Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1370)
Ylellä tuli aikoinaan aussisarja Always greener (Uusiin maisemiin). Siitä on tehty kaksi tuotantokautta, mutta mielestäni YLE ei esittänyt Suomessa kuin ensimmäisen. Jäi harmittaan kun olisin halunnut nähdä loputkin jaksot.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uusiin_maisemiin
Paratiisilinnut, Byrds of paradise. Jennifer Love Hewitt yh-isän teinityttärenä ja pari punapäistä veljeä muuttavat Hawaijille kun daddy saa sieltä työpaikan koulun reksinä. Muistan että tykkäsin sarjasta ysärillä.
Vierailija kirjoitti:
Joskus 90-luvulla tuli vähän aikaa sarja, jossa nainen ja mies olivat todistajansuojeluohjelmassa ja joutuivat näyttelemään avioparia. Mies hahmon nimi oli Cody. Olen yrittänyt etsiä tietoa kyseisestä sarjasta siinä onnistumatta. Eikä kukaan tunnu muistavan koko sarjaa.
P.S. I luv U
Ranskalainen, moottoripyörällä liikkuva mies, oli sijaisopettaja kouluissa - ratkaisi ihmisten ongelmia. Taustalla vaimo lähtenyt ja vienyt lapsen mennessään. Heitä etsi samalla. Muistaako kukaan. Tuli klo 17 jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaako joku Coupling, eli Paritellen sarjaa? Muistan nauraneeni sille ihan kirjaimellisesti vedet silmissä ja oli tyyliin hauskin sarja ikinä. Joskus vuosia myöhemmin kaivoin ne jaksot jostain netin syövereistä ja eipä ollukaan niin kummonen, ku muistin!. Ei se siis mikään tosi huono ollut, lähinnä vaan mun muistoissa täys kymppi ja myöhemmin katottuna ehkä sellanen kasi puol :D Eli siksi jäi vaivaamaan.
Et kai katsonut jenkkiversiota? Se oli aivan susi. Siis tismalleen sama käsikirjoitus, mutta jenkkinäyttelijöillä. Pointti oli...?!
Brittiversio (alkuperäinen) on joka katsomalla täysi 10/10.
Ja loppua kohti hiipui. Kun lähti Jeff ja tuli Oliver, niin meni maku.
Eniten häiritsi se että Oliver oli Jeffin kopio! Samaa "hokemaa" myöten. Ihan turha hahmo. Kunpa olisivat kirjoittaneet ihan uudenlaisen hahmon tai jättäneet kokonaan pois! Tosin viimeisessä/viimeisissä(?) jaksoissa nähny Steven harha sukupuoltaan vaihtaneesta Jeffistä oli loistava. Huikea näyttelijä se nainen, oli ihan kuin Jeff.
Sehän hävis jotenkin mitään sanomatta ja ei yhtäkkiä ollukaan enää sarjassa mukana. Joku "craziness" vai mikä sillä Oliverilla oli hokemana. Sen lopun nais-Jeffin kohtauksen katoin joskus youtubesta tms. uudestaan ja oli kyllä oikeesti tosi hyvin näytely! :D
Jeffin näyttelijä kuulemma ei halunnut joutua ns. "type castingin" uhriksi. Tuon roolin jälkeen sille kuulemma enää tarjottiin pelkkiä yksinkertaisen idiootin rooleja, joten se lähti lätkimään. Ois nyt voinu ne muutamat jaksot tehä loppuun.
Jep, lähti "kesken". Pidettiin mukana puheluilla (joku sarjan hahmo "puhui puhelimessa Jeffin kanssa" ja sitten oli tuo yksi harha.
Lähti kyllä ihan kesken. Tosin aika loppuun kulutettiin hahmo, olisiko ollut enää tarjota mitään uutta?
Tuokin sarja olisi saanut loppua kolmannen tuotantokauden jälkeen. Loistavat näyttelijät ja oivaltava käsikirjoitus, mutta väsähti.
Twin Peaksin Black Lodge-kohtaukset. Vaikka näin ne vasta aikuisena. Kammottavaa kamaa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus 15 vuotta sitten Yleltä tullut Seksiorjat, jossa moldovalaisille siskoksille luvattiin töitä tarjoilijoina Lontoossa mutta joutuivatkin ihmiskaupparingin uhreiksi. Siskot olivat alunperin tosi läheisiä toistensa kanssa mutta ajautuivat lopullisesti eroon toisistaan, kun nuorempi sisko alkoi itse parittajaksi. Vanhempi sisko yritti maanitella tätä puhumaan poliisille ja palaamaan kanssaan kotiin Moldovaan, mutta pikkusisko oli jo liian syvällä ihmiskauppakuvioissa ja lisäksi halusi epätoivoisesti jäädä Lontooseen hinnalla millä hyvänsä. Vaikka loppu olikin surullinen, niin tykkäsin siitä, ettei sitä oltu pyritty turhaan silottelemaan tai käärimään jotenkin opettavaiseen kuosiin.
Fun factina vielä, että isosiskoa näytellyt Anamaria Marinca oli tässä ensimmäisessä kunnon roolissaan, vaikkei koskaan ollut näytellyt kameran edessä tätä ennen eikä ollut saanut näytelmissäkään kuin hyvin pieniä sivurooleja. Sai tästä suorituksestaan Briteissä parhaan naispääosan palkinnon BAFTA-gaalassa.
Tämä oli todella hyvä sarja, mukana myös John Simm joka on yksi lempinäyttelijöitäni. Toinen John Simm-sarja jota yhä muistelen ja jota on en ensiesityksen jälkeen ole nähnyt on Järvet (The Lakes). Esitettiin ylellä 90-luvun lopulla.
Vierailija kirjoitti:
90-luvun alussa näin TV:stä lyhyen elokuvan "Sarah? Sarah!"
Siinä koulutyttö tulee naapurin sedän raiskaamaksi, alkaa voida henkisesti pahoin, silppuaa uuden takkinsa ym. ja lopuksi pahin, sitoo sen naapurin sedän kultaisen noutajan niin, että se hukkuu nousuveteen. Se koira oli paikalla kun raiskaus tapahtui, ehkä syytti sitä.
Olin sen tytön ikäinen ja elokuva teki vaikutuksen.
Kiitos! Mä niin usein olen vuosien mittaan ajatellut tätä lyhytelokuvaa, eikä mitään hajua sen nimestä. Eikä kellään muulla ole ollut mitään muistikuvaa. Mä olin varmaan tokalla tai kolmannella kun näin tämän, ja jäi kyllä mieleen. Varmaan ensimmäinen kerta, kun oikeasti tajusin että tuollaistakin voi lapsille tapahtua.
Vaivaamaan on jäänyt joku suomalainen sarja tai elokuva, jossa jollekin aika tavallisen, mutta ilmeisesti hyvintoimeentulevan miehen auto hajoaa tai miehelle tapahtuu jotain vastaavaa ja lähtee hakemaan apua. Mies kohtaa jonkun mielenterveysongelmaisen naisen, joka tappaa tämän miehen kun luulee miestä raskaajaksi tai murhaajaksi. Sitten tämä nainen alkaa vainoamaan tappamansa miehen vaimoa ja lapsia ja väittää olleensa miehen toinen nainen. Ilmeisesti miehestä ei kuitenkaan paljastunut mitään hämärää, mutta vaimo taisi salata jotakin.
En koko keskustelua ehdi käydä läpi mutta itselläni on parikin muistikuvaa ohjelmista jotka jäänret vaivaamaan, mutta en kyllä kovin paljoa osaa niistä kertoakaan. En myöskään ole varma ovatko nämä muistikuvat samasta sarjasta. Mutta jos joku osaa yhdistää seuraavat muisteloni johonkin sarjaan niin olisipa hienoa! Niin monet kerrat näitä miettinyt! Muistikuvani vain ovat hyvin hatarat, olen tainnut olla vielä aika pieni.
Eli. Muistan sarjan jossa oli joku (olento,ihminen?) jolla oli pitkät kynnet ja kun hän kastoi ne veteen, vesi sihisi. Tähän sarjaan liittyy jotenkin KOLMIO mutta en osaa sanoa miten! Olenko voinut vain kuvitella. Enempää en osaa tästä sanoa.
Toinen muistikuvani on sellainen, että siinä ohjelmassa aina hiekkaan kaivautui joku pieni mielenkiintoinen peikontapainen olento joka ilmeisesti, muistelisin näin, jutteli välillä joidenkin lasten kanssa.
Tiedän että nämä eivät kerro paljoakaan, mutta osaisiko joku yhdistää nämä johonkin :D
Life on Mars, jossa naispoliisi aikamatkasi 1970-luvulle Lontooseen. Sarjalle tuli jatkokausi eri nimellä. En koskaan nähnyt vikaa jaksoa, jäi harmittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaivaamaan on jäänyt joku suomalainen sarja tai elokuva, jossa jollekin aika tavallisen, mutta ilmeisesti hyvintoimeentulevan miehen auto hajoaa tai miehelle tapahtuu jotain vastaavaa ja lähtee hakemaan apua. Mies kohtaa jonkun mielenterveysongelmaisen naisen, joka tappaa tämän miehen kun luulee miestä raskaajaksi tai murhaajaksi. Sitten tämä nainen alkaa vainoamaan tappamansa miehen vaimoa ja lapsia ja väittää olleensa miehen toinen nainen. Ilmeisesti miehestä ei kuitenkaan paljastunut mitään hämärää, mutta vaimo taisi salata jotakin.
Oisko ollut Musta jää?
Vuosikymmeniä sitten upealla musiikilla joku sarja, nimi tai teema oli "Lento Tuntemattomaan" Joku lentokone tai pienkone pakkolaskeutui autiomaahan. En löydä sarjaa nimellä enkä hakemalla, muistaako joku?
Vierailija kirjoitti:
Life on Mars, jossa naispoliisi aikamatkasi 1970-luvulle Lontooseen. Sarjalle tuli jatkokausi eri nimellä. En koskaan nähnyt vikaa jaksoa, jäi harmittamaan.
Life on Mars oli eka sarja, jossa oli miespoliisi (John Simm, muutamaa kommentia aiemmin juuri kehuin näyttelijää). Naispoliisi oli siinä jatkosarjassa nimeltä Ashes to Ashes.
Kun nyt on ollut puhetta tuosta Rimakauhua ja Rakkautta-sarjasta, niin pakko kysyä että oliko siinä semmoinen kohtaus missä joku mies istuu murheen murtamana pubissa tuhkauurnan kanssa, ja onnistuu kaatamaan sen epähuomiossa pitkin pöytiä. Mies yrittää pyyhkiä levinneitä tuhkia takaisin uurnaan, jolloin siihen sekoittuu mm. tupakantuhkaa ja joku tumppi.
Olin aika pentu kun tuon näin ja oli jotankin järkkyä, vaikka aika pieni juttu :D Muistelisin että tämä tapahtui nimen omaan tuossa sarjassa, tai sitten oli hämmentävän samannäköisiä näyttelijöitä.
Pakollinen kirjoitti:
Hovimäki.
Niin? Mikä tässä jäi vaivaamaan? Oli ihan hyvä sarja, ja hyvin kestänyt aikaa.
Muistatteko scifisarjan Maa 2? Se jäi kesken omasta mielestäni, en muista näytettiinkö telkussa kaikkia jaksoja vai eikö sarja saanut enää jatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei varmaan enää muista tätä, mutta Viimeisellä rannalla. Ihan teemansa takia, jenkitkään eivät pelastaneet maailmaa. Ja jatkoa saava Black Mirror menee ihon alle siinä missä Handmaid's talekin. Minäkin kaipasin jatkoa Borgioille (paavina Jeremy Irons) ja Draculalle (1 kausi, pääosassa Jonathan Rhys Meyers).
Siis kyllä, Viimeisellä rannalla. Niin ahdistava ja surullinen. On myös kirjana. Oikein hyvin muistan ja olen odottanut, että tulisi uusintana.
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt on ollut puhetta tuosta Rimakauhua ja Rakkautta-sarjasta, niin pakko kysyä että oliko siinä semmoinen kohtaus missä joku mies istuu murheen murtamana pubissa tuhkauurnan kanssa, ja onnistuu kaatamaan sen epähuomiossa pitkin pöytiä. Mies yrittää pyyhkiä levinneitä tuhkia takaisin uurnaan, jolloin siihen sekoittuu mm. tupakantuhkaa ja joku tumppi.
Olin aika pentu kun tuon näin ja oli jotankin järkkyä, vaikka aika pieni juttu :D Muistelisin että tämä tapahtui nimen omaan tuossa sarjassa, tai sitten oli hämmentävän samannäköisiä näyttelijöitä.
Kyllä se voi olla niin, se Rachelin uurna kaatui monta kertaa. Itse muistan sellaisen kohtauksen, että vauva kaatoi uurnan ja sitä tuhkaa oli joka puolella ja Adam sanoi sille lapselle: "Olet ihan äidissäsi". Oli jotenkin hassu repliikki.
Sitten Pete kaatoi autossa sen uurnan ja sitä tuhkaa meni lattialle. Ja taisi se vielä lentää lopuksi vasten kasvoja kun yrittivät sirottaa sen tuuleen.
Jälkikäteen ajateltuna aika väkinäistä huumoria. Rachelin kuolema oli niin järkyttävä, ettei siitä kai oikein naurunaiheita keksinyt.
Joskus 90-luvulla tuli vähän aikaa sarja, jossa nainen ja mies olivat todistajansuojeluohjelmassa ja joutuivat näyttelemään avioparia. Mies hahmon nimi oli Cody. Olen yrittänyt etsiä tietoa kyseisestä sarjasta siinä onnistumatta. Eikä kukaan tunnu muistavan koko sarjaa.