Miksi vuokra-asuntojen ilmoituksissa ei ole kuvia itse asunnosta?
Usein löytyy muutama ulkoa otettu kuva ja pohjapiirros. Itselleni olisi oleellista nähdä kuvat asunnon sisältä jo siinä vaiheessa kun selaan ilmoituksia. Osaisi suorilta käsin todeta vaivautuuko edes asuntonäyttöön.
Kommentit (7)
Minulla on kuvia tyhjästä asunnosta ja sitten kun mennään katsomaan asuntoa, niin saan kuulla, että eikö tämän pitänyt olla tyhjä. Ja että on ikävät verhot ja huonot matot.
Kerran etsin yksiötä. Ilmoituksessa oli kuvia samassa talossa olevasta kaksiosta ja kerrottiin, että yksiö on muuten samanlainen, mutta toinen huone puuttuu ja keittiö on pienempi... Olisin silti halunnut nähdä kuvia just siitä yksiöstä.
Miksi vaivautua, kun kämpät menee kuumille kiville muutenkin.
Kyttään myös vuokramarkkinoita sillä tähtäimellä että muutto olis vasta vuoden päässä, lähinnä tässä vaiheessa vielä tarjontaa (kunto vs. hinta). Itselleni tärkeimpiä seikkoja olisivat laminaatti ja saunan ikkuna. Myös pohjapiirustus olisi kiva niin voisi suunnitella sängyn paikan kun 1-2 h kuitenkin haussa. Mutta harvoin taas yksityisillä näkee pohjapiirrosta tai kunnon kuvaa lattiasta. Samoin tuo saunan ikkuna että sitä voi vain arvailla jos ei ole pohjapiirrosta.
Omistusasunnon valinta on hieman isompi prosessi ja siinä on suuremmat kriteerit. Siksi myös myyjän pitää nähdä siinä enemmän vaivaa kuin vuokralle tarjotessa. Itsellenikin on ainakin vuokra-asunnoissa riittänyt, että huoneita on oikea määrä, sijaitsee sopivalla paikalla ja hinta on sopiva. Katsomassa toki käydään, mutta siinä vaiheessa sitten saa olla aika surkeassa kunnossa oleva murju, että päätöksen vielä peruisi. Ei vuokra-asunnossa niinkään kiinnosta kaakelien värit ja remonttitarpeet.
Vaikea ottaa kuvia kun entinen vuokralainen vielä asuu siellä.
Jos asunnossa asuu edellinen vuokralainen hän voi kieltää kuvien julkaisemisen.