On nää lapsivapaat viikot vaan mahtavia!

Jokaiselle se ihanne-elämä on erilainen,ja on hienoa, että ap osaa nauttia elämästään.

Mutta lapsen kannaltahan on aika karmeaa, että koti vaihtuu ja säännöt ovat erit joka toinen viikko. On lapsia, joille tuollainen elämä sopii ja on lapsia, joille se ei sovi. Täytyy toivoa, että ap:n lapsille se elämä sopii, että joka toinen viikko äiti bilettää ja nauttii, kun ei ole huolta lapsista. Ehkä ap tosiaan on sitä kautta parempi vanhempi lapsilleen ja sitä kautta kaikki hyötyvät.

Toisaalta teen töitä nuorten parissa ja ongelmien taustalla on lähes aina rikkinäinen koti. Ei se ero itsessään tee niistä nuorista ongelmaisia vaan se tapa, jolla aikuiset heitä kohtelevat - kuin he olisivat taakka, hidaste, myllynkivi kaulassa. On riipaisevaa nähdä, etteivät he koe olevansa kotona oikein missään, kun on isän uusi vaimo ja uudet lapset ja äidin uusin miesystävä ja tämän lapset eikä omaa kotia oikein missään. Erään nuoren äiti ei suostunut puhumaan lapsensa kanssa isäviikolla, kun vastuu on nyt isän. Ei vanhemmuus ole katkaisin, jonka voi laittaa pois päältä, kun lapsi vaihtaa paikkaa. Tai ainakaan sen ei pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ei kannattaisi lapsia tehdä, jos kuitenkin tuntuu, että puolet vuodesta tarvitsee lapsivapaata. Minusta ei olisi siihen, että näkisin lapsia vain kaksi viikkoa kuukaudessa. Mutta toisaalta hyvä, että sinulle se on ok.

Niin, miksiköhän olet noin riippuvainen lapsistasi, ja mitä ajattelit tehdä sitten kun he kuitenkin lähtevät elämään omaa elämäänsä?

Ei viikko-viikkohuoltajuus ole minulle mikään unelmien täyttymys ja ideaali. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Aivan kuten olisi siinä kohtuullisen huonossa ihmissuhteessa sinnittelemisessäkin.

Kohtuuttoman huonoja ihmissuhteita eivät kohtuullisen huonossa ihmissuhteessa sinnittelevät ihmiset näemmä osaakaan kuvitella.

Sitä en ymmärrä miksi täytyy jonkun eri tavalla valinneen ihmisen kimpulle käydä, kun olisi syytä olettaa että itse kukin aikuinen täysvaltainen ihminen valitsee sen vähiten huonon vaihtoehdon.

Unelmien ideaalia on tosi harvoille tarjolla.

Eri asia puhua aikuisista lapsista, kuin pienistä jotka kasvaa ja kehittyy koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ei kannattaisi lapsia tehdä, jos kuitenkin tuntuu, että puolet vuodesta tarvitsee lapsivapaata. Minusta ei olisi siihen, että näkisin lapsia vain kaksi viikkoa kuukaudessa. Mutta toisaalta hyvä, että sinulle se on ok.

Niin, miksiköhän olet noin riippuvainen lapsistasi, ja mitä ajattelit tehdä sitten kun he kuitenkin lähtevät elämään omaa elämäänsä?

Ei viikko-viikkohuoltajuus ole minulle mikään unelmien täyttymys ja ideaali. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Aivan kuten olisi siinä kohtuullisen huonossa ihmissuhteessa sinnittelemisessäkin.

Kohtuuttoman huonoja ihmissuhteita eivät kohtuullisen huonossa ihmissuhteessa sinnittelevät ihmiset näemmä osaakaan kuvitella.

Sitä en ymmärrä miksi täytyy jonkun eri tavalla valinneen ihmisen kimpulle käydä, kun olisi syytä olettaa että itse kukin aikuinen täysvaltainen ihminen valitsee sen vähiten huonon vaihtoehdon.

Unelmien ideaalia on tosi harvoille tarjolla.

Eri asia puhua aikuisista lapsista, kuin pienistä jotka kasvaa ja kehittyy koko ajan.

Tulethan sitten 20 vuoden päästä raportoimaan miten hyvin olet lapsistasi päästänyt irti :)

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle se ihanne-elämä on erilainen,ja on hienoa, että ap osaa nauttia elämästään.

Mutta lapsen kannaltahan on aika karmeaa, että koti vaihtuu ja säännöt ovat erit joka toinen viikko. On lapsia, joille tuollainen elämä sopii ja on lapsia, joille se ei sovi. Täytyy toivoa, että ap:n lapsille se elämä sopii, että joka toinen viikko äiti bilettää ja nauttii, kun ei ole huolta lapsista. Ehkä ap tosiaan on sitä kautta parempi vanhempi lapsilleen ja sitä kautta kaikki hyötyvät.

Toisaalta teen töitä nuorten parissa ja ongelmien taustalla on lähes aina rikkinäinen koti. Ei se ero itsessään tee niistä nuorista ongelmaisia vaan se tapa, jolla aikuiset heitä kohtelevat - kuin he olisivat taakka, hidaste, myllynkivi kaulassa. On riipaisevaa nähdä, etteivät he koe olevansa kotona oikein missään, kun on isän uusi vaimo ja uudet lapset ja äidin uusin miesystävä ja tämän lapset eikä omaa kotia oikein missään. Erään nuoren äiti ei suostunut puhumaan lapsensa kanssa isäviikolla, kun vastuu on nyt isän. Ei vanhemmuus ole katkaisin, jonka voi laittaa pois päältä, kun lapsi vaihtaa paikkaa. Tai ainakaan sen ei pitäisi olla.

Minä vuoroviikkoäitinä en voi mennä ratkomaan niitä tilanteita isän luona. Yritin, mutta siitähän saatiin vain sota pystyyn.

Nyt toki keskutelen lapsen kanssa milloin vain hänellä asiaa on, mutta ymmärrän jos joku pitää tiukempaa hajurakoa.

Edelleen: vuoroviikkovanhemmuuden vaihtoehto ei ole se vanhempien hyvä parisuhde ja yhdessä eläminen, vaan todennäköisemmin yh + etävanhempi tai ne kireät kotiolot joissa vanhemmilta ei liikene lapsille turhaan aikaa kun on koko aja sota päällä aikuisten kesken.

Suoraan sanottuna vituttaa tuo teidän lammasmainen jeesustelu siitä kuinka tämä on niin kamalaa lapsille. Tehkää omien lastenne kanssa paremmin, tämä on nyt parasta mitä minun lapsilleni tässä elämässä irtoaa.

Tulen sitten kertomaan jos lapsissa näkyy havaittavaa oireilua. Tällä hetkellä sellaista ei kuitenkaan näy.

Ja nyt katse syvälle sinne omaan sieluun: tuleeko se kommentointi toisten elämäntyylistä puhtaasti hyvää tarkoittaen, vai olisiko kyseessä sittenkin joku harmi siitä että jollakulla on jotain mitä sinulla ei ole? Enemmän omaa aikaa? Puoliso joka tukee? Viinaa? Lapsia?

Jos se motiivi kommentointiin on yhtään kateus, niin silloin suosittelen kommentoinnin sijaan keskittymään sen oman hiihdon muuttamiseen niin että saa niitä haluamiaan asioita.

Väninä internetissä ei niiden asioiden tavoittamisessa auta.

Jos perheessä on vanhempien kesken tullut paljon riitaa kotitöiden jakamisesta ja lasten hoitamisesta yms. Ja eron jälkeen lapset on esim. Viikko-viikko periaatteella vanhemmillaan ja se saadaan toimimaan niin se vastuun selkeys voi kyllä tosiaan tuoda voimavaroja. (tyyliin minä hoidan tällä viikolla kaiken lapsiin liittyvän ja sinä ensi viikolla). Lapsistakaan ei oo kiva kuunnella vanhempien marmatusta että miksi aina minä.

Hmm... Mulle ois varmaan sopinut tuo viikko viikko systeemi, ellei vanhempani olisi asuneet eri paikkakunnilla ja koulunkäynti olisi vaikeutunut. Kaipasin aina isääni eikä kerta viikkoon helpota ikävää. En tullut myöskään toimeen äitini uuden miehen kanssa, joka oli ilkivaltainen. Seuraasi liian varhaisia seurustelukumppaneita ja päihteitä joilla koitin täyttää perimmäistä tyhjiötä, hylkäämisenpelkoa ja rakkaudenkaipuuta.

Lapsen kannalta on myös karmeaa jos koko perhe asuu yhdessä ja lapsi kuulee vanhempien tappelevan siitä kumpi pääsee iltamenoihin. Silloin jos koskaan lapsi kokee olevansa taakka ja riesa ja ylimääräinen. Olen nähnyt tällaisia tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Jos perheessä on vanhempien kesken tullut paljon riitaa kotitöiden jakamisesta ja lasten hoitamisesta yms. Ja eron jälkeen lapset on esim. Viikko-viikko periaatteella vanhemmillaan ja se saadaan toimimaan niin se vastuun selkeys voi kyllä tosiaan tuoda voimavaroja. (tyyliin minä hoidan tällä viikolla kaiken lapsiin liittyvän ja sinä ensi viikolla). Lapsistakaan ei oo kiva kuunnella vanhempien marmatusta että miksi aina minä.

Näin juuri. Ei ole kenekään etu, että tuhlataan energiaa jostain kotitöistä riitelyyn. Täysin turhaa ajanhukkaa koko touhu, ja kaikilla on vaan paha mieli. Sivuhuomautuksena, huomasin, että tuore maailmanmestari Kevin Lankinen on pienestä asti reissannut kahden kodin väliä. Nähdäkseni hänestä on kasvanut tasapainoinen ja menestyvä nuori mies.

Lapsettomana jokainen viikko on vapaa lapsista, ja se on kyllä ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomana jokainen viikko on vapaa lapsista, ja se on kyllä ihanaa.

Tosin et ole kokenut sitä maailman mahtavinta tunnetta, kun saa oman lapsen ja saa seurata hänen kehittymistään. Eli molempi parempi.