Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhempien elatusvastuu lapsiin pitäisi muuttaa elinikäiseksi

Vierailija
10.06.2019 |

Tähän on monia syitä. Lapselta ei ensinnäkään kysytä haluaako se syntyä, vaan päätös tehdään vanhempien yksipuolisella päätöksellä. Lapsille myös asetetaan vanhempien ja yhteiskunnan taholta hiljaisia vaatimuksia ja odotuksia, jotka nyt "pitäisi täyttää", mutta lapselta ei etukäteen kysytä kuulostako diili lainkaan houkuttevalta. Silti lasta aletaan ennemmin tai myöhemmin syrjiä, halveksua ja väheksyä, jos se ei se näytä merkkejä alistumisesta näille vaatimuksille ja odotuksille, vaikka se ei ikinä sellaista luvannut.

Mielestäni systeemi on lapselle aika kohtuuton, kun lapsi ei tosiaan voi vaikuttaa siihen etukäteen eikä voi millään saada edes tietoa systeemistä etukäteen. Tähän nähden olisi aivan kohtuullisella, että kerran vanhemmat ryhtyvät lastentekoon diktaattorimaisella päätöksellä, ne ovat sitten myös elinikäisessä vastuussa aikaansaannoksissaan ja mahdollistavat lapselle juuri sen mitä se haluaa, asettamatta mitään vaatimuksia ja odotuksia. Silloin systeemiä voisi pitää lapselle jo paljon reilumpana, vaikka edellenkään se ei kaikkia ongelmia poistaisi.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huonoin aloitus aikoihin.

Vierailija
2/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytännössä äitini yrittääkin tätä. Olen kieltänyt. Silti välillä hän onnistuu tunkemaan rahaa jostain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen vanhaan sanottiin että "lapsi tuo leivän tullessaan" eli lapsia hankittiin paljon jotta olisi työvoimaa. Lapset töihin vaan elättämään vanhempiaan, Luoja ei laiskoja ruoki. Ja lapsien pitää hoitaa vanhemmat kun he ovat vanhoja ja muistisairaita.

Vierailija
4/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se, että noin tehtiin sata vuotta sitten, ei tarkoita, että sen pitäisi olla hyväksyttävää nykyäänkin.

Vierailija
5/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huonoin aloitus aikoihin.

Joo, äitihullu kokeilee uusia lähestymistapoja.

Vierailija
6/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoin aloitus aikoihin.

Joo, äitihullu kokeilee uusia lähestymistapoja.

Ei ole kivikissan eikä edes naisen aloittama.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, on olemassa kätevä keino vapauttaa itsesi ja vanhempasi turhasta, ei-toivotusta elämästäsi.

Vierailija
8/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämä on lahja, josta pitäisi olla åaremminkin kiitollinen kuin katkera. Jos ei halua elää niin kyllä siihenkin ratkaisu löytyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin ap lahjoittaa sinulle muutaman aivosolun.

Vierailija
10/19 |
10.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, on olemassa kätevä keino vapauttaa itsesi ja vanhempasi turhasta, ei-toivotusta elämästäsi.

Ei ole ei-toivottu, jos multa kysytään. Mutta aion kyllä elää sen omalla tavallani ja odotan todellakin, että vanhemmat sen mahdollistavat ja kustantavat sen, koska olen niiden yksipuolisen ja itsekkään päätöksen seuraus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
12/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tämä sitten pidemmän päälle toimii, jos lapset tottuu, että elatus tulee vanhemmalta eivätkä tästä syystä hanki koulutusta ja ansiotyötä. Sitten kun he saavat lapsia, kuka ne elättää, jos vanhemmat itsekin elää omien vanhempien rahoilla? Tuleeko sitten elätettäväksi myös lapsenlapset?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |

Aivan, koska eihän isovanhemmilla ole tähän mitään sanomista, kun lapsi omalla diktaatorimaisella päätöksellä on päättänyt lisääntyä.

Vierailija
14/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monissa maissa aikuisilla lapsilla on elatusvelvollisuus vanhoja vanhempia kohtaan. Yhteiskunnan tukea vanhuudessa saavat vain he, joilla ei ole perhettä. Ehkä ennemminkin mennään tätä kohti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Monissa maissa aikuisilla lapsilla on elatusvelvollisuus vanhoja vanhempia kohtaan. Yhteiskunnan tukea vanhuudessa saavat vain he, joilla ei ole perhettä. Ehkä ennemminkin mennään tätä kohti.

Jep. Esim. Saksassa on lainsäädännössä periaate, että vanhempien on huolehdittava lapsistaan ja lasten myöhemmin vanhemmistaan. Tämän on vanhvistanut myös korkein oikeus, lasten maksettavaksi tuli hoivakotimaksut.

Vierailija
16/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minun vanhemmat auttavatkin =) Olisi häpeä heille, hyvää eläkettä nauttiville, että oma lapsi kitkuttelee. Elämä ON nykyisin paljon kalliimpaa kuin esim. 70-luvulla.

Vierailija
17/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Monissa maissa aikuisilla lapsilla on elatusvelvollisuus vanhoja vanhempia kohtaan. Yhteiskunnan tukea vanhuudessa saavat vain he, joilla ei ole perhettä. Ehkä ennemminkin mennään tätä kohti.

Suomessa sikäli hankalaa, että monella vanhuksella on parempi eläke kuin lapsilla palkka. Sitten pitäisi antaa vielä rälläysrahaa vanhuksille lisää.

Vierailija
18/19 |

No en tiedä onko Saksassa tai Ranskassa niin paljon huonommin vanhusten asiat. Yhteiskunnalta ei siellä ensisijaisesti tipu rahaa jos aikuisilla lapsilla sitä on.

Vierailija
19/19 |
13.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usassa on kanssa "filial responsability" laissa, eli köyhistä vanhemmista ja joissain tapauksissa myös muista sukulaisista on taloudellisesti vastuussa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi viisi