Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaivaamaan jääneet televisiosarjat

Vierailija
31.05.2019 |

Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.

Kommentit (1369)

Vierailija
1061/1369 |
14.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistaako kukaan sellaista kuin Marsin aikakirjat? Joku scifihommeli, jossa ihmiskunta kolonialisoitunut Marsille ja taisteli alkuperäisväestön kanssa elintilasta. Aina, kun marsilaisia ammuttiin, muuttuivat kuollessaan kauheiksi harmaiksi muumioiksi..? Ehkä 80-luvun alussa Suomessa, pelottava lapsen silmin? Oliko se oikeasti hyvä / jännä, vai olenko kuvitellut koko jutun?

Vierailija
1062/1369 |
14.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun muisteltiin aiemmin 90-luvun hää/lifestyleohjelmia niin muistui mieleen, että Kari Salmelaisella oli joskus 90-luvun puolivälissä Tosihemmot-niminen ohjelma. Tuli kesäisin itse Napakympin ollessa kesätauolla. Tuo vain meni ohi itseltä, mutta idealtaan samankaltainen Napiksen kanssa. Itse ohjelmana meni vain minulta ohi. En paljon katsonut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1063/1369 |
15.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutama vuosi sitten esitetty Voitolla yöhön oli todella hämmentävä ja pahasti flopannut sarja. Ei auttanut hyvä ohjelmapaikka sunnuntai-illassa. Juontajanakin oli Mikko Leppilampi. Tuotahan tehtiinkin sitten vain yksi kausi.

Vierailija
1064/1369 |
15.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun muisteltiin aiemmin 90-luvun hää/lifestyleohjelmia niin muistui mieleen, että Kari Salmelaisella oli joskus 90-luvun puolivälissä Tosihemmot-niminen ohjelma. Tuli kesäisin itse Napakympin ollessa kesätauolla. Tuo vain meni ohi itseltä, mutta idealtaan samankaltainen Napiksen kanssa. Itse ohjelmana meni vain minulta ohi. En paljon katsonut. 

Tosihemmot oli sellainen aikaansa edellä ollut deittailuohjelma siis sellainen, joita sitten paljon myöhemmin alettiin oikein tosissaan esittämään. Se olisi rohekampi versio Napakympistä ja aiheutti tuohon aikaan kohua rohekudellaan. Ohjelmassa oli kolme naista ja kaksi miestä. Ennen ohjelmaa kaikki kävivät keskenään treffeillä, joiden tapahtumia ohjelmassa jotenkin käsiteltiin. Lopuksi jokaisen piti päättää kenen kanssa haluaisi uudelleen treffeille tai jotain vastaavaa. Joku vastasi aina "ei kukaan". Tuohan perustui amerikkalaiseen formaattiin.

Vierailija
1065/1369 |
17.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eniten hämmentäviä ja kiusallisia ohjelmia on kyllä esitetty näillä pienemmillä kaupallisilla kanavilla, joiden ohjelmapaikka alkaa suunnilleen heti Yle Teeman/FST:n jälkeen. Kaupallisista kanavista MTV3:n, Nelosen ja Subin ohjelmisto on laadukasta näihin muihin verrattuna.

Vierailija
1066/1369 |
18.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lost on kokonaisuudessaan nykyään Viaplayssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1067/1369 |
19.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi Love on todella häämentävä ja kiusallinen ohjelma. Yhtään jaksoa en ole kokonaisuudessaan nähnyt, vain Sohvaperunoissa esitetyt pätkät, mutta jo niiden perusteella tarinat menevät aina samalla kaavalla ja tunteisiin yritetään häikäilemättömästi vedota. Vaivoin pystyn kokemani kiusallisuuden vuoksi näitäkään pätkiä katsomaan. Lisäksi on aika epäoikeudenmukaista, että jotkut saavat oikean artistin esiintymään, mutta jollekin on tarjolla vain cover-esitys. Tietenkään kaikkia laulajia ei ole mahdollista hankkia tuonne laulamaan, mutta ehkä pitäisi ottaa mukaan vain sellaisia tapauksia, joissa oikean laulajan paikalle saaminen on mahdollista. Teennäisyys ja kuisallisuus huokuu tästä ohjelmasta. Itse en todellakaan haluaisi tulla yllätetyksi tällä tavalla. 

Vierailija
1068/1369 |
22.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinällään aika yllättävää, että Sohvaperunat esitetään YLE:n kanavall TV2:lla kun ohjelmassa kuitenkin katsotaan paljon kaupallisten kanavien ohjelmia. Toisaalta, jos ohjelmaa esitettäisiin kaupallisella kanavalla olisi se täynnä tuotesijoittelua ja kommentteja varmasti muokattaisiin paljon kaupallisiin tarkoituksiin sovipiksi, eikä myöskään esim. tietyn kanavan tai tuotantoyhtiön ohjelmia saisi haukkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1069/1369 |
22.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko ollut 80- tai 90-luvulla kun tuli muistaakseni Puolalainen sairaala - sarja. Paljoa en muista siitä. Olisiko  yhden lääkärin nimi ollut Sotomaijer. Muistelisin sarjassa olleen kauniin tumman sairaanhoitajan ( ihailin häntä ) ja olisiko ollut jotakin ihmissuhde vääntöä  henkilökunnalla.

Ambulanssit olivat kovin vanhanaikaisia ja saattoi olla jotakin epäselvyyttä joissakin talousasioissakin .  

Vierailija
1070/1369 |
22.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parks & Rec. on yksi mun lempikomedioista ikinä (en tiedä, onko sitä Suomessa näytetty lainkaan?) mutta se loppu ärsytti. Ei ehkä muuten, mutta MIKSI Aprilin piti saada lapsi?! Hän ei missään vaiheessa sarjaa ollut mitenkään äidillinen tai lapsirakas, mutta piti kyllä paljon eläimistä.

Andyn ja Aprilin tarina olisi ollut 100 kertaa uskottavampi, jos he olisivat esim. pistäneet pystyyn löytöeläintalon tai sanctuary-tyylisen paikan. Onko jenkeille pakko kirjoittaa aina nainen raskaaksi/synnyttämään vikaan jaksoon?! :D Siellä aihe on ilmeisesti edelleen niin hirveä tabu, että kepeissä komedioissakaan ei tohdita "jättää" naishahmoa lapsettomaksi...

Sama juttu The Big bang theoryn vikalla kaudella, tosi ärsyttävää että Penny tuli sittenkin raskaaksi vaikka oli ennen sitä koko ajan sitä mieltä että haluaa jäädä lapsettomaksi.

Bones meni myös tämän takia ihan pilalle. Ensin Bones oli olevinaan niin rationaalinen ja itsenäinen tiedenainen joka kaiveli ällöjä ruumiita ja ihailinkin varhaisteininä häntä suuresti. Miksi sen piti tulla Boothille raskaaksi ja miksi niiden piti mennä naimisiin? Ja se hiton jakso missä Bones synnyttää seimeen... Koko sarjasta meni maku ja idea kun se muuttui traditional American family showksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1071/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanut selata koko keskustelua läpi, joten en tiedä, onko tästä jo mainittu. Joka tapauksessa ehkä  noin vuoden 2010 paikkeilla MTV3:lla esitettiin parinakin kesänä ohjelmaa, jossa käytiin läpi kaikki Syksyn sävel-kisat, joista oli olemassa arkistomateriaalia. Tässä monia jaksoja sisältäneessä sarjassa myös haastateltiin laulajia ja lauluntekijöitä ja näytettiin juuri arkistopätkiä kilpailuista ja vanhoja mainoksia. Ohjelma oli täysin turha ja jotenkin kiusallista katsottavaa. Muistan katsoneeni tätä jonkun jakson kun kesäaikaan ei oikein muutakaan ohjelmaa tullut ja samalla toivon, että olisi ollut jotain parempaa katsottavaa. 

Vierailija
1072/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heartmix.

Päivän lööppi / Päivän Hytönen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1073/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

En muista tätä sarjaa kunnolla, tuli joskus 2000-luvun puolivälissä neloselta muistaakseni: Kaikki maailman ihmiset pyörtyivät samaan aikaan ja näkivät väläyksen tulevaisuudestaan, ja juoneen liittyi vahvasti lentokone, olikohan että se meinasi pudota kun kaikilla meni vintti pimeäksi mutta pelastui jotenkin ihmeellisesti.

En ole varma lopetettiinko sarjan tekeminen, en muista että olisin nähnyt ratkaisua siihen, mutta en ole löytänyt sarjasta tietoa näin hatarilla muistikuvilla.

Vierailija
1074/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole tv-sarja vaan tv-elokuva, mutta vaivaamaan se on jäänyt. No Child Of Mine, suomalaista nimeä en muista. Elokuvan valmistumisvuosi on 1997, meillä se esitettiin tv:ssä ehkä vuosi-pari sen jälkeen. Tämä on yksi niistä elokuvista, joka on saanut minut itkemään valtoimenaan, täynnä sääliä ja toisaalta raivoa. Elokuvan viimeiset kolme minuuttia parkuin taukoamatta silloin suunnilleen 20 vuotta sitten, jolloin itse olin vähän päälle kolmekymppinen. Lyhyesti juoni menee näin: nuori tyttö, n. 13-vuotias, joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi uudestaan ja uudestaan. Vanhemmat parittavat, äitikin hinkuu tyttöä sänkyyn, ja tytölle tapahtuu kauheita (vihjaillaan, ei näytetä). Välillä luulee jo pääsevänsä koko roskasta eroon, mutta joutuu takaisin samoihin syövereihin. Loppu on kuitenkin lohdullinen ja toiveikas, sen uskallan paljastaa, nimittäin jos joku sen haluaa nähdä (ilman suomenkielistä tekstitystä):

Elokuva perustuu tositapahtumiin, ja tyttöä näyttelevä Brooke Kinsella, itse 14-vuotias kuvausten aikaan, on todellinen luonnonlahjakkuus, ja näyttelijä hänestä aikuisena tulikin. Oli todella pysähdyttävä katsomiskokemus aikoinaan, jäi tosiaankin vaivaamaan, ja kerran tietokoneen ääressä istuessani elokuva putkahti mieleeni ja muutama hakusana mielessäni lähdin hakemaan, löytyisikö siitä tietoa. Nimi löytyi, ja joku oli vielä ladannut sen YouTubeenkin. Katsoin sen uudestaan, ja yhtä järisyttävä se oli vielä vuosien jälkeenkin. Se ei ole hyvän mielen leffa, mutta kuitenkin tärkeä muistuttaja siitä, että kaikilla lapsilla ei ole kultaista lapsuutta. Miten voisimme asioita muuttaa?

https://en.wikipedia.org/wiki/No_Child_of_Mine

https://www.imdb.com/title/tt0119795/

https://letterboxd.com/film/no-child-of-mine/

https://www.tes.com/news/i-felt-alone-dirty-and-guilty

https://www.borgenmagazine.com/controversial-film-no-child-mine-still-r…

Hui, kuulostaa karulta. Tästä tuli mieleen elokuva "bastard out o Carolina", jonka näin aivan liian pienenä lapsena. Oltiin serkun kanssa kaksin koko yö ja sit katottiin just mitä sattuu, TVTV:ltä tais tulla silloin niitä ihme seksiohjelmia kans :D 

Mut tosiaan tosta leffasta on jäänyt surulliset muistot, silloin jo mietin miten noi on kuvannut ne lapsen hyväksikäyttökohdat jne?! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1075/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaivaamaan on jäänyt joku suomalainen sarja tai elokuva, jossa jollekin aika tavallisen, mutta ilmeisesti hyvintoimeentulevan miehen auto hajoaa tai miehelle tapahtuu jotain vastaavaa ja lähtee hakemaan apua. Mies kohtaa jonkun mielenterveysongelmaisen naisen, joka tappaa tämän miehen kun luulee miestä raskaajaksi tai murhaajaksi. Sitten tämä nainen alkaa vainoamaan tappamansa miehen vaimoa ja lapsia ja väittää olleensa miehen toinen nainen. Ilmeisesti miehestä ei kuitenkaan paljastunut mitään hämärää, mutta vaimo taisi salata jotakin.

Oisko ollut Musta jää?

Mustassa jäässä ei kukaan kuole, vaan Outi Mäenpään esittämä hahmo saa kuulla miehellään olevan suhde, menee kohtaamaan tätä toista naista, mutta sitten päättääkin ettei paljasta kuka on ja esittää olevansa joku muu. Tällä tavalla hän ystävystyy tähän naiseen ja saa kuulla kaiken mitä suhteen aikana on tapahtunut. Naisista tulee lopulta parhaita ystäviä ja koko vaimon vääntämä juoni tietty alkaa mutkistumaan. Oli ihan hyvä leffa ja muistaakseni myyty myös ulkomaille (olikohan ainakin Saksaan?), eli myös ulkomaisia versioita löytyy samalla juonella. 

Ainakin korealaisen version oon myös nähnyt, oli hyvä :D ja kyllä ton elokuvan lopussa kuolee henkilö? Vai muistanko muka niin väärin?

Vierailija
1076/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teinivuosieni lempisarja Pushing Daisies loppui ihan yllättäen. Sarja peruuttiin kun viimeiseksi jäänyttä kautta vielä tehtiin, niin viimeisene jaksoon hätiköitiin vain loppuratkaisu tyylillä "tämä hahmo teki seuraavaksi näin, ja tämä toinen hahmo teki näin ja kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti."

Pitäisi olla tyytyväinen että saatiin sentään "lopetus" mutta oli se kyllä sellaista kuraa.

Vierailija
1077/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herrasmiesliiga, Wellcome Royston Vasey...

Pitääkin kaivaa jostain sarja ja katsoa. Oliko siinä edes juonta?

Vaikka kyseessä oli vähän sketsimäinen sarja, muistaakseni siinä oli useita rinnakkaisia, jaksosta toiseen jatkuvia juonia.

Kyseessä oli komediasarja, jossa oli kuitenkin hyvin traagisia sävyjä.

Special stuff...

Vierailija
1078/1369 |
02.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En muista tätä sarjaa kunnolla, tuli joskus 2000-luvun puolivälissä neloselta muistaakseni: Kaikki maailman ihmiset pyörtyivät samaan aikaan ja näkivät väläyksen tulevaisuudestaan, ja juoneen liittyi vahvasti lentokone, olikohan että se meinasi pudota kun kaikilla meni vintti pimeäksi mutta pelastui jotenkin ihmeellisesti.

En ole varma lopetettiinko sarjan tekeminen, en muista että olisin nähnyt ratkaisua siihen, mutta en ole löytänyt sarjasta tietoa näin hatarilla muistikuvilla.

Olisko kyseessä ollut tämä:

https://www.imdb.com/title/tt1441135/

Tuon mukaan 1 kausi sarjaa tehtiin  ja muistaakseni jäi jotenkin kesken.

Vierailija
1079/1369 |
03.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katsoin aikoinaan aivan liian nuorena Hyviä herroja, joissa faktaa ja fiktiota sekoitettiin ja politiikot ja muut sen ajan julkkikset esittivät itseään. Ohjelmahan oli poliittista satiiria, mutta myös hirveän seksistinen. Tästähän tehtiin samalla kaavalla uusi versiokin joskus 2000-luvun alkuvuosina. Tässä versiossa taisi olla vain yksi sama näyttelijä kuin alkuperäisessä. Tästä uudesta versiosta jäi mieleen Timo Soini esittämässä useammassakin jaksossa itseään. Eihän tällaista ohjelmaa nykyaikana voitaisi enää tehdä.

Vierailija
1080/1369 |
03.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herrasmiesliiga, Wellcome Royston Vasey...

Pitääkin kaivaa jostain sarja ja katsoa. Oliko siinä edes juonta?

Vaikka kyseessä oli vähän sketsimäinen sarja, muistaakseni siinä oli useita rinnakkaisia, jaksosta toiseen jatkuvia juonia.

Kyseessä oli komediasarja, jossa oli kuitenkin hyvin traagisia sävyjä.

Joo, juonet jatkuvat. Todella traaginen, mutta ne kohdat, jotka nauratti, nauratti ihan hulluna. Jonkin sortin neroja tuonkin sarjan tekijät.

T. Katsottu DVD:ltä viime vuoden lopulla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä neljä