreille. Hienoa, että välität!
Jos lasun tekee, niin tutkivat asiaa. Ja jos pahoinpitelyä on tapahtunut niin ohjaavat turvakotiin tai vastaavaan.
Tosin jos ilmoituksen teet niin muista mainita, ettei tämä nainen puhu pahemin suomea.
Voi olla muuten hankala tämän naisen asioida heidän kanssaan ja voi tulla ongelmia jne.
Periaatteessa rikosilmoituksenkin voi tehdä nimettömänä, mutta poliisi ei välttämättä lähde asiaa tutkimaan, koska tuossa eivät täyty selvät rikoksen merkit.
Tee se lasuilmoitus. Lastensuojelu sitten selvittää, onko toimenpiteille tarvetta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Niin, vielä mainintana, ihmisille ei itsestään ilmaannu mustelmia. 19-vuotias on nuori aikuinen jolla on hyvä motoriikka ja ei kaadu itsestään.
Ja miten voi olla että noin suuri osa täällä olevista toteaa että et voi tehdä mitään? Miksi ette tiedä että perheväkivalta on yleisen syytteen alainen rikos?
Kuulostaa siltä, että tämän jutun naista kyllä pahoinpidellään, mutta minä olen aina ollut kömpelö. Olen joskus onnistunut kesällä kaatumaan tasaisella maalla. Olen kaatunut liukuportaissa. Olen aina saanut mustelmia herkästi, vaikka veriarvoni ovat kunnossa. Saan pienestäkin kolauksesta mustelman, ja törmäilen oviin ja karmeihin, kun en osaa hahmottaa etäisyyksiä kunnolla, kun toimin ripeämmin ennen kuin aivot ehtivät varoittaa. Olen saanut koripalloa pelatessa joukkuekaverin pään poskeeni ja silmä meni mustaksi siinä. Olen myös korista pelatessa kaatunut niin, että hetkeksi meni kaikki mustaksi.
Sori ohis.
Tällaiset keskustelut ovat niin turhauttavia, koska nämä menevät aina niin, että ap saa neuvoja, joihin tämä sitten vastaa "mutkun"-selitysten kanssa ja jää jankkaamaan.
Lasuilmo on tässä se oikea ratkaisu, mutta veikkaanpa, että ap ei sitä tee.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa rikosilmoituksenkin voi tehdä nimettömänä, mutta poliisi ei välttämättä lähde asiaa tutkimaan, koska tuossa eivät täyty selvät rikoksen merkit.
Tee se lasuilmoitus. Lastensuojelu sitten selvittää, onko toimenpiteille tarvetta vai ei.
Okei, teen siis lastensuojeluilmoituksen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset keskustelut ovat niin turhauttavia, koska nämä menevät aina niin, että ap saa neuvoja, joihin tämä sitten vastaa "mutkun"-selitysten kanssa ja jää jankkaamaan.
Lasuilmo on tässä se oikea ratkaisu, mutta veikkaanpa, että ap ei sitä tee.
Kyllä teen, minulla on ihan oikeasti huoli tästä tytöstä ja heidän lapsestaan. Halusin vain varmistaa tekniset seikat jo nyt, sillä tällaiset tilanteet eivät ole minulle ennestään tuttuja.
Ap
Lasu! Sosiaalityöntekijät kyllä vie asian eteenpäin poliisille jos on tarvis. Naapurisi ei välttämättä tiedä suomalaisista käytännöistä eikä tiedä mistä apua saada.
Minä suosittelen myös tuota kahville pyytämistä. Muutenkin varmasti mukavaa jos saa paikallisia kontakteja. Eihän sitä voi ulkopuolisena tietää mikä kuvio tuossa on kyseessä, mutta arvostan todella, jos vaivaudut edes tukesi osoittamaan. Vaikea tilanne.