Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Burnout tulossa, mitä nyt ?
05.06.2019 |
Tilanne on siis se että burnout on tulossa. Kirjoitin tänne muutamia viikkoja sitten oireistani mutta en tehnyt muuta kuin töissä otin rennommin ja tein vähemmän töitä. Olin viikon poissa töistä ja kun menin takaisin, sama tahti jatkuu. Viikon ajalta puolet töistäni oli tekemättä, tuuraaja ei ollut niitä ehtinyt tehdä joten nyt tekemistä on vielä enemmän.
Meillä on tiivis työyhteisö ja en kertakaikkiaan voi tehdä sitä kollegoilleni että jätän heidät pulaan ja jään sairauslomalle. Tilanne töissä on aivan toivoton ja viety niin äärimmilleen, että koko korttitalo oikeasti kaatuu ja tunnen että muidenkin työskentelytahto ja jaksaminen hupenee jos minä ”luovutan”.
En siis haluaisi jäädä pois töistä mutta nyt ongelma on se että töitä on vaikea tehdä. En muista asioita ja kun yritän muistaa se tuntuu kuin joutuisin pinnistelemään tosi kovaa että näkisin pimeässä. Koko työn teko tuntuu siltä että kun tosissani pinnistää, saa työn tehtyä.
Yritin puhua kumppanille tästä mutta parempi olla puhumatta koska hän sanoo vain että ”teet vaan ihan rauhassa työt omaan tahtiin etkä stressaa”. Yritin tätä ja luulin tekeväni näin mutta sitten alkoi unohtelu, ja nyt viikon poissaolon jälkeen tunnen konkreettisesti päälaella painetta tälläkin hetkellä kun ajattelen töitä.
Kaikki muut tuntuvat jaksavan, olen hyvä työntekijä, miksi minä en jaksa? Miksi tämä tapahtuu minulle?
Olen alkanut jo kuukausia sitten lepsummaksi enkä välitä virheistä vaan olen asenteella että korjataan sitten jos virhe tulee (tässä työssä mahdollista). Olen ajatellut positiivisesti ja ollut vaatimatta liikoja itseltäni. Mutta kun se ei vaan riitä.
Ja se panos mitä pystyn antamaan, ei riitä. Olen mennyt tilaan jossa joudun käskemään itseäni ”nyt paina sitä nappia nyt kirjoita se nimi, kirjoita sana kerrallaan”. Aiemmin hahmotin työn tehtävä, sähköposti jne kerrallaan. Nyt joudun pakottamaan itseni jokaiseen hiiren liikautukseen.
Tämä on aika sietämätön tilanne. Minulla oli toisiakin työtehtäviä jotka olivat helppoja eivätkä lainkaan stressaavia. Ne siirrettiin minulta juuri pois jotta asiantuntemukseni ei mene hukkaan tehtäessä yksinkertaisia tehtäviä.
Olen ajatellut, jos keksisin jonkun fyysisen sairauden miksi jäädä pois? Hävettää ja ahdistaa henkisistä syistä jäädä. En pysty vaan myöntämään niitä asioita vaikka tiedän että täytyisi niin en pysty. Millä verukkeella voisi saada viikon sairausloman ?
Olen ajatellut myös että murtuisipa multa käsi tai jalka, ajaisipa joku vahingossa kolarin mun kanssa, auto töytäisisi pyöräillessä tms.
Miksi mun on oltava näin heikko että mä en jaksa mutta muut jaksaa?
Syön hyvin, liikun, en käytä alkoholia kuin hyvin kohtuudella, pyrin terveelliseen elämään jne.
Auttakaa.
Kommentit (31)
Jumna kyllä joskus kannattaa tosiaan etsiä uusi työ. Ootko yrittänyt. Joskus kannattaa lähteä. Oli munkin duunissa sählä sihteeri. Ei olisi koskaan pitänyt palkata ja ei koskaan sählän kannata alkaa sihteeriksi. Hän oli kiva mutta vâärässä duunissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jää saikulle ja Etsi uusi duuni. Ehkä homma ei ole sinua varten. Ei mulle sovi myyntityö, kirjanpito sopii. Ei se stressi tule duuneista vaan työstä joka ei oo mua. Mitä rakastaisit tehdä?
Olen hakenut jo saman alan työtä joka on vähemmän kuormittavaa mutta en saanut paikkaa. Itse työstä pidän todella paljon ja tekisin sitä mielelläni jos sitä saisi tehdä rauhassa. Työmäärät ovat vain aivan kohtuuttomat. Työ itsessään on sopivan haastavaa ja mielenkiintoista. Tuntuu että minulle ei sovi kiire&paineet tai liika hektisyys. Nykyistä tehtävääni pidän ns ponnahduslautana saman alan vähemmän hektisiin tehtäviin, joihin haluaisin päästä. Jos lähden nyt kokonaan, on rakennettu urapolku mennyt tavallaan hukkaan. -ap
Vierailija kirjoitti:
Jää saikulle ja Etsi uusi duuni. Ehkä homma ei ole sinua varten. Ei mulle sovi myyntityö, kirjanpito sopii. Ei se stressi tule duuneista vaan työstä joka ei oo mua. Mitä rakastaisit tehdä?
Nyt ei ole ap:n aika etsiä uusia töitä vaan ensin pitää toipua ylipäätään työkuntoiseksi. Siinä vaiheessa kun aivot on burnoutin takia tiltissä niin ne todellakin on sitä! Ja niillä aivoilla ei todellakaan omaksuta uusia työtehtäviä.
Mulla ollut tuollainen olo jo varmaan 10 vuotta. Lisäksi nukun yössä vain 4-5 tuntia ,koska hermosto on stressin takia niin ylikierroksilla ettei rauhoitu yölläkään, ja senkin vain juomalla 4-6 isoa kaljaa illalla. Mun "pää" on ilmeisesti sitten sitkeää laatua kun kestää vuodesta toiseen tätä menoa, eikä ole tullut mitään lopullista lomalle pakottavaa burnoutia. Toivoisin että kestäisi eläkkeelle asti, ja uskonkin että kestää, jos ei mitään fyysistä sairautta tule tai sitten muita vastoinkäymisiä elämään ääristressaavan ja ylivaativan työn lisäksi. Mulla siitä hyvä tilanne että olen lapseton sinkku joten elämässä ei ole muuta kuormittavaa kuin työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten esimiehesi reagoi, kun kerroit asiasta hänelle?
Työkuorma ei ole sinun ongelmasi, vaan esimiehen.
Esimies on sanonut ettei lisäresursseja ole tulossa koska koulutus kestää kauan ja työ on spesifiä. Ei ole irrottaa kouluttajaa tehtäviin. Esimies saa haukkuja johtoportaalta. -ap
Et sinä ole esimiehellesi mitään velkaa. Eri asia olisi, jos olisit vaikka saanut häneltä toisen munuaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo että "toivoo joutuvan onnettomuuteen", niin tuskin aloittaja sitä oikeasti toivoo, vaan tuo on ajatus siksi että hän haluaa oikeutetun sairasloman ja olla rauhassa. Ei näe uupumisen vuoksi olevaa sairaslomaa hyväksyttävänä, vaan pitäisi olla fyysinen syy. Eli juurikin tuo tuttu suorittajan ajatusmaailma, kun on tunnollinen työntekijä. Tuossa vaiheessa olisi kyllä paikka hakea sairaslomaa työterveydestä ja jäädä kotiin ainakin kuukaudeksi.
Olen itse ollut siinä tilanteessa että tahkosin töissä ns. ennätystuloksia, sopimus oli pitkään määräaikainen joten aina piti vähän enemmän tehdä kuin olisi ehkä joka päivä jaksanut, tehdä ylitöitä ja joustaa. Sitten tarjottiin hieman parempaa työtä, taas siten että sopimus vakinaistetaan jos tässä tehtävässä näyttää olevansa hyvä. Olin puolitoista vuotta hyvin stressaantunut, myös muista kuin työasioista toki. Lopulta huomasin ajattelevani vapaa-ajalla vain töitä, näin unta usein töistä ja mietin työasioita keskellä yötä. Viikonloppuisin ja lomilla en palautunut, lauantait ja sitten jopa perjantait menivät ajatellessa että "voi ei taas maanantaina töihin, en ehdi levätä pe/la tarpeeksi". Mitään tekemistä en halunnut vapaapäiville koska yritin pitää kiinni levosta kynsinhampain.
Lopulta löysin yksi päivä itseni siinä tilanteessa, että aamulla ensin pillahdin itkuun kotona, töissä tuntui että ei yksinkertaisesti pysty/halua tehdä sitä työtä. Olin toki itkenyt kotona väsyneenä aiemminkin. Menin työterveyteen ja ihana naislääkäri näki heti että olin loppu ja kirjoitti saman tien pari viikkoa sairaslomaa ja sanoi että todennäköisesti tulen olemaan pidempään poissa. Niin siinä kävi. Palasin töihin monta kk myöhemmin, osa-aikaiseksi. Nyt opiskelen kiinnostavampaa alaa jossa lähtöpalkka on parempi kuin nykyisessä mihin etenin, minulla on aikaa ja jaksamista harrastaa ja huolehtia itsestäni. Uupuminen oli onnenpotku. Se pysäytti miettimään, millaista työtä haluan tehdä, miten elää elämääni, millaisen tulevaisuuden haluan. Huomasin että työ itsessään ei antanut minulle oikein mitään, se ei ollut itselle sopiva tehtävä. Tuntuu että uupuminen pakotti ajattelemaan omia arvoja ja kuuntelemaan sydäntään. Ensin hävetti, iski epävarmuus tuloista ja tulevaisuudesta, nyt on usko parempaan ja positiivinen fiilis. Kaikella on tarkoituksensa, itselle oli sinänsä hyvä että tuli pysähdys, muuten olisin jatkanut epämiellyttävässä työssä vuosia pidempään. Negatiivisesta asiasta tuli lopulta hyvin positiivinen.
Kannattaa miettiä mikä on tärkeintä. Oma terveys ja hyvinvointi, vai raha, ura ja tittelit? Sen jälkeen toimia sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitkö jo ratkaisun ap kuinka aiot toimia?
Terkuin uupumuksen kourissa täälläkin
Alue: Aihe vapaa
Jää saikulle ja Etsi uusi duuni. Ehkä homma ei ole sinua varten. Ei mulle sovi myyntityö, kirjanpito sopii. Ei se stressi tule duuneista vaan työstä joka ei oo mua. Mitä rakastaisit tehdä?