SYKE 6.kausi official keskustelu
Just..no aluksi hyvä sarja saatiin alkamaan niin että koko sarjalta putosi pohja ja katsojat. En olisi tilannut ruutua turhaan jos olisin tiennyt.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Aivan kummallista roskaa nykyään. Kaksi jaksoa ihmetellään kun yhdynnässä oli paikat juuttunut toisiinsa. Sitten sitä "neloskanavamusiikkia" ihmissuhdepuhetta ja muuta ihmissuhdepittoa". En ole katsonut vaikka salatuja eläimiä koskaan, mutta onkohan se täälläitä - kerran viikossa hämmennetävää pikaihmissuhdesoppaa.
Olen nähnyt 6. kauden kokonaan Ruutuplussassa ja mielestäni jutut paranee kun kausi edistyy. Nämä nalkkijutut oli aika pieni osa kokonaisuutta. No, aina saa olla eri mieltä ja negailla vapaasti. Silloin ei kannata ohjelmaa katsoa. En minäkään katso Salkkareita tai vastaavia.
Koko kausi katsottu. Lämpenin tuolle Stellanin esittämälle psykiatri-hahmolle. Hänessä on vastusta Luusuaniemelle enemmän kuin Pöystin Johannassa. Ylilääkäri Blomille soisi enemmän ruutuaikaa, Holopaisen lähdettyä sarjan paras henkilö.
Tykkään Sykkeestä. Harmittaa kun sarjaa inhoavat jäkättää vaikka voisivat jättää yksinkertaisesti katsomatta.
Sarjasta ovat melkein kaikki hyvät näyttelijät poistuneet, jäljellä roppakaupalla mitäänsanomattomia: se kiintiömuslimi (ärsyttää, että joka paikkaan täytyy jonkun tunkea se iänikuinen huivi päässä), Nikke ja se blondi nuori tyttö: molemmilla aivan ala-arvoista näyttelijäntyötä ja täysin turhia hahmoja sarjassa.
Voi luoja toi iina kuustonen ei vaan osaa näytellä
.
Makuasioita, sanoi kissa...
Onhan sarja nyt ihan tosi paljon kökömpi kuin Ylellä. Henk.koht. en voi sietää Sanna Stellanin omituista muikistelua enkä sen Leevin herkistelyä ja tunnelukkoja, huonosti näyteltynä vieläpä.
Silti tulee joka jakso katsottua, osaksi kai ihan siinä toivossa että sarja parantaisi juoksuaan.
Ihan mahtava sarja, edelleen. Mulla on omassa elämässä vaikea jakso ja helpottaa kun saa uppoutua Sykkeen maailmaan.
Jotenkin epämiellyttäviä nämä keskusteluketjut joissa asiallisen keskustelun sijasta dissataan sarjaa jatkuvasti. Eikö voisi jättää katsomatta ja antaa niiden keskustella jotka katsoo?
Syke on hyvä sarja edelleen mutta kieltämättä katsoisin ne ,ieluiten tunnin jaksoissa ilman mainoksia. Harmi ettei yle jatkanut sarjaa.
Johanna sitten alistui työpaikkakiusaamisen edessä, ja oppi että lojaalius on tärkeintä ja hoitovirheet salataan.
Salkkarit, en ole katsonut, enkä katso, lastenohjelma. Syke, pätkitty liian lyhyiksi, ärsyttää. Katson joskus. Siinä sentään on aikuisiakin ihmisiä. Ei kukaan yli 25 vuotias jaksa katsoa jotain tykkääkse musta juttuja. Huoh. Äänityskin on jopa sellainen, että puheesta saa selvää. Yleensä suomisarjoja ei voi katsoa kun ei saa mitään selvää muminoista. Johtuneeko näyttelijöitten puhekoulutuksesta. Vai liian hienoista mikeistä, kuten TM kirjoitti. Miksi esim engl sarjat jopa kuiskaukset kuuluu. ??
Saisiko tosielämässä Iiriksen miehen näköinen mies Iiriksen näkoistä naista? Joulun ratoksi oli pakko katsoa kaikki kaudet ensimmäisestä alkaen. Ja Olavin tapaukseen piti saada selvyys.
Mun mielestä sairaalasarja on pilalla siinä vaiheessa kun hoitohenkilökunnalle alkaa jatkuvasti sattumaan traagisia tapahtumia.
Syö uskottavuutta kun työyhteisössä vuoronperään kaikkia työntekijöitä joko ammutaan tai ne saa ebolamalarian tai kokovartaloamputaation.. varsinainen epäonnen työpaikka.
Näin on käynyt sykkeessä(kin)
Huoh - ER:n jälkeen ei ole ollut kiinnostusta katsoa kökömpiä sarjoja. Ostin neljä ensimmäistä kautta DVD:nä.
Vierailija kirjoitti:
Huoh - ER:n jälkeen ei ole ollut kiinnostusta katsoa kökömpiä sarjoja. Ostin neljä ensimmäistä kautta DVD:nä.
Ketä kiinnostaa jos ostit ER kaudet DVD:llä? Ei Sykettä tarvitse katsoa, sehän tulee Ruutuplussaan eikä sieltä käsin sua häiritse.
Ukko37 kirjoitti:
Mun mielestä sairaalasarja on pilalla siinä vaiheessa kun hoitohenkilökunnalle alkaa jatkuvasti sattumaan traagisia tapahtumia.
Syö uskottavuutta kun työyhteisössä vuoronperään kaikkia työntekijöitä joko ammutaan tai ne saa ebolamalarian tai kokovartaloamputaation.. varsinainen epäonnen työpaikka.
Näin on käynyt sykkeessä(kin)
Pitäisikö seurata vain henkilökunnan kahvipöytäkeskusteluja ja pikkujoulujen järjestelyjä? MInusta on mielenkiintoisempaa kun tapahtuu.

Katsopa Heikki- ja Kaija-sarjaa tai Rintamäkeläisiä. Jaksot olivat varsin tapahtumaköyhiä mutta silti mielenkiintoisia. Kertoivat tavallisesta elämästä.

No hyvä että sinullekin on hyviä sarjoja joissa kerrotaan tavallisesta elämästä. Voit siis rauhassa jättää Sykkeen ym vastaavat sarjat katsomatta. Meitä on sellaisiakin aika paljon jotka haluavat tapahtumia.
Sinulla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää nykyisiä medialaitteita? Kaikki Sykkeen 6. kauden jaksot ovat jo Ruudussa, siis MAKSUTTOMASSA Ruudussa joka näkyy ihan jokaisella ihmisellä päällä maan. Ihan jopa jälkikäteen vaikka olisit ne tv:stä missannut. Jos sulla ei ole tietokonetta tai kännykkää, sitten ei näy. Ja kaikki jaksot näkyy Liv-kanavalla tv:ssä (kanava 8) jos et osaa niitä Ruudusta tietokoneelta etsiä.
Minusta näitä Syke-ohjelman solvaamisketjuja alkaa olla jo aivan liikaa. Joku raja tähänkin koska ei ole tosiaankaan pakko katsoa!
Kiitos vastauksestasi. Aika helposti oletit, että minulla on vaikeuksia ymmärtää nykyisiä medialaitteita. Minäkin voisin olettaa, että sinulla saattaa olla vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä, mutta ehkä luit tekstini vain liian nopeasti, kun et tainnut huomata, mitä asiaa ihmettelin. Tokihan tiesin, missä kaikkialla jaksot näkyvät, ja että telkussa menneet Syke-jaksot voi katsoa Ruudusta.
Ennen Ruudusta saattoi katsella jo telkussa näytettyjä ohjelmia maksutta ilman Sanoma-tilin luomista - sehän nykyään vaaditaan, jotta Ruudusta voi esim. noita telkussa näytettyjä Syke-jaksoja katsoa.
Voin siis katsoa näkemättä jääneet kaksi ekaa jaksoa Ruudusta, jos luon tilin ja sitten kirjaudun jne.
En mitenkään solvaa tai kritisoi ko. ohjelmaa, vaan mielelläni sitä katson. Ihmettelin vain sitä, miksi telkussa mainostetaan, että vain kaksi 6. kauden jaksoa näytetään telkussa ja loput Ruudussa, kun tieto ei pidä paikkaansa, vaan kaikki 6. kauden jaksot on nähtävissä myös telkussa.
En ole edellinen selostaja mutta käsittääkseni Nelosella sanottiin etteivät muut jaksot näy Neloskanavalla, eikä puhuttu Livistä mitään.