Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kohteliko äitisi sinua kaltoin?
23.05.2019 |
Olen jo lähes viisikymppinen ihan fiksu, koulutettu nainen. En ole koskaan toivonut omia lapsia, vaikka olen ollut hyvässä parisuhteessa. En ole ajatellut asiaa ja sen taustoja sen enempää. Kaikkein viimeisenä olisin ajatellut oman äitisuhteeni liittyvän siihen mitenkään. Olen aina ajatellut itselläni olleen normaali lapsuus ja vanhemmat.
Nyt olen kuitenkin ruvennut muistelemaan lapsuuttani ja joitain tapahtumia, joita en ole ennen muistanut tai kiinnittänyt huomiota.
Äitini oli ja on (nyt jo tosin muistisairas) hyvin kontrolloiva ihminen. Hän mm. vahti syömisiäni jo lapsena ja etenkin teininä tosi tarkkaan ja säännösteli ruokaa. Ajattelin silloin hänen tarkoittavan pelkkää hyvää, etten sairastuisi ylipainon aiheuttamiin sairauksiin. Nyt tajuan olleeni sairaalloisen alipainoinen ja aina nälässä ja että se ei ole normaalia. Yhä vielä hän sanoo, jos näytän hänen mielestään lihoneelta. Jota en ole, koska tarkkailen syömisiäni.
Tuo on vain jäävuoren huippu, hän mm. rankaisi fyysisesti asioista, jotka olivat aivan normaalia käytöstä, lukitsi välillä minut huoneeseeni jopa pariksi päiväksi (tietysti ilman ruokaa, vettä sain) ja minä kuvittelin nämä suht tavallisiksi kasvatusmetodeiksi. Saatoin sanoa joskus vastaan isälle, joka ei siitä ollut moksiskaan, mutta isän lähdettyä töihin/työmatkalle/harrastuksiin, äiti rankaisi minua "isän puolesta", kuten hän sanoi.
Lista olisi pitkä, mutta tässä nyt alkua. Onko muilla ollut vastaavaa? Onko äiti pyytänyt anteeksi tai edes näyttänyt, että katuu tekojaan? Minun äitini väittää minun keksineen kaiken.
Kommentit (18)
Ja ei ole pyytänyt anteeksi, hän on yhä samaa mieltä. Eikä ole opiskellut mitään vieläkään, vaikka minä olen 36- vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkään sain mennen tullen ja palatessa, oli syy kenen tahansa sisarusten. Minä keskimmäisenä olin jotenkin silmätikku. Syliin en edes kuvitellut pääseväni kuten veljet.
Äitini sanoi suoraan, että muistutan ulkonäöltäni jotain hänen hullua ja aggressiivista juopposukulaistaan eikä hän pitänyt minusta. Odotti aikuisuuteeni asti, milloin alan ryypätä ja räyhätä. Äiti ehti kuolla ennen sitä.
Ap ei tajunnut, että äiti on hullu jos pitää lasta nälässä lukkojen takana?
Entä jos kävisit juttelemassa terapeutin luona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä oli aiemmin ketju 70-lukulaisten lapsuuden kasvatusmetodeista. Todella paljon oli kaltoinkohtelua niissä tarinoissa. Löytäisikö joku sen tähän?
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajunnut, että äiti on hullu jos pitää lasta nälässä lukkojen takana?
Lapsi ehkä luulee, että joka kodissa toimitaan samoin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos kävisit juttelemassa terapeutin luona?
Kiitos, minulla on nykyisin hoitotaho. Onneksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin ketju 70-lukulaisten lapsuuden kasvatusmetodeista. Todella paljon oli kaltoinkohtelua niissä tarinoissa. Löytäisikö joku sen tähän?
Sama ketju tuli aloituksesta mieleen. Tässä se on: https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai… Jos ei nyt koko ketjua lue, se kun on 125 sivua, niin kannattaa ainakin jonkun verran lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti yritti estää mua seurustelemasta, koska kaikki pojat kuulemma ajattelee vaan sitä.
Ei ole ollut tuollaista vaan äiti kohteli mua just niin hyvin kuin siihen aikaan lapsia kohdeltiin. Sain kyllä välillä tukkapöllyä, mutta en koskaan ilman syytä. Joskus 15 vuotta sitten tuli äidin kanssa puheeksi, että en tykkää käydä kampaajalla ja kerran nuorena kesken romanttisen hetken läimäytin poikaystävääni avokämmenellä, kun hän koski hiuksiini. Juteltiin siitä, miten eri tavalla tukkapöllyt vaikuttivat meihin siskoksiin. Äiti pyysi multa anteeksi, mutta sanoin, että ei ole mitään anteeksipyydettävää, koska ruumiillinen kuritus oli sen ajan tapa ja ihan laillista. Hän toimi kuten siihen aikaan uskottiin olevan lapsen parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä "kaltoin", mutta niin kauan kuin muistan, hän hoki, että pilasin hänen elämänsä kun synnyin. Hän oli nuori (22 v!) ja olisi voinut opiskella unelmiensa haaveammatin eli eläinlääkäriksi, ellen minä olisi tullut sotkemaan hänen suunnitelmiaan. Kaikki huonot asiat elämässä olivat minun syytäni.
Tuosta syyttelystä tuli mieleen, kun narsistiäiti syytteli aina milloin ketäkin elämänsä pilaamisesta ja siitä, että häntä estetään elämästä. Jos ei muuta, niin perheen koira kelpasi syntipukiksi tähän elämättömyyteen.
Kyllä valitettavasti kohteli. Syynä oman lapsuutensa käsittelemättömät traumat ja kireät käsitykset siitä, miten naisen on elettävä elämäänsä. Haukkui ulkonäköäni sumeilematta ja inhosi mm. sitä, että olin jo pikkutyttönä oman tieni kulkija enkä suvun oma viihdyttäjä. Vaikutukset ovat kantaneet pitkälle aikuisuuteen, esim. uskon edelleen olevani itsekeskeinen ja epäsosiaalinen, vaikka moni on kehunut minua ennakkoluulottomaksi ja hyväksi kuuntelijaksi. Äitini on syntynyt 50-luvulla, minä 80-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin ketju 70-lukulaisten lapsuuden kasvatusmetodeista. Todella paljon oli kaltoinkohtelua niissä tarinoissa. Löytäisikö joku sen tähän?
Sama ketju tuli aloituksesta mieleen. Tässä se on: https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai… Jos ei nyt koko ketjua lue, se kun on 125 sivua, niin kannattaa ainakin jonkun verran lukea.
Hei, kiitti! Just tänä aamuna yritin etsiä tätä ketjua mutta hakutoiminto ei sitä jostain syystä tuonut mutta hyvä, että laitoit linkin siihen :) Vertaistukea siis etsimään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tajunnut, että äiti on hullu jos pitää lasta nälässä lukkojen takana?
Lapsi ehkä luulee, että joka kodissa toimitaan samoin?
Ja yleensä luulevatkin - olipa koti hyvä tai huono - jos eivät tutustu toisenlaiseen kotiinkaan.
Sain selkään ihan kunnolla mitä oudoimmista syistä, yleensä en edes tiennyt miksi ja aika pian opin olemaan kysymättä, niin pääsin vähemmällä. Äiti oli varmaan vaan niin lyhytpinnainen, että kun hän hiksasi jostain, hänen piti päästä lyömään. Kun hän sai raivonsa purettua, hän usein meni piiloon itkemään. Lie tullut huono omatunto.
Olin kai viisivuotias, kun pussasin salaa naapurin pojan kanssa leikeissä. Veljeni kertoi siitä äidille ja sain selkään sekä hirveät haukut, että mikä luulen oikein olevani. Tunsin itseni maailman likaisimmaksi enkä edes ymmärtänyt miksi. Nyt lähestyn kuuttakymmentä ja tuo tapaus on yhä mielen takana ja on aiheuttanut koko elämääni jonkinlaisen mies-tai seksuaalivastaisen ilmapiirin, vaikka olenkin parisuhteessa.
Alue: Aihe vapaa
No en tiedä "kaltoin", mutta niin kauan kuin muistan, hän hoki, että pilasin hänen elämänsä kun synnyin. Hän oli nuori (22 v!) ja olisi voinut opiskella unelmiensa haaveammatin eli eläinlääkäriksi, ellen minä olisi tullut sotkemaan hänen suunnitelmiaan. Kaikki huonot asiat elämässä olivat minun syytäni.