Mies taitaa olla tosissaan kanssani, kun on niin kärsivällinen
Ollaan tapailtu yli kolme kuukautta ja vietetty vasta pari yötä yhdessä. Viikoittain on ollut lyhyempiä tapaamisia julkisilla paikoilla. Moni pelkän seksin perään ruikuttaja olisi hävinnyt matkasta jo aikapäiviä sitten.
Kommentit (213)
Ap:n miesystävä saattaa olla hyvin iloinen, että on löytänyt naisen, joka ei halua koko ajan seksiä, koska häntäkään ei kiinnosta. Tai hän saattaa olla suhteessa eri vaiheessa kuin ap, ja tapailee vielä muitakin. Toivotaan, että ensimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa.
Tämä on tosi kummallinen ketju. Sekä ap:n viestit että muiden kommentit ovat erikoisia.
Hitaasti etenemisessä ei sinänsä ole mitään pahaa, ainakin minulla se toimii. Olemme tapailleet erään miehen kanssa vähän reilu kaksi kuukautta ja olemme ehtineet tavata vain kymmenen kertaa. Minulla on tosi kiireistä töissä ja mies on melkein koko ajan kolmen lapsensa kanssa: lapset ovat vain satunnaisesti äidillään. Siinä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia tavata vähän väliä. Seksiä meillä oli neljänsillä treffeillä ja se on ainoa kerta, kun olemme nukkuneet yhdessä.
Tässäkin on avainjuttuna puhuminen. Olemme puhuneet että meillä on tosi hauskaa ja mukavaa yhdessä, mutta haluamme edetä hissukseen ja opetella tuntemaan toisemme paremmin ennen kuin nimitämme tätä parisuhteeksi. Kumpikin ovat saaneet sen verran pahoja kolhuja edellisissä suhteissa, että haluamme ottaa rennosti ja katsoa rauhassa, mitä tästä kehkeytyy.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin on avainjuttuna puhuminen.
Avainjuttu on itse asiassa se, että satutte olemaan mieltymyksiltänne yhteensopivia. Mikään määrä puhumista ei auta, jos toiveet ja tarpeet eivät sovikaan yhteen.

Totta tuokin, mutta niistä mieltymyksistä, toiveista ja tarpeista ei voi tietää ellei niitä ääneen sanota ja kuunnella mitä toisella on sanottavana. Ei kannata arvailla, onko mies tosissaan vai ei koska jokin juttu Y vaan puhua asioista suoraan. Joillekin palava intohimo suhteen alussa on tärkeää, minulle taas hiljalleen kasvava kiintymys ja tunne siitä, että jonkun kanssa syntyy hiljattain syvenevä yhteys. Toki siinä pitää olla fyysistä vetovoimaa ja sitä kuuluisaa kemiaa, mutta se on vain yksi osa. En myöskään nauti tunteettomasta seksistä vaan minun täytyy pitää ihmisestä myös muulla tavalla.
Minä en enää salamarakastumiseen usko ja muutenkin olen huomannut, että minulle tekee hyvää ehtiä kuulostella, mitä kumppaniehdokkaasta ajattelen. Esimerkiksi tuo että miehellä on lapsia, on sen verran merkittävä juttu, että halusin kunnolla miettiä, haluanko aloittaa yhtään mitään perheellisen miehen kanssa. Olisi ollut karua rakastua silmittömästi ja huomata kuukauden päästä että en voikaan elää kuviossa, jossa miehellä on perhe.
Kummastelen kun ap julistaa täällä erinomaosuuttaan ja kunniallisuuttaan. Mun mielestä ihmisellä kenellä on pieniä lapsia ja on toisella kierroksella ei ole mitään varaa leijua moraalisella ylemmyydellään. Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä "seksiä heti" -naisten motiiveita aktiivisuuteen tällaisissa ketjuissa. Tuntuu herättävän niin paljon tunteita, että ei nämä ihan tavallisia mielipiteitä ole. Ap:n agenda lienee selvä, mutta mikä agenda teillä on?
-mies
Ehkäpä nämä seksiin painostajat ovat miehiä. Jos ovat naisia, niin saattaisiko syynä olla kateus siitä, että joku nainen on onnistunut löytämään kunnollisen ja aidosti rakastuneen miehen, jolla tunteet ei ole pelkästään seksin saamisesta kiinni. ap
Miksi pidät yllä tällaisia haitallisia sukupuolistereotypioita? Naiset haluavat seksiä ihan siinä missä miehetkin. Sinä olet matalalibidoinen, se on tullut jo selväksi ja on täysin hyväksyttävä juttu, mutta ei matalalibidoisuus sukupuolestasi johdu.
Et sinä minusta saa matalalibidoista, vaikka kuinka yrität sitä vängätä. ap
Olet selvästi matalalibidoinen. Korkealibidoinen nimittäin harrastaisi seksiä ihastuksensa kanssa, vaikka se vaatisi vähän vaivannäköä. Juuri vaivannäkö paljastaa, mitkä asiat ihmisille ovat tärkeitä. Korkealibidoinen harrastaisi seksiä vaikka autossa syrjäisellä metsätiellä ja nauttisi siitä jännittävänä eroottisena seikkailuna. Korkealibidoinen ei ota tuollaista asennetta, että katsotaan sitä seksiä sitten kesällä paremmalla ajalla.
Vaadin seksiltä tasoa. Teiniaikojen autohässimiset eivät enää minulle kelpaa. ap
Niin, sinä olet mieluummin ilman....

Jep. Tämä on ihan hullua. Ihan varmasti haluaisin seksiä autossa metsätien päässä, jos se olisi ainut tapa harrastaa seksiä seurustelukumppanini kanssa.
Kunnon wt jo kirjottelis hääkutsuja tuossa vaiheessa ja olis neljännellä kuulla raskaana.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ehkä ole romanttisessa mielessä kovinkaan kiinnostunut ap:sta. Ap voi olla ns. järkivalinta. Paperilla hyvä kumppani jonka kehtaa esitellä ylpeydellä perheelle, mutta jonka kanssa se jokin kemia puuttuu.
Järkivalinta voi olla hyväkin ratkaisu lasten kannalta. Itselläni on ollut äärimmäisen hyvää seksiä varsin heikkolahjaisen naisen kanssa, mutta vaihdoin tämän erittäin älykkääseen ja ihan kivan näköiseen naiseen, jonka kanssa seksi on OK mutta vain OK, ja tietty intohimo ja kipinä suhteesta puuttuu. Naimisiin mentiin ja koska olemme molemmat menestyviä älykkäitä ja lahjakkaita niin saimme äärimmäisen fiksun tytön. Olemme molemmat lääkäreitä, vaimo etenkin yliopistollakin ehdotonta kärkeä tenttituloksissa aina ja itse pääsin lääkikseen ensimmäiselä yrittämällä kuten vaimonikin ja huom. 90-luvun lopulla kun sisäänottomäärät olivat pieniä ja lääkikseen oli paljon vaikeampi päästä kun vain kolmannes siitä hyväksyttiin mitä nykyään. Omalle vuosikurssilleni pääsi sisään neljä uutta ylioppilasta kahdeksastakymmenestä hyväksytystä, kisaa joutui käymään kemistien, fyysikoiden ja diplomi-insinöörien kanssa kilpailuun opiskelupaikasta. Intohimo puuttuu mutta vaimon valinnassa ratkaisi enempi geenit joita jälkeläiselle hänellä on tarjota. Ihanaa seurata tuon äärilahjakkaan tytön kasvua ja kehitystä jonka saimme ja muutenkin miehellähän yleensä seksihalut hiipuvat lapsen saannin myötä, biologinen mekanismi, alitajuisesti tiedossa on että "tehtävä suoritettu" eli lisäännytty ja lapsen saannin myötä miehen testosteronitasot laskevat jotta mies rauhoittuu hoivaamaan osaltaan jälkeläisiä. Kyllä sitä parikymppisenä jaksoi kolme kertaa yössä etenkin armeijaviikonloppujen aikaan kun sai oikein hyvää sopivasti tiukkaa parikymppistä jolla lantionpohjan lihaksisto priimaa ja peppu myös ja alitajuinen lisääntymispaine päällä. Mutta nyt on päässyt naisista ja painajaisista kun halut hiipuneet. Sellaista mitä ei halua ei oikeastaan kaipaakaan.

Asperger?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mistä tuo nimenomaan puolen vuoden raja lasten tapaamiseen? Siis millä perusteella silloin *naps* päätät onko mies kelvollinen?
Yleensä puolessa vuodessa alkuhuuman vaaleanpunaiset silmälasit ovat pudonneet ja silloin osaa punnita järkevämmin, onko suhteella oikeasti mahdollisuuksia kehittyä loppuelämän kestäväksi. ap
Alkuhuuma taitaa olla hieman liioiteltu ilmaus tässä tapauksessa jos ei tee edes mieli järjestää mahdollisuuksia seksin harrastamiseen :D
Oletko 18 v teini vai joku jonne?
En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta itse olen kolmikymppinen ja tykkään harrastaa seksiä joka päivä. Jos seksi lakkaa kiinnostamasta aikuisiällä, kannattaa tsekata sisäeritysjutut lääkärillä.
Miksi? Ai siksikö jotain hormonihoitoja että haluaisi seksiä enemmän kuin haluaa muutoin? Jos kumppanikaan ei halua tai jos haluja ei ole niin ei edes välttämättä tarvitse kumppania. Miksi pitäisi saada itsensä kiinnostumaan asiasta joka ei kiinnosta? Jos löytyisi pilleri jolla alkaisit tykkäämään pitsinnypläyksestä joka ei muuten sinua kiinnosta niin ottaisitko sitä lääkettä että tulee halu nyplätä? Tietysti jos haluaa parisuhteessa elää ja toista kiinnostaisi ja asia aiheuttaa riitaa niin halupilleri voisi olla tarpeen. Tai pilleri jolla toisenkin halut katoavat, mutta sitä ei hyväksyttäisi vaan se pilleri jolla toisen halut nousevat samalle tasolle toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ehkä ole romanttisessa mielessä kovinkaan kiinnostunut ap:sta. Ap voi olla ns. järkivalinta. Paperilla hyvä kumppani jonka kehtaa esitellä ylpeydellä perheelle, mutta jonka kanssa se jokin kemia puuttuu.
Järkivalinta voi olla hyväkin ratkaisu lasten kannalta. Itselläni on ollut äärimmäisen hyvää seksiä varsin heikkolahjaisen naisen kanssa, mutta vaihdoin tämän erittäin älykkääseen ja ihan kivan näköiseen naiseen, jonka kanssa seksi on OK mutta vain OK, ja tietty intohimo ja kipinä suhteesta puuttuu. Naimisiin mentiin ja koska olemme molemmat menestyviä älykkäitä ja lahjakkaita niin saimme äärimmäisen fiksun tytön. Olemme molemmat lääkäreitä, vaimo etenkin yliopistollakin ehdotonta kärkeä tenttituloksissa aina ja itse pääsin lääkikseen ensimmäiselä yrittämällä kuten vaimonikin ja huom. 90-luvun lopulla kun sisäänottomäärät olivat pieniä ja lääkikseen oli paljon vaikeampi päästä kun vain kolmannes siitä hyväksyttiin mitä nykyään. Omalle vuosikurssilleni pääsi sisään neljä uutta ylioppilasta kahdeksastakymmenestä hyväksytystä, kisaa joutui käymään kemistien, fyysikoiden ja diplomi-insinöörien kanssa kilpailuun opiskelupaikasta. Intohimo puuttuu mutta vaimon valinnassa ratkaisi enempi geenit joita jälkeläiselle hänellä on tarjota. Ihanaa seurata tuon äärilahjakkaan tytön kasvua ja kehitystä jonka saimme ja muutenkin miehellähän yleensä seksihalut hiipuvat lapsen saannin myötä, biologinen mekanismi, alitajuisesti tiedossa on että "tehtävä suoritettu" eli lisäännytty ja lapsen saannin myötä miehen testosteronitasot laskevat jotta mies rauhoittuu hoivaamaan osaltaan jälkeläisiä. Kyllä sitä parikymppisenä jaksoi kolme kertaa yössä etenkin armeijaviikonloppujen aikaan kun sai oikein hyvää sopivasti tiukkaa parikymppistä jolla lantionpohjan lihaksisto priimaa ja peppu myös ja alitajuinen lisääntymispaine päällä. Mutta nyt on päässyt naisista ja painajaisista kun halut hiipuneet. Sellaista mitä ei halua ei oikeastaan kaipaakaan.
Voi apua mikä tekstiripuli. En jaksanut lukea kuin ehkä kolmasosan ja sitten riitti. Ihan varmasti kirjoittaja on lääkäri, sen uskoo jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä "seksiä heti" -naisten motiiveita aktiivisuuteen tällaisissa ketjuissa. Tuntuu herättävän niin paljon tunteita, että ei nämä ihan tavallisia mielipiteitä ole. Ap:n agenda lienee selvä, mutta mikä agenda teillä on?
-mies
Ehkäpä nämä seksiin painostajat ovat miehiä. Jos ovat naisia, niin saattaisiko syynä olla kateus siitä, että joku nainen on onnistunut löytämään kunnollisen ja aidosti rakastuneen miehen, jolla tunteet ei ole pelkästään seksin saamisesta kiinni. ap
Miksi pidät yllä tällaisia haitallisia sukupuolistereotypioita? Naiset haluavat seksiä ihan siinä missä miehetkin. Sinä olet matalalibidoinen, se on tullut jo selväksi ja on täysin hyväksyttävä juttu, mutta ei matalalibidoisuus sukupuolestasi johdu.
Et sinä minusta saa matalalibidoista, vaikka kuinka yrität sitä vängätä. ap
Olet selvästi matalalibidoinen. Korkealibidoinen nimittäin harrastaisi seksiä ihastuksensa kanssa, vaikka se vaatisi vähän vaivannäköä. Juuri vaivannäkö paljastaa, mitkä asiat ihmisille ovat tärkeitä. Korkealibidoinen harrastaisi seksiä vaikka autossa syrjäisellä metsätiellä ja nauttisi siitä jännittävänä eroottisena seikkailuna. Korkealibidoinen ei ota tuollaista asennetta, että katsotaan sitä seksiä sitten kesällä paremmalla ajalla.
Vaadin seksiltä tasoa. Teiniaikojen autohässimiset eivät enää minulle kelpaa. ap
Jep. Se, että seksi maistuu vain, kun olosuhteet ovat kohdillaan ja fiilis oikea, on nimenomaan tyypillistä matalalibidoiselle ihmiselle. Korkalibidoinen ei puolestaan pysty pitämään näppejään erossa ihastuksestaan. Hän tarvitsee seksiä ihastuksensa kanssa, koska himoitsee tätä.
Voi olla, että et tosiaan pidä itseäsi matalalibisoidena ihmisenä. Mutta näin korkealibidoisen näkökulmasta olet aivan selvästi sitä.
Asia selvä. Hyvältä tuntuu, että olen kohdannut miehen, jonka kanssa synkkaa kaikin puolin. Ei tule tästäkään asiasta meille ongelmaa. ap
Ja tätä koko ketju on sinulle sanonut. Mutta miksi tämä aloitus...?
Niinpä, 11 sivullista jaskan jauhantaa se tarvitsi.
Toivottavasti ap ei nyt livertele miehelle tämän päivän tekemisistä valheita, että hän puuhasteli lasten kanssa kaikkea kivaa koko päivän, olivat ulkona, tekivät ruokaa ja muuta mukavaa, sillä totuus on toinen. Ap on istunut tuntikausia av:lla juoruamassa äijästä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerropa jo miksi kirjoitit aloituksen? Mikä huoli sinulla nyt on asian kanssa vai halusitko vain iloita asiasta? Etkö saa haluamaasi vastakaikua ystäviltäsi vai ovatko he joutuneet kuuntelemaan jo aivan liikaa tästä tyypistä ja lukuisista tyypeistä tätä ennen?
Kuinka montaa tyyppiä olet testannut?
Missä on lastesi isä ja missä on miehen lasten äiti?
Ihan aiheellisia kysymyksiä ap:lle. Joka leikkiin ryhtyy, niin leikkiä jatkakoon, eli ap vastauksia.
Miehet on kärsivällisiä yleensä silloin kun käyvät muualla kyntämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerropa jo miksi kirjoitit aloituksen? Mikä huoli sinulla nyt on asian kanssa vai halusitko vain iloita asiasta? Etkö saa haluamaasi vastakaikua ystäviltäsi vai ovatko he joutuneet kuuntelemaan jo aivan liikaa tästä tyypistä ja lukuisista tyypeistä tätä ennen?
Kuinka montaa tyyppiä olet testannut?
Missä on lastesi isä ja missä on miehen lasten äiti?
Ihan aiheellisia kysymyksiä ap:lle. Joka leikkiin ryhtyy, niin leikkiä jatkakoon, eli ap vastauksia.
No eivät ole aiheellisia. Ihme lynkkausmeininkiä.
Jokainen mies maan päällä ei ole petturi vaikka yleinen kuva sellainen (etenkin täällä) tuntuu olevan. Introverttius voi olla siihen syy, mikä ei ole lainkaan huono asia.
Oma introvertti parisuhteeni selvisi läpi 5 vuoden kauko suhteen kun asuimme molemmat eri maassa. Monet sanoivat että ei tuo tule kestämään, tai olette hulluja, etsi mielummin joku muu joka asuu lähellä, mutta meille tämä toimi. Sillä mitä muut haluavat ja luulevat kun ei ole mitään väliä. Vaikka myönnän itsekin että joskus pohdin tuleeko suhde kestämään sillä olisi ollut ihanaa olla lähellä useammin mutta lopulta me tällä hetkellä asumme onnellisesti yhdessä ja olemme kihloissa. Ja se mitä tulee siihen mitä seuraavaksi varmasti halutaan kommentoida niin ei, kumpikaan meistä ei pettänyt, eikä edes olisi pystynyt siihen. Sitä varten olisi pitänyt olla aika taidokas kun illat menivät skypellä video chatatessa tai pelejä pelaten.
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla ollut yhtä rauhallinen tahti seurustelun alussa? ap
Kyllä. Tavattiin viime kesänä ja meni useita kuukausia ennen kuin seksi tuli kuvioihin.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten hän on vain matalalibidoinen? Eivät kaikki halua seksiä kovin usein tai pidä seksiä tärkeänä.
Minulle seksi on parisuhteessa hyvin tärkeää enkä halua tuhlata aikaani naisiin, jotka eivät ajattele samoin. Jos joku voisi tapailla minua viikkokausia harrastamatta seksiä kanssani, tekisin johtopäätöksen, ettei hän ole tosissaan kanssani vaan etsi vain seuranpitäjää, kunnes jokin innostavampi osuu kohdalle.
Löysin sanan sille mikä minä olen. Olen demiseksuaali enkä matalalibidoinen. En kaipaa seksi monen kanssa, vaan vain sen oman yhden.
Meillä meni pitkään ennen kuin seksi tuli kuvioihin, mutta nyt sitä sitten on monta kertaa viikossa.
Monella miehellä meni kanssani hermo, koska en halunnut seksiä tapailuvaiheessa. Painostus oli inhottavaa.
Pil lua kun saa niin mies katoaa.