Luulin etten enää ikinä tule tänne palstalle...
Vaan nyt on taas iskeny vauvakuume. Entisestään on pojat 3,5v ja 2v. Nuo lapset ovat nukkuneet tosi huonosti aina ja sairastaneet paljon ja olinkin päättänyt etten enää ikinä rupea siihen hommaan, mutta nyt vaan jotenkin tyttövauva olisi kiva. Pojatkin ovat kysyneet, että millon meille tulee pikkusisko?
Mies vaan sanoi, että ennen ei mitään vauvoja aleta tekemään ennenkuin laihdun entisiin mittoihini edes viikoksi! Eli siis 20 kiloa laihduttamaan!!
Viime raskaus oli vain aika hirveä. Tieto mahdollisesta kromosomipoikkeamasta tuli melko alussa ja sai jännittää loppuun saakka ja vielä synnärilläkin mikä on kohtalo. Nyt vasta 2 vuotiaana lapsi sai " terveen" paperit kromosomien puolesta ja ne kaksi asiaa, jotka ovat erilailla kuin muilla eivät juuri haittaa normaali elämää ja sairaalassakin käydään vain muutaman kerran vuodessa. (munuaisissa kaksoissysteemi->ei haittaa mitään, tutkittiin 3 kertaa, trombosytopenia aiheuttaa melko tarkan veriseurannan, mutta terveenä ollessa ei haittaa mitenkään. Flunssa-aikana joutuu herkästi sairaalaan, mutta siellähän on ihan lystiä, huonepalvelu pelaa ja on oma telkkari ja vessa...) Allergiat ja hermostosta johtuvat tärinät ovat jo historiaa... Aika kultaa muistot ja parin vuoden huolet ja murheet eivät enää paina...
Niinpä. Meillä puolestaan arvottiin, että jääkö täysin terveenä syntynyt esikoinen henkiin vai kuoleeko alle 1 kk:n ikäisenä. Ja diagnoosi oli, että jos jää henkiin, niin tulee olemaan vaikeasti monivammainen. Poika on nyt 1v 6kk ja täysin terve, mutta terveen paperit saatiin vasta 1 vuoden iässä, joten eka vuosi oli kokonaisuudessaan aika haipakkaa sairaalassa olojen, lääkäreiden, laboratorioiden, terapioiden yms. kanssa. Hirvittää kyllä nytkin, että miten mahdollisen tulevan pikkukakkosen kanssa käy, mutta päätettiin sitten kuitenkin, että elämähän on elämistä varten eikä pelkäämistä varten. Uskomattoman kestävä sitä ihminen on, eikä näköjään kuole pois, vaikka aamulla herätessään haluaisikin.
Ja tuohon laihduttamiseen sanoisin vielä (sen kummemmin tilannettasi tuntematta), että höpöhöpö! :o) Eiköhän ne kilot ole toissijainen asia tässä elämässä. Tietysti hyvä juttu, jos laihduttaminen onnistuu (rivien välistä on luettavissa siis, että mulla ei onnistu niinkään hyvin), mutta multa kyllä sais mies köniin tuollaisesta kommentista. Yrittäis itse olla naisena ja äitinä ja tulis sitten vasta kommentoimaan. Pidä sit kanssa huoli, että pitää lupauksestaan kiinni, kun olet 20 kg laihempi ;o)
A.A.