Itsensä sabotoiminen
Tekeekö muut tätä?
Olen 30-vuotias nainen. Olen päässyt sisään kolmeen eri korkeakouluun (yliopistoihin) aloille, joille ei ole kovin helppo päästä. Opinnoissani pärjäsin hyvin, mutten ole koskaan valmistunut. Teen "oman alan" töitä projektikohtaisesti, mutta minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Pelkään, ettei koskaan tule olemaankaan. Noin puolen vuoden jälkeen ahdistun ja on pakko lähteä. Tapanani on myös ottaa niin paljon töitä kerralla, että en jaksa ja pilaan projekteista ainakin puolet. Tällä hetkellä teen neljää eri työnkuvaa, joista yksi on kokopäivätyö. En jaksa, stressaannun ja tekee mieli kuolla.
Parisuhteeni ovat surkuhupaisia. Kolme hyvää parisuhdetta olen pilannut tekemällä tikusta asiaa ja kiirehtimällä sitoutumaan, vaikken välttämättä edes halua. Tällä hetkellä on vuoden sisään neljännen suhteen pilaamisprosessi käynnissä, vaikka oikeasti haluaisin jatkaa suhdetta. En vain usko, että tästä enää selvitään.
Olen melko väsynyt ja todella kuormittunut. Siitä huolimatta, että teen töitä käytännössä koko ajan, minulla on tällä hetkellä tilillä rahaa noin 300 euroa. Menoni eivät ole suuret, mutta en ole kehdannut laskuttaa yhtäkään toimeksiantoani tälle vuodelle.
Tilanteeni on niin typerä ja naurettava, että melkein itkisin, jos viitsisin. Miten voi ihminen olla näin tyhmä ja saamaton? Minulla olisi asiat todella loistavasti, jos en kerta kaikkiaan tahallani ryssisi jokaista hyvää asiaa elämässäni ehdoin tahdoin.