Tajusin vasta aikuisena, että lapsuudenperheeni 90-luvulla oli tosi köyhä
Lapsuus 90-luvun ajan lamavuosina, vanhemmilla velkaa, työttömyyttä, pätkätöitä. Keskisuuri teollisuusvoittoinen kaupunki. En silti ikinä mieltänyt meitä köyhiksi, vaikka esimerkiksi:
- vaatteet ostettiin pääsosin kirpputoreilta tai paikallisesta halpa-hallista. Merkkivaatteista, esim. Levis 501 ei edes keskusteltu. Oli ihan normi, että kierrätin vanhemman sisareni vaatteet.
- aamupala lähes aina puuroa, joskin erilaista: kaurapuuroa, ruispuuroa, neljän viljan puuroa. Päälle isovanhempien kotitilalta itsepoimituista herukoista tehtyä hilloa ja maitoa. Iltapalaksi kotitekoista sämpylää, margariinia, viipale juustoa. Koulussa kouluruoka, kotona paljon keittoja, kotitekoista sämpylää, makaronilaatikkoa, kaalilaatikkoa, erilaisia riisi "risotto" ruokia. Paljon raasteita esim. porkkana, lanttu, kaali. Jälkiruoat tyypillisesti lettuja, pannukakkua, kääretorttua, kiisseliä.
- Tallinnassa käytiin kesälomalla, muita reissuja emme tehneet. Ei Linnanmäki tai Särkänniemi yms. reissuja. Paljon oltiin kesälomalla uimassa ja seurakunnan ja kunnan leireillä. Saattoivat olla jotain erityisesti vähävaraisille kohdennettuja, mutta yhtä kaikki, kivaa oli.
- Viihteenä kotona pelattiin paljon lautapelejä, joita ostettiin kirpparilta ja ehkä lainattiin kirjastosta. Televisiosta katsottiin koko perheen voimin mm. Blondi tuli taloon, Ruusun aika jne. Usein oli itsetehtyjä popcorneja etenkin jos tuli joku vähän parempi leffa telkkarista.
Kerroin nuo jutut uudelle poikaystävälleni, joka on samaa ikäluokkaa kuin minä, kotoisin pääkaupunkiseudulta. Hän järkyttyi lapsuudestani ja surkutteli, miten onneton lapsuus minulla on varmaankin ollut. Hänen perheessään oli mm. tehty ulkomaanmatkoja, käyty kesäisin eri huvipuistot, oli ostettu vaatteet ihan oikeista vaateliikkeistä, oli syöty tuotteita, mitkä eivät kuuluneet meidän ruokapöytään (esim. kiivit, avokadot). Hän ei oikein edes meinaa uskoa, kun koitan selittää, että taloudellisesta niukkuudesta huolimatta olimme varsin onnellisia.
Kommentit (23)
Onpa ääliö poikaystävä. Harkitse vaihtoa normaaliälyiseen.
Niin minäkin tajusin ja hyvä niin, katto oli pään päällä ja äitee teki jotain hyvää perunoista, mutta siihen se mitä kotoa sai niin jäi. Ei hirveesti häirinnyt ennen teini-ikää ja silloin pääsikin jo töihin.
kuulostaa kivalta ja puuhakkaalta lapsuudelta
Jos tuon kaiken lisäksi oli vielä hyvät vanhemmat, niin sulla on ollut aivan ihanan kuuloinen lapsuus!
Mä olin laman aikaan teini. Meillä oli samanlaista, mutta niin oli tosi monella muullakin. En ole koskaan osannut pitää tuota köyhyytenä, se oli normaalielämää. Se säästeliäisyys jäi päälle: silloin kovilla olleilla vanhemmilla on nyt muutama sijoitusasunto. Itse en ole päässyt samaan, mutta olin pikkupalkkaisena duunarina velaton 35-vuotiaana ja nyt 40+ en enää kokopäivätyössä.
Kyllä minullakin oli ihan vastaavanlainen kurja lapsuus Porvoossa. En ole katkera, mutta kuitenkin tunsin että paljon menetin
Kuulostaa pitkälti minun lapsuudeltani ja nuoruudeltani. Mutta emme me erityisen köyhiä olleet, emme toki varakkaitakaan. Tuo kaikki tuollainen kuulostaa vain hyvin tavalliselta perhe-elämältä maaseudulla -80-90-luvulla.
Kuulostaa tosi hyvältä ja terveelliseltä ruoalle!
Ei se mammona onnea tuo.
Meilläkin oli puuroa ja itsekin keitän vielä puuroa melkein joka päivä.
Mun veljeni on nähnyt nälkää kotona ja joutui odottamaan nälissään että pääsee kouluun syömään klo 11.30.
Meni siis nälkäisenä nukkumaan.
Itse en muista niin tarkkaan näitä juttuja.
Äiti pisti ruokarahat taskuunsa.
Mielestäni tuo on normaalia elämää.
Paljon ihmeempää en tarjoa omalle muksulleni. Vaatteet ostetaan osittain kirpputorilta, Tori.fi:stä ja uutena.
Ruokana usein linssikeittoa ja kasvispyttipannua. Aamuisin puuroa ja itsekerättyjä marjoja. Töihin otan eväät.
Lahjoiksi saadaan leffalippuja sukulaisilta ja leffaan otetaan omat herkut mukaan.
Retkeillään, uidaan, käydään museoissa ( Itsellä museokortti, lapsi pääsee moneen paikkaan ilmaiseksi)
Harrastuksena musiikkiopisto, partio ja 200 € vuodessa maksava liikuntaharrastus.
Sama ikäluokka ja samankaltaisia muistoja! Silloin kukoistikin nykyinen haave tasavertaisesta keskiluokkaisesta kansasta. Rahalla ei päästy pröystäilemään asti, mutta eipä toisaalta postailtu nettiinkään kuvia hienostellen, vaan se oli sen ajan normaalia että kunhan on puhtaat vaatteet, tavallinen koti ja ruokaa syötäväksi niin siinä se, halpaa ajanvietettäkin oli silti enemmän kuin tarpeeksi, ja välillä olikin hyvä vähän tylsistyä ja rauhoittua :)
Meillä oli aika samantyyppistä, lomamatkallakin tehtiin ruoat itse, voileipää ja hedelmää välipalana ja joku ruskea kastike lihapullilla ja potuilla ja kasviksilla illalla, ja puuroa aamiaiseksi tottakai niinkuin kotona. Ei sitä koskaan edes osannut kaivata muuta, ihan hyvä sillä puurolla oli aloittaa aamu niin jaksoi.
Mä toivon, että mun lapset ei tajua koskaan sitä, miten paljon jouduin pihistelemään saadakseni heille kaikenlaista. Etteivät tuntisi kiitollisuudenvelkaa, jota itseni opetettiin tuntemaan. Silloin ei ole ihmisellä omaa valintaa, vaan se velka on maksettava vanhemmille takaisin. Raskas taakka.
Tosi köyhä? Kuulostaa minusta ihan samalta kuin oman perheeni ja luokkakavereiden elämä ysärillä. Ihan normaalia.
On monta.hyvää ja tärkeää asiaa, mitä vanhempien tulisi lapsille antaa. Yksi näistä on, että osaidi olla onnellinen, jos on ruokaa pöydässä, mahdollisuus valita vaatteita halvallakin, mahdollisuus virkistäytyä luonnossa, terveydenhoito, koulu, kirjasto..
Eikä voihkia ja koko ajan toivoa kLliimpaa
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa pitkälti minun lapsuudeltani ja nuoruudeltani. Mutta emme me erityisen köyhiä olleet, emme toki varakkaitakaan. Tuo kaikki tuollainen kuulostaa vain hyvin tavalliselta perhe-elämältä maaseudulla -80-90-luvulla.
Näin meilläkin oli, eikä oltu erityisen köyhiä.
Sama juttu. Meillä vanhemmat koki konkurssin laman aikana, niin kuin monet muutkin, mutta siitä selvittiin. Aina oli jonkinlaista ruokaa pöydässä ja vaatetta päällä. Kirppareilta haettiin kaikki vaatteet ja urheiluvälineet. Mutta itse koin että meillä meni hyvin moniin tuttuihin verrattuna, monen perheessä oli alkoholismia sekä itsemurhia. Omat vanhemmat olivat lähes raittiita ja pääsivät nopeasti jaloilleen ja uudestaan töihin. Tämän jälkeen elintaso parani entisestään ja teininä sain vaatteet jo ihan oikeasta vaateliikkeestä..
ja no minun isä jäi ysärillä työttömäksi ja sen myötä alkoholisoitui. Olipa vielä ollut takaajani sukulaisen bisneksessä ja velka lankesi hänen niskaan. Ahdistavaa oli koko 90-luku. Muistan vieläkin ne synät keskustelut.
Vaatekauppoja oli tasan yksi ja siellä myytävänä ne Levikset 501, joihin ei ollu varaa. Vanhemmilta kierrätettiin vaatteet pienemmille sisaruksille.
Jos halusi jotain muodikasta piti ITSE OMMELLA! Muistan 6 luokalla kaverini ompeli itselleen hienon villakangastakin.
Vika ei ole sussa vaan poikaystävässä. Oikeesti, mikä oikeus sillä on surkutella sun lapsuutta? Vanhempasi ovat selvästi rakastaneet teitä lapsia ja tehneet kaikkensa, että köyhyydestä huolimatta teillä on asiat hyvin.