Mitä Muumilaakson lapsista tulee aikuisena?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Niiskuneiti käy jossain vaiheessa Hollywoodissa koittamassa onneaan elokuva-maailmassa.
Nuuskamuikkunen menee Talent Muumilaaksoon, mutta putoaa, koska ei osaa soittaa kuin yhden kappaleen.
Muikkunen duunaa satunnaisia hämäriä bisneksiä, muuten elää varsin askeettisesti, mitä nyt vastustaa periaatteesta kaikkea. Perustaa hetkeksi blogin, mutta hylkää sen alle vuoden sisään. Reppureissaa, hurahtaa johonkin New age-hoitoon, mutta taas vain hetkeksi. Julkaisee pari runoteosta.
Nipsu perustaa myyntialan yrityksen ja painaa reseptilääkkeiden voimalla kunnes saa burn outin ja firma kaatuu. Nuoltuaan haavansa perustaa uuden, ei opi virheistään ja sama toistuu.
Niisku on insinööri. Saa hyvää palkkaa mutta ei oikeastaan ole kiinnostunut siitäkään, kunhan haluaa väkerrellä omiaan. Ei kuitenkaan ole merkittävä lahjakkuus, haaveilee enemmästä mihin kykenee.
Muumipeikosta tosiaan tulee nuoriso-ohjaaja, harrastajanikkari ja perheenisä. Vaimonsa Niiskuneiti on perheen menestyjä, joka muuttaa kullaksi kaiken mihin koskee lastenvaatemallistosta lifestyleblogiin, leivontakirjoihin ja Mymmelin kanssa pitämänsä podcastin. Perivät Muumitalon, mutta Niiskuneiti haluaa kaupunkiin ja muumitalo jää kesäpaikaksi.
Haisuli kuolee nuorena alkoholiin ja hoitamattomiin hampaisiin.
Myy osoittautuu strategiseksi neroksi ja saa makoisia summia yrityskonsultoinnista. Nipsulla ei ikävä kyllä ole varaa Myyn palveluihin. Myy ei koskaan toimi palkkatyössä kenenkään alaisena vaan tarjoaa ota tai jätä-diilejä. Kerää fanikuntaa ja hänestä tulee alansa legenda.
Vilijonkan lapsista muut jo tekivätkin oikean johtopäätöksen: diagnoosit ja terapiat jokaiselle.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä möröstä tulee ); ?
Erakkomainen it-velho, joka omassa autotallissaan koodaa sovelluksen/ohjelman/järjestelmän, josta tulee suuri menestys. Mörkö rikastuu ja naiset alkavat piirittää häntä. Äkkirikastuminen ja rahasta kiinnostuneet uudet "ystävät" saavat mörön sekaisin ja häneltä lähtee vähän lapasesta elämänhallinta. Elämä on yhtä juhlaa huvijahdilla, tosin kosteaa ja jauhoista, kunnes mörkö saa tarpeekseen sisäisestä tyhjyydestään ja lähtee etsimään itseään Andien huipuilla vaellellen.

Miehet, ellei ole lesbo. 🤔
Kun jäähdytysfirma on talvitauolla, tekee Mörkö tienestinsä Naantalin lähistöllä sijaitsevan suuremman kaupungin jääkiekkojoukkueen cheerleaderinä. Headhunterit iskevät silmänsä häneen, ja lopulta Mörölle urkenee ura Suomen maajoukkueen maskottina. Elää mörköleivoksista sun muista oheistuotteista saamillaan rojalteilla leveää elämää.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä möröstä tulee ); ?
MM-voittaja!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai jostain edes tulee poliitikko? Nipsu voisi liittyä kokoomukseen.
Muumipeikko voisi liittyä Vihreisiin.
Haisulista tulee menestyvä persupoliitikko. Huutaa asiat juuri niin kuin ne on. Myy liittyy myös mukaan persuihin.
Vierailija kirjoitti:
Mörkö perustaa viilennysalan yrityksen ja kiertää kesät jäähdyttämässä ihmisten koteja kaikenjäädytyskyvyllään. Etenkin kuumina kesinä homma lyö leiville, mutta bisnes on sesonkiluontoista, joten talvisin Mörkö keikkailee tarvittaessa pakkasvarastoissa.
Pikku Myy saa ADHD-lääkkeet ja voi sen jälkeen tehdä mitä tahansa.
Eipä voi tehdä taiteilijan uraa. Taiteilijalle on vaan hyvä olla vähän adhd.
Vierailija kirjoitti:
Kun jäähdytysfirma on talvitauolla, tekee Mörkö tienestinsä Naantalin lähistöllä sijaitsevan suuremman kaupungin jääkiekkojoukkueen cheerleaderinä. Headhunterit iskevät silmänsä häneen, ja lopulta Mörölle urkenee ura Suomen maajoukkueen maskottina. Elää mörköleivoksista sun muista oheistuotteista saamillaan rojalteilla leveää elämää.
Onko Lempäälä Naantalin lähistöllä sijaitseva suurempi kaupunki?
Ei mennyt sullakaan koulun maantiede hukkaan....
Narkkareita tai vähintään alkoholisteja. Ei kukaan kestä tuollaista lapsuutta ja nuoruutta selvinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai jostain edes tulee poliitikko? Nipsu voisi liittyä kokoomukseen.
Muumipeikko voisi liittyä Vihreisiin.
Haisulista tulee menestyvä persupoliitikko. Huutaa asiat juuri niin kuin ne on. Myy liittyy myös mukaan persuihin.
Lähtevät yhdessä maailmalle EU-neuvostoon.
Entäs aikuiset?
Muumipapan muistelmateos floppaa ilmestyessään, ja Muumitalo joudutaan maksamattomien asuntovelkojen takia pakkomyymään. Muumipappa kituuttelee taiteilija-apurahalla ja yrittää kosiskella chick lit -romaanin käsikirjoituksella kustantajia. Terästettyä vaapukkamehua alkaa kulua epätoivon partaalla enemmän kuin kohtuudella.
Muumimamma saa tarpeekseen, lähtö rakkaasta Muumitalosta on hänelle viimeinen pisara. Mamma on kuitenkin aikuinen, ja eroaa Papasta ystävinä ilman suurta draamaa. Itsenäinen tahtonainen perustaa skandinaavisen nimeään kantavan kahvilaketjun Helsingin, Tukholman ja Tallinnan trendikkäisiin keskustoihin.
Mymmeli lapsikatraineen jonottaa jälleen uutta vuokra-asuntoa Muumilaakson kunnalta. Tulee toimeen lasten isien maksamilla elatusmaksuilla. Pikku Myyn diagnoosin jälkeen vie lopulta muutkin lapsensa ADHD-tutkimuksiin.
Muumimaailman kestävyysvajeen ja julkisen hallinnon uudistuksen seurauksena Muumilaakson poliisiasema lakkautetaan ja palvelut siirtyvät Yksinäisten vuorten toiselle puolelle. Poliisipäällikkö passitetaan YT-neuvotteluissa ennenaikaiselle eläkkeelle. Hän omistautuu jatkossa Muumilaakson vapaaehtoiselle katupartioinnille.
Noita seuraa Muumimamman esimerkkiä ja lähtee yrittäjäksi. Hän alkaa tarjota verkossa yksisarvis- ja enkelihoitoja kautta maan. Lisäksi toimiala ulottuu luontaistuotekauppaan. Noidan bisnekset vetävät asiakkaikseen etenkin Aliisan ihailijoita Astral-TV:n katsojakunnasta.
Hemulista tulee europarlamentaarikko ja useamman kauden presidenttiehdokas.
Lastensa hylkäämä Vilijonkka löytää sotealasta elämänsä sisällön ja juonittelee itsensä Hoivakoti Pyrstötähdenlennon johtajattareksi, jossa jatkaa hemuli- ja muumivanhusten pompottelulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jäähdytysfirma on talvitauolla, tekee Mörkö tienestinsä Naantalin lähistöllä sijaitsevan suuremman kaupungin jääkiekkojoukkueen cheerleaderinä. Headhunterit iskevät silmänsä häneen, ja lopulta Mörölle urkenee ura Suomen maajoukkueen maskottina. Elää mörköleivoksista sun muista oheistuotteista saamillaan rojalteilla leveää elämää.
Onko Lempäälä Naantalin lähistöllä sijaitseva suurempi kaupunki?
Ei mennyt sullakaan koulun maantiede hukkaan....
Mörkö ostaa koko Tepsin.
Niiskuneiti käy jossain vaiheessa Hollywoodissa koittamassa onneaan elokuva-maailmassa.