Voiko olla mieleltään terve, jos puhelee paljon yksikseen?

Se on ajatuksen harhailemisessa ajatuksen fokusointia olennaiseen tavalllaaan teennäistä audioovisuaalisessti ilmeiistä käsittäväää reittiä.

Voi olla, ja yleensä onkin.

Se on normaalia yksin asuvien keskuudessa.Johan se äänikin katoaisi, jos ei kotona juttelisi itselleen.

Mitä kummallista tuossa.

Ovat kuulemma oikein selväjärkisiä ihmisiä. Aivot tykkää siitä että niiltä kysyy ja niille vastaa. Ja ajattelee siinä välissä vielä muuta:)

Itsekin yksin asuessa höpötän välillä ääneen. En nyt tiedä kuinka "normaali" muuten olen. En tosin käy dialogia itseni kanssa. Lähinnä selostan tekemisiäni. 

Mä oon samanlainen ja aivan seinähullu. Mietin kirjoitinko ite tän viestin..

Kai se riippuu siitäkin mitä höpöttää.

"T#pan kaikki" kertoo kaiken.

Lähikaupassa on myyjä, joka juttelee hyllytyksen ym. työn lomassa koko ajan itsekseen (ei kassalla ollessaan sentään). Joskus ei tiedä, sanoiko hän jotain sinulle vai keskenäänkö vain keskustelee. En tiedä mielenterveydestään, mutta outoa ja huvittavaa tuo on.

Se on jopa tervettä.

Joskus oikein kehotetaan puhumaan itselleen tietyissä tilanteissa. Vaikkapa niin että kertoo itselleen ääneen faktat ettei mielikuvitus laukkaa johonkin kuviteltuun uhkaan.

Minusta se on ihan "normaalia" - ja teen sitä paljon itsekin :) Olin 40+ vuotta sinkku, nykyisin tosin suhteessa, mutta siltikin olen paljon yksikseni. Sinkkuvuosina minulle kehittyi tapa puhua tekemisiäni ääneen ja oletan, että siihen on monta syytä:

1) minulla tv/radio ym. päällä koko ajan, jotta asunnossa olisi edes jotain ääntä hiljaisuuden sijaan - omituisempaa olisi mielestäni ollut, jos en olisi kommentoinut ääneen (esim. kironnut, kun poltin sormeni kuumaan kattilaan, hurrannut ääneen katsoessani lätkää tms.) milloinkaan mitään!

2) ääneen puhuminen auttaa muistamaan asioita paremmin - luin jostain psykologian oppaasta, että auditiivinen muistijälki auttaa muistamaan asiat paremmin eli pelkän ajattelun lisäksi on hyvä sanoa ääneen esim. "nyt minä laitan hellan pois päältä ennen kuin lähden elokuviin" eikä pelkästään ajatella niin, silloin sen muistaa varmimmin tehdä

3) juttelin erään mt-hoitajan kanssa, joka kertoi, että hänen mielentervehtymiskotipotilaansa, jotka periaatteessa elävät elämää yksinäisyydessä (kotona yksin ja ulkomaailmassa ihmisten karttamina) puhuvat paljon itsekseen ja että hänen mielestään se on täysin ymmärrettävää ja normaalia - ihminen on sosiaalinen eläin ja jos ei sosiaalista elämää ole, niin sen luo itse ääneen puhumalla ympärillensä tai edes illuusion siitä. Ei se ole verrattavissa lasten mielikuvitusleikkeihin tai mt-ongelmiin mitenkään.

Joten annetaan palaa - puhutaan edelleenkin ääneen itseksemme! Jos se muita ihmisiä häiritsee, niin se on heidän ongelmansa.

Olen puhunut itsekseni koko ikäni. Noin 5-vuotiaana mulla oli neljä mielikuvitusystävää, joiden kanssa seurustelin vilkkaasti. Sittemmin nämä kaverit hävisivät, mutta tapoihin kuuluu edelleen selostaa yksin ääneen välillä, että nyt teet sitä ja sitten tota. Näin yleensä kotioloissa, mutta tajusin tänään, että lähikaupassa selvitin itselleni, että "ei tätä, kun tota" ja "mikäs tän numero olikaan (vaakanumero hukassa)".

Tänään olen jutellut jopa kahden henkilön kanssa.  Ensimmäinen oli kaupan kassa, jolle sanoin "en tarvitse kuittia" ja toinen oli terassin myyjä, jolle sanoin "keskioluttuoppi".  Kumpikaan ei vastannut mitään.  Minulla on myös telkkari auki koko ajan, että olisi edes jonkinlainen illuusio ulkomaailmasta. 

Toissalta - en oikein kaipaa turhaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Olen puhunut itsekseni koko ikäni. Noin 5-vuotiaana mulla oli neljä mielikuvitusystävää, joiden kanssa seurustelin vilkkaasti. Sittemmin nämä kaverit hävisivät, mutta tapoihin kuuluu edelleen selostaa yksin ääneen välillä, että nyt teet sitä ja sitten tota. Näin yleensä kotioloissa, mutta tajusin tänään, että lähikaupassa selvitin itselleni, että "ei tätä, kun tota" ja "mikäs tän numero olikaan (vaakanumero hukassa)".

Minulla ei lapsena ollut mielikuvistuskavereita, mutta luin paljon ja rakastin/rakastan katsoa elokuvia, tv-sarjoja ym. - itse asiassa koko ajan - joten mielikuvitus oli käytössä kirjojen/elävän kuvan kautta koko ajan. Ja nyt aikuisena toimin samaan tapaan kaupassa kuten sinä. En tiedä ovatko nämä kaksi asiaa mitenkään yhteydessä, mutta oletan että rikas mielikuvituselämä liittyy asiaan?

Ääneen ajattelu. Osa ihmisistä on ääneen ajattelijoita ja se on täysin normaalia. Myös itselleen vaikka tsemppi puheen pitäminen on täysin normaalia. 

Luin jostain, että älykkäät ihmiset puhuvat itsekseen. Se oli helpottava tieto. 😁

Hullu ei toki tiedosta olevansa hullu, mutta en usko olevani sekaisin. Olen aina puhellut itsekseni, lähinnä ajatuksia ääneen, en niinkään ole puhuvinani kenenkään kanssa. Mielikuvituskaveriakaan ei lapsena ollut. Pidän itse itseäni selväjärkisenä.

Hanki kissa niin puhut kissalle!

Psykiatriystäväni sanoi että autollekin saa puhua. Vasta jos auto vastaa, on syytä huoleen.

Rikas mielikuvituselämä on varmaan yksi pointti suulauden lisäksi. Mulla on perhe, mutta teen paljon töitä etänä ja se varmaan ruokkii tätä itsekseen puhumistaipumusta. Toisaalta vaikka olen siellä duunipaikan avokonttorissa, niin hölötän välillä sielläkin itsekseni. Onneksi kuitenkin työkavereissa on samanlaisia suupaltteja useampiakin ja kun sermien yli kailotus alkaa muita häiritsemään, poistumme kahville taukotilaan.

Terveisin 11

Kyllä se on outoa, jos ei julkisella paikalla ja tuntemattomien läsnäollessa ole muka mitenkään tietoinen itsestään ja höpinästään, kyllä luulisi sen verran itsekontrollia olevan. Varmaan piereskelettekin estottomasti, ihan huomaamatta.