Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1369)
Vierailija kirjoitti:
Englantilainen sarja "Kadonnut", johon on luvattu jatko-osia. Jännittävä sarja, jossa pieni poika katoaa isän ostaessa jotakin kioskista. Etsiminen kestää kauan eikä toivoa näy. Lopussa vihjataan, että lapsi on kidnapattu ja viety jonnekin Itä-Eurooppaan.....
Pääosassa on "Rimakauhua ja rakkautta" -sarjan näyttelijä James Nesbitt.
Ai jaa, en tiennytkään, että siihen on luvattu jatko-osia. Minusta sarja sai ihan ok päätöksen. Itse tulkitsin lopun niin, että isä sekosi ja harhaili siellä Itä-Euroopassa poikaa etsimässä, eikä siitä ollut mitään takeita, että poika olisi siellä ollut. Tulkitsin sen Itä-Eurooppa-kuvion olleen isän mielikuvituksen tuotetta.
Lost oli kyllä hämmentävä. Se alku oli vielä ihan ymmärrettävä, mutta jossain vaiheessa sarjan luonne muuttui aivan täysin.
BBC:n post-apokalyptinen scifisarja Survivors kymmenen vuoden takaa. Virustauti tappaa ihmiset. Potentiaalisesti mielenkiintoinen, mutta lopetettiin ihan seinään.
True Detective ja Matthew McConaughey.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Englantilainen sarja "Kadonnut", johon on luvattu jatko-osia. Jännittävä sarja, jossa pieni poika katoaa isän ostaessa jotakin kioskista. Etsiminen kestää kauan eikä toivoa näy. Lopussa vihjataan, että lapsi on kidnapattu ja viety jonnekin Itä-Eurooppaan.....
Pääosassa on "Rimakauhua ja rakkautta" -sarjan näyttelijä James Nesbitt.
Etkö muista, miten se loppui? Se isähän (todennäköisesti) löysi poikansa. Ja tuohon tarinaan ei ole koskaan luvattu jatkoa.
Ei se sitä poikaa kyllä löytänyt.
Sarjaan on tehty kakkoskausi, mutta siinä ei Nesbitt mukana eikä se käsittele ykköskauden tarinaa. Siinä on ihan uusi kadonnut lapsi, jonka tarinaa kerrotaan. Se poliisi, joka tutki ykköskauden katoamista, taisi kyllä olla mukana siinä kakkoskaudellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Englantilainen sarja "Kadonnut", johon on luvattu jatko-osia. Jännittävä sarja, jossa pieni poika katoaa isän ostaessa jotakin kioskista. Etsiminen kestää kauan eikä toivoa näy. Lopussa vihjataan, että lapsi on kidnapattu ja viety jonnekin Itä-Eurooppaan.....
Pääosassa on "Rimakauhua ja rakkautta" -sarjan näyttelijä James Nesbitt.
Etkö muista, miten se loppui? Se isähän (todennäköisesti) löysi poikansa. Ja tuohon tarinaan ei ole koskaan luvattu jatkoa.
Ei se sitä poikaa kyllä löytänyt.
Sarjaan on tehty kakkoskausi, mutta siinä ei Nesbitt mukana eikä se käsittele ykköskauden tarinaa. Siinä on ihan uusi kadonnut lapsi, jonka tarinaa kerrotaan. Se poliisi, joka tutki ykköskauden katoamista, taisi kyllä olla mukana siinä kakkoskaudellakin.
No se loppu kyllä jätettiin avoimeksi tulkinnoille, mutta mun mielestä se isä löysi poikansa.
Vierailija kirjoitti:
Sitten oli vielä 1990-luvulla joku MTV3:n esittämä sarja hyvin hämmentävä sarja, jossa joku valokuvaajamies kuvasi jotain kiellettyä, menetti muistinsa ja salaliitto eli joku salainen järjestö tuhosi miehen. Koko sarjan mies pakeni paikasta toiseen koko omaisuutensa yhdessä kassissa ja yritti etsiä vastauksia. Loppu ei tuonut toivottuja vastauksia tai selityksiä.
Varmaankin alkuperäisnimeltään "Nowhere Man", katsoin itsekin.
Aikahyppy. Viimeisessä jaksossa oli vain tylysti teksti, että [Sam Becket?] ei koskaan hypännyt takaisin kotiin. Ikuisestiko sen sielu sitten hyppi eri ihmisten päässä? Ahdistava lopetus.
Sopranosin loppu oli se, että Tony Soprano kuoli. Siksi musiikki loppui kesken ja ruutu meni mustaksi, koska Tony ei enää nähnyt eikä kuullut mitään.
Mutta olihan se aika antikliimaksi. Olisi vaikka näytetty miten Tony makaa kuolleena ja musiikki pauhaa, niin kuin Breaking Badissa tehtiin.
Olen katsonut Lostin alusta loppuun nyt melkein kymmenen kertaa, enkä ole vieläkään saanut selville mistä siinä oikein on kysymys. Ehkä vielä joskus (tai todennäköisemmin ei) :D
Dr. Foster. Mitä hemmettiä se kakkoskausi oli ja se aivan pimeä lopetus? Eka kausi oli aivan loistava, ja kakkoskausi yliampuvaa kuraa.
Serranon perheen loppu oli täysi susi
Hieno ruotsalainen historiallinen rikos/draamasarja Anno 1790. Ja yksi ainoa kausi.
Puhtaat valkeat lakanat. Äiti kuoli, firma meni konkkaan ja Heikki tappoi itsensä.
Olin tosi nuori, joku 12 v ja olin katsonut kaikki jaksot innostuneena. Loppu oli todella karmea ja siitä jäi paha mieli pitkäksi aikaa.
Tajuan nyt että Heikin itsemurha oli looginen, kun katsoo hänen koko elämäänsä ja sitä tunnetta että ei sovi minnekään. Mutta jos kyse on hyvän tuulen perhesarjasta, jota kaiken ikäist katsovat, ei tarvitse olla realistinen.
Se Terra Nova sarja. Missä oli dinosauruksia ym. Oli tosi koukuttava sarja ja katselin sitä ollessani vuodelevossa odottaessani kaksosiani. Se loppui ykköskauden jälkeen mikä harmitti paljon. Toinen mahtava sarja oli se FlashForward joka kanssa loppui ykköskauden jälkeen kuin seinään. Myös sarja Surface jota esitettiin 2005 oli hyvä.
Muistaako muut sellaista sarjaa kuin 4400?
Scorpions. Älkää katsoko vikaa jaksoa. Menee sarja pilalle.
Ja sitten jo mainittu Firefly. Loppui lyhyeen.
Vierailija kirjoitti:
Muistaako muut sellaista sarjaa kuin 4400?
Muistan! Oli mahtava sarja. Mulla on itseasiassa nuo dvd:llä kaikki kaudet
Kukaan ei varmaan enää muista tätä, mutta Viimeisellä rannalla. Ihan teemansa takia, jenkitkään eivät pelastaneet maailmaa. Ja jatkoa saava Black Mirror menee ihon alle siinä missä Handmaid's talekin. Minäkin kaipasin jatkoa Borgioille (paavina Jeremy Irons) ja Draculalle (1 kausi, pääosassa Jonathan Rhys Meyers).