Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuori mies: spermasi on heikompaa kuin isäsi sperma – syytä ei tarkkaan tiedetä

Vierailija
11.06.2019 |

Suomessa sperma on laadukkaampaa kuin Euroopassa keskimäärin, mutta meilläkin suunta on alaspäin.
Sperman laatu heikkenee jatkuvasti Euroopassa ja kaikkialla teollistuneessa maailmassa. Kehityksen syy on osin yhä arvoitus.

Vuonna 2017 valmistuneessa metatutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) vedettiin yhteen yhteensä 185 tutkimuksen tuloksia. Selvisi, että siittiöiden määrä siemennesteessä oli yli puolittunut vajaassa neljässä vuosikymmenessä.

Aivan tuore on tutkimus, jonka mukaan Sveitsi on sperman laatua verrattaessa heikoimpien maiden joukossa Euroopassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 2 500:n 18–22-vuotiaan nuoren sveitsiläismiehen spermaa: siittiösolujen määrää, liikkuvuutta ja muotoa.

Peräti 17 prosentilla miehistä siittiöitä oli alle 15 miljoonaa millilitrassa, mitä Kansanvälinen terveysjärjestö WHO pitää heikentyneen hedelmällisyyden rajana.

Jos siittiöitä on alle 40 miljoonaa millilitrassa, pitenee hedelmöittymiseen kuluva aika merkittävästi, sanoo Geneven yliopiston tutkija Serge Nef tutkimustiedotteessa. (siirryt toiseen palveluun) Koko tutkimus on julkaistu Andrology-lehdessä. (siirryt toiseen palveluun)

Sveitsiläistutkimuksen hälyttävä tulos oli myös se, että vain 38 prosentilla sperma täytti WHO:n terveen sperman vaatimukset.

Syy yhä arvausten varassa
Miksi teollisuusmaiden nuorten miesten sperman laatu sitten heikkenee?

Syystä ei ole tarkkaa varmuutta, mutta epäiltyjä riittää: äidin raskaudenaikainen tupakointi, alkoholi, stressi sekä altistuminen tuholaismyrkyille.

Tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta mainitsee vielä yhden ehdokkaan: hormonit. Hormoneja alettiin epäillä jo silloin, kun ensimmäiset raportit spermanlaadun heikkenemisestä tulivat julki.

Hormoneihin viittaa esimerkiksi se, että Tanskan ja Saksan kaltaisissa maissa, joissa kasvatetaan ja syödään paljon sikaa, spermatilanne on Euroopan heikoimpia. Sikojen kasvatusta tehostettiin aiemmin hormoneilla. Nykyisin EU-lainsäädäntö rajoittaa hormonien käyttöä lihantuotannossa.

Myös hormonaalisella ehkäisyllä voi olla samankaltaisia seurauksia.

https://yle.fi/uutiset/3-10805215

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oisko syynä 24/7 taskussa pidettävät kännykät?

Vierailija
2/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oisko syynä 24/7 taskussa pidettävät kännykät?

Voi hyvinkn olla

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Soija, muovinpehmentimet ja lääkejäämät on syynä. Soijaa ei käsitellä samalla tavalla kuin maissa joissa sitä perinteisesti syödään, muovinpehmentimet häiritsevät hormonitoimintaa ja ne pitäisi kieltää ja lääkejäämät voidaan taas suodattaa vedestä pois, kuten Sveitsissä.

Vierailija
4/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. keinovalon lisääntyminen

2.Lisäaineet

3. Rokotteet

4. Ydinvoiman vaikutukset tsar Bomba jo v 61 ja Tsernobiilot ja Ydinvoimalat..

5. Fyysisen työn vähyys.

6. Masturboinnin lisääntyminen ja porno

Nämä kaikki yhdessä.

Vierailija
5/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei Suomen hallitus halua suodattaa mitään pois kun parempi näin kun koko kansa on yhtä lammaskansaa.

Ne ketkä tässä maassa on alffoja niin niillä on joku hormoonikuuri päällä, trenbolea tai mitä ne nyt vetää.

Muut katselee sitten seinille ja asfalttia.

Vierailija
6/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muovi, muovi! Älkää lämmittäkö ruokaa muoviastioissa mikrossa, haitallisia yhdisteitä vapautuu ja siittiöt vahingoittuvat! Äidit, säälikää poikalapsia! Ja tulevia sukupolvia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
11.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muoviastioita kirjoitti:

Muovi, muovi! Älkää lämmittäkö ruokaa muoviastioissa mikrossa, haitallisia yhdisteitä vapautuu ja siittiöt vahingoittuvat! Äidit, säälikää poikalapsia! Ja tulevia sukupolvia!

Mikroa ei kannata käyttää ollenkaan. Wifi pois päältä myös ja kaapelinetti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kolme