Lue keskustelun säännöt.
Irti lahkosta
ex-lahkolainen
13.05.2019 |
Aihe satuttaa ihan kamalasti kun haluaisin jo elää normaalia elämää. On vielä paljon rakennettavaa että pääsee kiinni siihen tavallisuuteen. On luotava uusi verkosto ja yrittää unohtaa kaikki mennyt. Onneksi olen vihdoin muuttanut uudelle paikkakunnalle. Olen vielä alle kolmekymppinen mutta mieli ja murheet kuin mummolla.
Tämä Suomiko on turvallinen ja oikeudenmukainen lapsille.. ja paskat!! Tiedättekö mitä tapahtuu suljetuissa yhteisöissä? Tiedättekö kuinka paljon niitä on suomessa? Tiedättekö kuinka paljon kärsimystä täällä tapahtuu niille jotka syntyvät näihin yhteisöihin? Kukaan ei suojellut meitä lapsena. Ei kenelläkään ollut aikaa hoitaa, olihan meitä toistakymmentä. Jos pahoinpitely tai jokin pahempi rikos tapahtui,.. sen jälkeen piti olla hiljaa. Joskus vanhat ukot pohti mitä tälle asialle tehdään, mutta ei ne koskaan mene poliisille. Mitä lapsi uskaltaa vaatia kun pelotellaan perkeleellä joka päivä? Jos et suostu aivopesuun niin sut suljetaan pois kaikesta. Väärä sana ja olet jo matkalla helvettiin. Kerran veljeni oli syyllistynyt musiikin kuunteluun ja rangaistus oli sen mukainen. En tule unohtaan. Nainen jos et synnytä joka vuosi uutta kersaa niin jo on taas porukka koolla että mitäs tolle tehdään ja onkohan syyllistynyt ehkäsyn käyttöön. Jatkuva väkivalta ja henkinen painostus. Eikö Suomessa muka tiedetä vai mikä on syy että ollaan hiljaa ja annetaan lasten kärsiä. Joskus hymähtelen keskusteluille jossa väitetään että ne on ulkomaalaiset
jotka tämän ilmiön on tänne tuoneet. Joo ja en halua ulkomaalaisia lahkolaisiakaan tänne. Mutta kai suomen omat lahkot on jo niin vanha juttu ettei jakseta puhua vaikka pelkästään lestejä on parisataa tuhatta ja siihen kaikki jehovat yms päälle. Kyllä ulkopuoliset näkivät miten meitä lapsena kohdellaan, but who cares.
Kommentit (16)
Kiitos <3 Lähdin yksin ja menetin kaiken. Tiedän että jotkut haluaisi tehdä saman perässä, mutta vielä ei ole uskallusta löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dokumentiprojekti: Uhrit tuli keväällä Yleltä, se näkyy vielä Yle areenan kautta. Oli hyvin tehty ohjelma eri lahkoista irtautuneista ihmistä.
Hyvin vaikea auttaa kun suljetut yhteisöt sulkevat muut ulkopuolelle, jotkut nielevät ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden, ja milläs mitään todistat, vaikka joskus sattuisit vilahduksen näkemäänkin?
Surullista.
Jos kyse on kristinuskon alaisuuteen kuuluvasta suuntauksesta, se on surullista siksikin, että evankeliumi on tarkoitettu tuomaan iloa ja vapahdusta kristityn elämään.
Suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä pitäisi olla joku kanava, jota kautta yhteisön jäsen, lapsi ja aikuinenkin, voisi luottamuksellisesti kertoa kokemuksistaan säännöllisesti. Luottamushenkilön pitäisi olla yhteisön ulkopuolinen. Tämä ei valitettavasti silti välttämättä toimisi, koska lapsi luottaa yleensä enemmän vanhempiinsa ja siihen tahoon, johon hänen vanhempansa, jotka myös kuuluvat yhteisöön, luottavat.
Ainoa ratkaisu olisi, että lahkot itse muuttaisivat rakennettaan avoimemmaksi ja jäseniä rohkaistaisiin puuttumaan vahingolliseen toimintaan.
Voimia ja parantumista.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Itsellä irtautuminen takana myös luultavasti samasta yhteisöstä. Pikkuhiljaa se helpottaa kun käsittelee ajan kanssa asioita. Jos mahdollista, niin mene terapiaan. Netissä toimii uskontojen uhrien tuki josta ainakin itselleni on ollu suurta hyötyä.
Jos kiinnostaa niin lue aiheesta kirjallisuutta. Book beatissa ilmainen kahden viikon kokeilu ja siellä vl liikkeestä kertovia äänikirjoja:
Pauliina Rauhala- Taivaslaulu
Suvi Ratinen- Matkaystävä
Aila Ruoho/Vuokko Ilola- Usko toivo ja raskaus
Lisäksi facebookista löytyy salaisia ryhmiä vertaistukea varten, niistä tietoa Uskontojen uhrien tuesta.
Valtavasti voimia prosessiin, se on rankkaa. Sitä on vaikea ymmärtää jos ei itse ole kokenut vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ex-lahkolainen kirjoitti:
Kiitos <3 Lähdin yksin ja menetin kaiken. Tiedän että jotkut haluaisi tehdä saman perässä, mutta vielä ei ole uskallusta löytynyt.
Okei, olet todella rohkea ihminen, kun uskalsit lähteä yksin. Teit oikean päätöksen. Olen tavannut kaksi nuorta naista, jotka ovat lähteneet jo teineinä lahkosta. Aika sairaita juttuja olen heiltä kuullut, esim miten naisia syyllistetään, jos eivät lisäänny tarpeeksi. Tai ainakin siltä toiselta, kai sen toisen perhe oli vähän maallistumaan päin.
Oletko töissä/opiskeletko? Oletko ajatellut aloittavasi esim jonkun harrastustoiminnan, että tapaisit ihmisiä ja saisit luotua uuden verkoston itsellesi? Ja olisi varmasti hyvä, jos menisit keskustelemaan tuosta taustastasi esim terapiaan varsinkin, jos olet joutunut kokemaan jotain häirintää.
Lahkojen ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, että lahkojen sisään on rakennettu omituisia organisaatioita, jotka ovat kohottaneet itsensä Jumalan asemaan... ja osassa myös maan virallisen oikeustoimen asemaan.
Eikö siellä lahkon sisällä kukaan ihmetele tällaisia perisyntejä... joka itsensä ylentää jne...
Sen sijaan ollaan todella kärkkäästi tuomitsemassa muita?
Uskonnon pitäisi olla iloinen ja voimaa/turvaa antava osa elämää, näyttää näissä lahkoissa olevan lähinnä pahanolon levityksen väline.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo eipä ollu ketää suojelemassa muakaan uskonnolta, näin aikuisena oonki sitten täysin turmeltunu ja traumatisoitunu uskonnon uhri.
oikeestaan olin sitä jo lapsena ja edelleen mun sisällä on se sama arka, hätääntynyt lapsi joka haluaa miellyttää kaikkia ja joka pelkää tekevänsä jotai väärää. (osaan esittää ihan tavallista ja itsevarmaa ihmistä mutta se on pelkkää näytelmää) en tiiä synnyinkö masentuneena vai rikkoiko ne mut niin ku posliininuken.
myös riitoja yritän nykyää välttää koska jääny traumat jatkuvasta huutamisesta ja riitelystä kotona, toisaalta myös kaikissa suhteissa mussa herää järkyttävä läheisriippuvuus, siks pysyttelenkin yksin koska niin pärjään ees jotenkuten.
en usko että pystyn enää minkäänlaiseen kaveri- tai parisuhteeseen koska musta tulee heti pakkomielteinen, ripustaudun siihen toiseen niin lujaa että kaikki muu unohtuu, ja pelkään kuollakseni menettäväni suhteen toisen osapuolen, jatkuvasti epäilen ja varmistelen että "riitänkö", "pidätkö" "haluutko vielä olla mun kans" jos toinen lakkaa vakuuttelemasta, romahdan. Oon siis vakaasti päättänyt olla yksin hamaan loppuun saakka, sillä pelotan jopa itteäki.
yks seurustelukumppanikin huomas välillä musta sen epävarmuuden (jota niin kovasti koitan peittää), ja säikähtäneen ilmeen kun aattelen tekeväni jotain väärin ihan arkisissakin asioissa.
olin näkymätön lapsi, kiltti, tottelevainen ja miellyttämishaluinen ja vaikka monet pitää mua ilkeänä ja hulluna sekopaattina nykyään niin syvällä sisimmässäni oon oikeesti kiltti enkä halua pahaa kuin niille jotka mua satuttaa millään tavalla.
9 jatkaa..
oon yrittänyt päästä eroon noista piirteistä (ylikiltteys, miellyttämishalu) ja oon tehnyt typeriä asioita todistaakseni et en oo enää mikään kiltti ovimatto, oon tehnyt paljon virheitä myös sen takia et en oo ikinä oppinut käsittelemään tunteita normaalilla tavalla, aina oon kaikki asiat patonu sisälle ja tottakai ne ennemmin tai myöhemmin purkautuu kuin tulivuori eikä mitenkään hyvällä tavalla.
sisässäni oleva viha on suuri ja vihanhallintaongelmia on, jos joku loukkaa mua tarpeeksi koen sen heti hyökkäyksenä itseäni kohtaan ja rupean puolustuskannalle, ikään kuin tulee joku tarve aina tehdä selväksi että mua ei enää loukata eikä alisteta ilman seuraamuksia.
kuulostaa tyhmältä joo mutta niin kuin joku soturi nousisi taistelemaan ja suojelemaan sitä haavoitettua pikkulasta joka sisimmässäni oon.
olin koulukiusattu koko peruskoulun, varmaan siksi että olin lahko-perheestä ja äärettömän ujo ja herkkä tuppisuu, täydellisen helppo kohde siis. oli mulla "kavereita" mutta oon aina ollu se muista poikkeava erilainen ja sitähän ei hyvällä katota.
kaverit ei ollu lahkolaisia joten heitä ei (muistaakseni) kiusattu. ainoat tosiystäväni oli mielikuvitusystäviä, niitten kans leikin ulkona kaikki päivät ja kaiken ajan, ne suojeli mua (ikävä kyllä ei tarpeeksi) ja mä niitä.
niistä en oo päässyt vieläkään eroon mutta ne on oikeestaan ollut pelastukseni, en tiiä oliko joku mielen suojamekanismi ehkä, vai itse kehitettyä todellisuuden pakoilua..
lisäksi käytettiin hyväksi kun olin lapsi (tai teini, mut lapsi kuitenki) en muista kestikö vuosia vai kuukausia mutta aika varma oon että niin kävi ettei oo valemuisto tms.
Myöhemmällä iällä oon alkanu miettii et mul luultavasti on dissosiaatiohäiriö ja kuka tietää mitä muuta persoonallisuushäiriöitä. masentunut/surullinen oon ollu pienestä pitäen
Niin et näin se uskonto ja hihhulit pahimmillaan rikkoo ihmisen ja sielun, ihmisraunioksi tekee.
aivopestyä ne ei mua oo kuitenkaan saaneet, aina oon osannu aatella omilla aivoilla.
mut kaikki sisältäni on rikottu, jäljellä ei muuta kuin tyhjyys ja tuska, sitä ei mikään korjaa eikä paranna.
Ja sori tekstin laadusta, tai oikeastaan sen puutteesta, oikeassa elämässä osaan kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin sen Taivaslaulukirjan ja todellakin kuulosti ihan hirveältä elämältä. Itse en tunne yhtäkään lahkoperhettä ja vaikka tuntisinkin, mitäpä siinä ulkopuolinenkaan oikein voi tehdä. Tuo vain kuulostaa niin merkilliseltä, että kyse on kuitenkin selkeästä vähemmistöstä Suomessa, mutta kuitenkin nämä ihmiset kokevat jäävänsä yksin, jos jättävät yhteisön. Juu, suku ja perhe tietysti ovat vahvoja siteitä, mutta kyllähän nuorena muutenkin hakeudutaan esim opiskelujen perässä uusiin sosiaalisiin kuvioihin. Miten voi olla, että opiskelun tai työnkään kautta ei sitten synny niitä siteitä muihin, että lähteminenkin olisi helpompaa?
Kaikki lahkot pitäisi kieltää lailla, sillä ne tekevät niin suurta ja peruuttamatonta vahinkoa ihmiselle, erityisesti lapselle joka on vielä niin haavoittuvainen ja puolustuskyvytön. Helposti menee pää ja psyyke täysin sekaisin ja rikki tuollaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisi lastensuojelukin puuttua näihin paljon kovemmalla kädellä. Harmi vain ettei sitä mitä lapsuus tällaisessa ympäristössä ihmiselle tekee, voi ymmärtää ellei ole sitä itse kokenut.
Mäkin olen monesti mietinyt että varsinkin lahkolais- tai vakavasti uskovaisnaiset yleensäkin ovat hyvin monesti henkisesti epävakaita ja heillä on hirveästi kätkettyä vihaa. Olenhan minäkin jonkinlainen uskovainen, mutta en nyt vain voi ymmärtää tuota hirveän vihan, itsesyyllisyyden, mahdottomien yhtälöiden luomisen (pitää olla synnitön-silti pienin kaikesta-uhrata Jumalan valtakunnalle kaikki-ja perheellekin kaikki-silti pitää menestyä ja ansaita rahaa-ja kotikin täytyy olla siisti ja moitteeton jotta kukaan ei pääsisi huomauttamaan).
Exäni oli uskovainen, mutta koki jonkinlaisen moraalisen romahduksen jonka jälkeen oli pakko hänen erota. Nyt paneskelee Tinderissä yhden sun toisenkin kanssa. En tietenkään ketään voi moralisoida, itse kuljen nykyään black metal-keikoilla ja ryypiskelen, ja sitten taas esitän pyhää rippikoulupoikaa pianon ääressä sunnuntaina.
En tee sitä pilkatakseni, jotenkin tunnen oloni hyväksi kirkossa vaikken nyt tavanomainen uskovainen olekaan. Ja sitten koen oloni hyväksi satanistien parissa, koska he ovat niin rehellisiä eivätkä tunne syyllisyyttä yhtä sairaalloisesti kuin uskovaiset. Ota sitten minustakin selvää....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko ensimmäinen askel uuteen elämään olla ottaa yhteyttä vaikka tätä kautta muihin jotka ovat noista yhteisöistä lähteneet? Näin saisitte purettua tapahtumia paitsi muiden, myös niiden kanssa jotka ovat saman kokeneet, voi auttaa käsittelemään noita menneisyyden rankkoja asioita.
Kamalaa, otan osaa. Voimia sinulle uuteen elämääsi. Lähditkö lahkosta yksin/ainoana perheestäsi?