Kenelle riitti/riittää vain yksi lapsi?

Meille, elämä on helpompaa

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan ainokaisen näkökulmasta: Lapsena(kin) aina toivoin sisarusta. Ihmiset kyselivät: "Onko hän ainokainen? Sitten on hemmoteltu." Ja sanoivat: "Sinun pitää joulupukilta pyytää (sisarusta)," Silloin äiti

meni vihaisen näköiseksi, ja minusta tuntui kuin olisin ollut jotenkin syypää. Vanhemmillani ei mennyt hyvin

keskenään, ja synnytys oli ollut pitkällinen ja vaikea. Isä olisi toivonut minusta poikaa, ja ajattelemattomasti hän sen minulle sanoikin. Kehnoa lapsipsykologiaa!  - Sain yksin toteuttaa kaikki vanhempieni toiveet, ja myös yksin kestää heidän keskinäiset riitansa. Sisko tai veli olisi ollut tukena.

Aikuisena olin vakaasti sitä mieltä, että esikoistani en jätä ainoaksi, vaikka mikä olisi. Sainkin sitten kolme tervettä lasta, vaikka raskaudet olivat riskiraskauksia ja jouduin makaamaan loppuajat.  - Kyllä nyt aikuisenakin olisi mukavaa, kun olisi sisaruksia joille soittelisin.   Kun omat vanhemmat aikanaan sairastuivat ja menivät pois, olisi sisarusten kanssa ollut lohdullisempaa surra.   -  Paras lahja omalle lapselle on sisarus tai useampi, se on minun kokemukseni. 

Meidän lapsemme on sitä mieltä ettei yhtään vauvaa tähän taloon 😄 Vanhemmat samoilla linjoilla.

Itse en ole kovin suurta iloa siskoistani saanut

Pitäsikö tähän vastata, että olen hyvin vähään tyytyväinen, kun koen ja tunnen, että elämäni voi olla oikein hyvää ja monin tavoin laaukasta, vaikka en onnistuisi saamaan ainoatkaan lasta. - Oen kyllä haaveillut ja uneimoinut lapsen saamisesta useamman vuoden, mutta ainakaan toistaiseksi haaveeni ei ole tullut ja käynyt todeksi.

Näinkin voi elää ja olla, mutta aina toisnaan harmittaa kun luodaan mielikuvia siitä, että kuka tahansa voi saada tai tehdä niin monta lasta kuin vain itse haluaa; tai mahd. kumppaninsa kanssa päättää hankkia.

Ei tässä mitään. En ole asettanut laps(i)en saamista minään elämässä onnistumisen mittana tai ohittamattomana tavoitteena ja pyrkimyksena johon kaikkien pitäsi pyrkiä. Mutta toivoisin, että meitä tahattomasti ja ilmen erityistä ja korjattavissa olevaa syytä olevia lapsettomiakin on; tuskin olen ainoa-.   

Ei ne lasten lukumäärää tarvitse perustella kuten ei myöskään sitä miksei halua sitä yhtäkään.

Itselleni oli aina selvää, että jos vain saamme niin haluaisin ison perheen ja sen sitten saimmekin. Mutta ei minun tarvitsisi kovin erilainen persoona olla, että olisin tyytynyt yhteen-kahteen. Vähän mukavuudenhaluisempi, introvertimpi tai vanhempi niin olisi riittänyt yksikin.

Olisihan siinä säästynyt rahaa ja liitoskivuilta ja elämä olisi kyllä seesteisempää. Jos minulla olisi todella paljon läheisiä ihmissuhteita muutenkin niin oma perhe olisikin saattanut jäädä pienemmäksi. Ei kuitenkaan ole, mies ja muutamia hyviä ystäviä, sukulaiset asuvat kaikki kaukana. Olen isosta perheestä, joten iso perhe ja hulina tuntui sitten luonnolliselta ja onhan se sisarus rikkaus yleensä. Mutta jos lapselle on tarjolla muuten läheisiä niin ei hän välttämättä sisaruksiakaan kaipaa.

Useampi lapsi ei ollut kuitenkaan niin ehdoton juttu, kyllä me joka kerta harkittiun kahdesti (paitsi kerran kun kumi repesi). Ymmärrän kyllä, että kaikessa on puolensa, olin äärimmäisen onnellinen jo esikoisesta. Enemmän jopa ihmettelen, että mikä meihin meni kun hankimme viisi, en olisi vielä ensitapaamisella uskonut. Suuruudenhulluus iski?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan ainokaisen näkökulmasta: Lapsena(kin) aina toivoin sisarusta. Ihmiset kyselivät: "Onko hän ainokainen? Sitten on hemmoteltu." Ja sanoivat: "Sinun pitää joulupukilta pyytää (sisarusta)," Silloin äiti

meni vihaisen näköiseksi, ja minusta tuntui kuin olisin ollut jotenkin syypää. Vanhemmillani ei mennyt hyvin

keskenään, ja synnytys oli ollut pitkällinen ja vaikea. Isä olisi toivonut minusta poikaa, ja ajattelemattomasti hän sen minulle sanoikin. Kehnoa lapsipsykologiaa!  - Sain yksin toteuttaa kaikki vanhempieni toiveet, ja myös yksin kestää heidän keskinäiset riitansa. Sisko tai veli olisi ollut tukena.

Aikuisena olin vakaasti sitä mieltä, että esikoistani en jätä ainoaksi, vaikka mikä olisi. Sainkin sitten kolme tervettä lasta, vaikka raskaudet olivat riskiraskauksia ja jouduin makaamaan loppuajat.  - Kyllä nyt aikuisenakin olisi mukavaa, kun olisi sisaruksia joille soittelisin.   Kun omat vanhemmat aikanaan sairastuivat ja menivät pois, olisi sisarusten kanssa ollut lohdullisempaa surra.   -  Paras lahja omalle lapselle on sisarus tai useampi, se on minun kokemukseni. 

Meidän lapsemme on sitä mieltä ettei yhtään vauvaa tähän taloon 😄 Vanhemmat samoilla linjoilla.

Muistan pyytäneeni äitiä heittämään pikkusiskoni roskiin kun he kotiutuivat synnäriltä. Ei heittänyt ja ihan ok tulemme toimeen. Vanhemmathan siitä päättää kuinka monta lasta haluavat, ainokaiselle toivottavasti löytyy ikäistänsä seuraa naapurista. :)

Mulle riitti. Koska tuntui siltä.

En jaksa enää vauva-aikaa, enkä tätä että ikinä ei ole hetkeä hengittää kun pentu on hereillä, koko ajan on takiaisena kiinni. ”Kato kato kato, VAUVA!!” Sitten tulevaisuudessa olisi kahden lapsen kanssa kahdet synttärit, kahdet harrastukset, vanhempainillat, valmistujaiset, kaikki tuplana.

Olen itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen, tarvitsen paljon tilaa ja aikaa ihan vain omille ajatuksilleni. Haluan vielä joskus matkustaa. Opiskellakin ajattelin. Yksi iso syy myös on tukiverkon puute. Omat ja miehen vanhemmat asuvat kaukana.

Odotan jo nyt sitä, että olen 47, jolloin lapseni täyttää 18. Tähän on vielä 16,5 vuotta aikaa. Rakastan toki lastani, mutta ei kiitos toista. Lapsi saa syksyllä serkun. Ehkä siinä on riittävästi seuraa hänelle.

Itse ainoana lapsena halusin aina vain yhden lapsen ja sen onnekseni sainkin. En itse koskaan kaivannut sisaruksia, vanhemmillani oli aikaa ja rahaa panostaa esimerkiksi harrastuksiini luultavasti eri tavalla kuin useamman lapsen kanssa olisi ollut. Olen myös melko mukavuuden haluinen, en usko, että olisin kovin hyvä vanhempi monen lapsen äitinä. Lisäksi minusta aidosti tuntuu siltä, että perheemme on nyt kokonainen enkä ole koskaan kaivannut lisää lapsia. Siinä ehkä se tärkein syy miksi meillä on omasta tahdosta vain yksi lapsi.

Yhdessä on ihan riittävästi, en ole muutenkaan kovin lapsirakas...enemmän tykkään eläimistä ja niitä hoivaan ja rakastan sitten kun lapsi aikanaan lähtee omille siivilleen. :)