Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1370)
South Parkia ei ole taidettu esittää enää pitkään aikaan Suomen ilmaiskanavilla. MTV:lla (Music Television), nykyään kanavalla eri nimi esitettiin vielä jotain sellaisia jaksoja, joita Suomen ilmaiskanavilla ei enää esitetty. Viimeiseksi sarjaa taisi Suomen ilmaiskanavista esittää Jim.
Vierailija kirjoitti:
South Parkia ei ole taidettu esittää enää pitkään aikaan Suomen ilmaiskanavilla. MTV:lla (Music Television), nykyään kanavalla eri nimi esitettiin vielä jotain sellaisia jaksoja, joita Suomen ilmaiskanavilla ei enää esitetty. Viimeiseksi sarjaa taisi Suomen ilmaiskanavista esittää Jim.
Sitä tulee melkein joka päivä Paramount Networkilta ja ilmaiseksi katselen. Kyllä kai MTV:kin on vielä olemassa, mutta se ei omassa huushollissani näy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
South Parkia ei ole taidettu esittää enää pitkään aikaan Suomen ilmaiskanavilla. MTV:lla (Music Television), nykyään kanavalla eri nimi esitettiin vielä jotain sellaisia jaksoja, joita Suomen ilmaiskanavilla ei enää esitetty. Viimeiseksi sarjaa taisi Suomen ilmaiskanavista esittää Jim.
Sitä tulee melkein joka päivä Paramount Networkilta ja ilmaiseksi katselen. Kyllä kai MTV:kin on vielä olemassa, mutta se ei omassa huushollissani näy.
MTV meni maksukanavaksi sinne muiden MTV-alkuisten kanavien (MTV Hits, MTV Rocks jne) joukkoon.
Kukaan ei varmastikkaan muista tätä sarjaa, mutta joskus 2000-luvun alussa tuli brittiläinen sarja nimeltä Sukukartanon palvelusväki YLEltä. Paljon ennen Downton Abbeyta. Pidin siitä kovasti, mutta siitä ei tullut kuin yksi kausi, mutta toivoin aina, että tulisi toinenkin. Se jäi jotenkin kesken mun mielestä.
Aprikoija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serranon perheen loppu oli täysi susi
Miten se päättyi?
Kaikki koko juttu oli alusta loppuun olut unta
Ihmeidentekijöiden jatkoksi tehty Parhaat vuodet oli lopulta ihan outo, vaikka kaikki selvisikin lopussa ja käsiteltiin loppuun.
Vierailija kirjoitti:
According to Jimiä, suomenkielinen nimi oli joku ihan eri ei taidettu näyttää Suomessa loppuun. Sarjaa näytettiin myös todella pitkällä viiveellä. Sama tilanne oli myös Saman katon alla-komediasarjassa, englanninkielinen nimi joku ihan eri.
Imdb auttaa...
According to Jim = Perheen kalleudet
Yes, Dear = Saman katon alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleltä parhaillaan uusintana tuleva "Kotilieden lämpöä", joka viimeinen jakso loppuun räjähdykseen. Ja lisää jaksoja ei ole eikä tule.
Tämä jäi nyt vaivaamaan tosi paljon! No sitä jatkoa tulee vai onko jo julkaistukin, kirjojen muodossa.
Kun katselijat jäivät karmeaan epätietoisuuteen niistä lopputapahtumista, jossa hävittäjä rysähti kylässä sen talon päälle, jossa oli juuri syntynyt vauva, ja vain vauvan itku kuului. Eikä tiedetä, jäikö siinä talossa muita henkiin, kuin se vauva. Tosin tuolta jostain engl.kielisiltä sivuilta luin, että kaksi rakastettua henkilöä menetetään siinä. Mutta ketä he ovat?
Kun tämä sarja on tehty Jambusters-nimisen romaanin pohjalta, niin eikö se selviä siitä kirjasta sitten, mitä on tapahtunut tuon katastrofin jälkeen?
Ei kai selvinne Jambusters kirjasta, kun tv-sarjan oli käsikirjoittanut eri hlö. Mutta käsikirjoittaja S. Block on kirjoittanut jo kaksi kirjaa, joissa tv-sarjan tarina jatkuu eli https://www.adlibris.com/fi/kirja/keep-the-home-fires-burning-978178576… ja https://www.adlibris.com/fi/kirja/a-womans-war-9781785764295
Muistaako kukaan Pelkovaara -sarjaa muistaakseni vuodelta 2004. Oli loistava, ja soisi lähetettävän uudelleen.
Mustan kissan kuja ja Susi rajalla.
Niissä ärsytti se, että kyseessä oli samat hahmot ja sama tarina, mutta se vaan kerrottiin jotenkin eri näkökulmista. Miksi sama sarja pitää toistaa?
Ja sama tuossa Ihmeidentekijät/Parhaat vuodet-jutussa. Eikö voisi jatkaa sitä alkuperäistä sarjaa ja tehdä vaikka flashback-jakson?
Mustan kissan kuja oli muutenkin jotenkin tyhmä. Muistan kun tekijöitä haastateltiin ja ne alkoivat selittää että kissa ei ole vain eläin, vaan se symboloi jotain hienoa. Se kissa sitten ilmestyi aina välillä kuvaan, mutta en sitä symboliikkaa löytänyt. Tai ehkä en vain tajunnut sitä sarjaa, kun olin vielä itse aika nuori.
Pelkokerroin oli hyvä ohjelma. Tehtiin kuitenkin vaan kaks kautta Suomessa. Miksiköhän lopetettiin ?
YsiViisSeiska kirjoitti:
Pelkokerroin oli hyvä ohjelma. Tehtiin kuitenkin vaan kaks kautta Suomessa. Miksiköhän lopetettiin ?
Mistähän ton sarjan sais?
Rillit huurussa: Tapa juoda teetä jättäen teepussi mukiin.
Vierailija kirjoitti:
Muistan 80-luvulta jonkun brittiläisen jännäri-sarjan, joka kertoi erillään kasvaneista kaksosista. Nörtti tyttö kasvoi hyvässä perheessä ja punkkaripoika jossain wt-huushollissa. Muistan vaan että tuon tytön piti jossain auditoriossa soittaa yleisölle pianoa, mutta oli menossa kipsiin. Samaan aikaan omalla tahollaan veli otti sotkuisessa huoneessaan syntikan käsiinsä ja alkoi soittaa. Sitten siskokin pääsi pälkähästä ja alkoi soittaa vapautuneesti. En kyllä keksi mitä jännittävää tuossa oli.
Siinä oli se juttu joka on kaksosten välillä se sidos ja miten ne vaistoavat toisen sielunliikkeitä.
Ois ihanaa olla kaksonen.
MInua on jäänyt vaivaamaan että onko Doctor Whota esitetty joskus 70-80-lukujen taitteessa suomessa. Muistan lapsuudesta erään kohtauksen joka mielestäni voisi olla kyseisestä sarjasta, puhelinkopin ilmestymisen johonkin varastorakennukseen jossa on laatikossa jokin pelottava olio ja olen muistavinani myös koirarobotti K9:n. Googlaamalla en ole löytänyt että olisi tullut suomessa, mutta mielikuva on vahva. Olen katsonut nyt sarjaa alusta lähtien mutta olen vasta Patrick Troughtonin jaksoissa menossa että matkaa on vielä noihin aikoihin mitkä on jääneet vaivaamaan.
Lost, katsoin jonkin aikaa, mikään ei auennut, miettinyt loppuun katsomista mutta edelleen täysi mysteeri minulle, jää siis avoimeksi ? Minulle ainiaaksi, eli en aio ottaa selvää / katsoa loppuun
Joskus 2000-luvun alussa ilmeisesti muutamana kesänä MTV3:lla esitettiin monta vuotta myöhässä outoa ruotsalaista saippuasarjaa. Kai se oli ollakseen ruotsalainen versio Salatuista elämistä, vaikka ei siinä mitään päähenkilöiden asuttamaa kerrostaloa tai muita vastaavia Salattujen elämien peruskuvioita ollutkaan. Sitten parin kesän esittämisen jälkeen sarja hävisi yhtä oudosti kesken kun oli ilmestynytkin. Lisäksi oli myös toinen yhä huono ja outo ruotsalainen hotelliin sijoittunut saippuasarja. Sitä esitettiin MTV3:lla arki-iltapäivisin ainakin osittain kesäaikaan. Ilmeisesti sarja näytettiin sitten loppuun syksyn jo alettua. TV 2:n esittämä ruotsalainen Varustamo oli paljon parempi ja laadukkaampi. Eihän Varustamo nyt varsinaisesti mikään pelkkä saippuasarja ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta tuo että sarja menee pieleen kun se muuttuu liikaa alkuperäisestä.
Hulluna sinuun hohto oli se avioliitto ilman lapsia.
En edes muista miten sarja lopulta päättyi kun sitä ei huvittanut katsoa enää siinä vaiheessa.
Olisi vaikka tehty spin off lapsiperheajasta erikseen.
Kaikkein tylsin jakso oli se suurella kohulla livenä yhdellä otolla kuvattu. Siinä lapsi parkui makuuhuoneessa oven takana ja Jamie ja Paul istuivat lattialla ja kinasivat, pitääkö mennä sisään, kun lapsi parkuu yksinään vai ei. Se oli todellinen pohjanoteeraus, komediasarjan jakso, joka ei naurattanut yhtään kertaa, ei edes hymähdystä saanut aikaan.
Oih, just muutama päivä sitten muistelin tuota jaksoa. Minuun se siis näköjään teki vaikutuksen 😊
Joskus aivan 2000-luvun alussa tai 1990-luvun lopussa MTV3 esitti amerikkalaista sarjaa, jossa menestynyt asianajaja kokee kriisin, jättää kaiken ja muuttaa takaisin synnyinkaupunkiinsa johonkin pikkukaupunkiiin. Toimii siellä sivutoimisesti asianajajana, mutta perustaa myös keilahallin. Yleensä edustaa pulaan joutuneita mukavia ihmisiä, mutta joskus myös kamalia ihmisiä ja tästä sitten suurin osa pikkukaupungin väestä suuttuu. Tuossa sarjassa tämän asianajajamiehen ihastusta näytteli Modernin perheen äidin näyttelijä. Ensimmäiset kaudet esitettiin hyvällä ohjelmapaikalla, mutta myöhemmin se siirtyi huonolle ohjelmapaikalle. Sarjaa ei edes taidettu näyttää Suomessa loppuun.
Ruotsalainen Varustamo oli kyllä hämmentävä sarja. Sarjassa riitti monenlaisia hämärähemmoja enemmän kuin monessa sarjassa yhteensä. Sarja ei kuitenkaan varsinaisesti edes ollut mikään jännityssarja tai vastaava.