Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vanhempieni riippuvaisuus meistä lapsista ja muutenkin outo perhekuvio

Vierailija
25.05.2019 |

Ajattelin aloittaa tällaisen keskustelun, koska haluaisin tietää, onko muilla näin outo perhekuvio.

Olen jo yli 30 v. ja asunut pois kotoa jo vuosia. Vanhempani, varsinkin äitini, on todella riippuvainen meistä lapsista. Hän pitää itsestäänselvyytenä, että vietän kotona kaikki viikonloput, arkipyhät ja juhannukset. Joudun aina mennä sinne tai selitellä, miksi en nyt jaksa lähteä. Sitten alan tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Äiti pommittaa viesteillä monta kertaa päivässä.

Vanhempani ovat vähän erakoituneita eikä kummallakaan ole kavereita. En usko heidän liittonsa olevan kovin onnellinen. He eivät tee mitään yhdessä.

Tästä riippuvuudesta huolimatta meillä ei ole kuitenkaan koskaan näytetty rakkautta millään tavalla. Meillä ei ole koskaan näytetty tunteita eikä meillä ole ikinä halattu. Emme puhu mistään vakavasta, ja kaikkea ikävää piti salailla ja esittää vaan reipasta.

Lapsena meitä suojeltiin kaikelta. Äitini on todella ylisuojeleva. Meidän puolesta tehtiin kaikki. Meihin lapsiin ei ole luotettu koskaan ja en saanut harrastaa mitään, etten vaan pety. Teininä muut olivat nuorison riennoissa, mutta itse istuin kotona illat pitkät kotona. Työelämään siirtyessäni äitini oli vaikea luottaa, että osaisin mitään ja pärjäisin. Jos kerron 2 kk ennen lomaa lähteväni matkalle, alkaa 2 kk kestävä pelottelu ja huolehtiminen matkan vaaroista ja kaikesta, mistä en missään nimessä tule selviämään, koska en osaa mitään.

Nyt aikuisena olen ahdistunut ja itsetuntoni on nollassa ja pidän yllä riippuvaista suhdetta lapsuudenkotiini. Onko kenelläkään muulla näin kieroutunutta suhdetta perheeseensä?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
25.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laita selvät rajat. Harvenna reilusti käyntejä. Ja puheluita. Älä kerro asioistasi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
25.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa aika samanlaiselta kuin meillä. Meni aika kauan ennenkuin tajusin, että mun ei ole pakko viettää juhlapyhiä äitini kanssa. Hän asuu 45 km päässä ja joskus olen suunnitellut kauemmas muuttoa ihan siksi, ettei olisi niin "kätevää" nähdä usein. Hän joskus käy kaupungissa työasioissa ja samalla haluaa poiketa esim tuomaan meille jotain eli keksii tikusta asiaa... Olisihan se mukavaa, jos suhde olisi aito ja hyvä. Äitini tunne-elämä on todella kummallinen ja minkäänlaista emotionaalista tukea ei hänestä oikein koskaan ole ollut. Isäni kuoli muutama vuosi sitten. Itse olen yh. Minulla on kuitenkin oma perhe, eikä mitään velvollisuutta haluta ketään ylimääräisiä juhlapyhiimme tai kylään usein vain siksi, että perhe on pieni. Äiti kokee sen jotenkin oikeutena ja velvollisuutenansakin yrittää tunkea perheeseemme, kun luulee että olen yksinäinen kuten hän. Asioista ei hänen kanssaan voi puhua, ei halua mitään vähänkään vaikeita tai ikäviä asioita otettavan esille, joten tilannetta en voi yksin muuttaa. Välttelen vaan ja ravistan pois syyllisyyden tunteet, kun kieltäydyn useimmista ajanviettoehdotuksista.