Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsena laiminlyötyjä?
12.05.2019 |
Näin äitienpäivänä nousee taas monelle näitä vanhoja muistoja mieleen. Eli onko täällä sellaisia, jotka kokevat tulleensa lapsena laiminlyödyiksi tai muutoin kaltoinkohdelluiksi? Miten kasvatuksenne näkyy aikuisuudessa tai esim. omien lasten kasvatuksessa? Tai parinvalinnassa? Minkälaisia aikuisia teistä ylipäätään kasvoi?
Itselläni on taustalla sekava perhetilanne, välinpitämätön ja vetäytyvä alkoholiongelmainen isä ja vihanhallintaongelmista kärsivä äiti. Perustarpeet laiminlyötiin aika lailla ja kasvattaminen itsessään jäi melko minimiin (ei esim. opetettu kotona lakananvaihtoa, hampaiden pesua, ruoanlaittoa, koulunkäyntiä jne). Olen itse kärsinyt syömishäiriöistä ja mielenterveyden ongelmista kuten masennuksesta, ja olen sosiaalisesti melko kömpelö enkä välillä luota omiin arjen taitoihini. Saatan esimerkiksi jännittää perus ruoanlaittoa ja ajatella ihan turhaan, etten osaa tai selviydy. Kuitenkin olen elämässä pärjännyt ihan oppikirjan mukaan ja lähtökohtiin nähden minusta tuli melko tasapainoinen aikuinen. Omat lapset pieniä ja mietin päivittäin, kuinka vältän heidän kanssaan vanhempieni virheet. Ja näitä asioita tulee toki mietittyä muutenkin jonkin verran.
Kommentit (26)
Mun vanhemmat oli 90-luvun lamavuodet kiinni omissa ongelmissaan ja heidän surkea liittonsa natisi pahasti koko kotona asumisen ajan.Me lapset oltiin hoitamattomia ja käytännössä vain haittona.Mitään en uskaltanut koskaan haluta itselleni tai pyytää.Ei harrastuksia eikä kunnon vaatteita.Perheen kanssa ei tehty mitään yhdessä.Kotona oli pelon ilmapiiri ja vanhemmilla pinna tiukalla.Tähän vielä isompien veljien taholta vuosien seks. ahdistelu ja monenlainen hyväksikäyttö (ei kuitenkaan yhdyntöjä,muita tekoja).
Pakenin jo yläasteella seurustelun kautta kodin ilmapiiriä.Onneksi tuo silloinen itseäni vanhempi poikaystävä oli oikeasti hyvä tyyppi.
Myöhemmin kävin yliopiston ja pärjäsin töissä ihan ok.Parisuhteet ei kestäneet.Lapsia ei ole haen koskaan halunnut.Perhe-elämässä en vain näe positiivisia asioita.Olen eristäytynyt ja yksinäinen.Masennusta on,mutta ei pahempia mielenterveysongelmia.Ei ole ollut mt-puolen hoitokontakteja tai koskaan lääkitystä.Ei itsemurhayrityksiä tms. myöskään koskaan.Olen kuitenkin pohjimmiltaan hyvin onneton.En ole koskaan ollut aidosti onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt täytyy kyllä myöntää etten jaksanut lukea ollenkaan ja veikkaan ongelmasi olevan jotain täyttä hevonvitunpaskaa.
Mene suihkuun ja nukkumaan. Huomenna töihin. Muuta neuvoa ei tule.
No sulla ei ainakaan itselläsi työpaikkaa ole. Älä viitti hyökätä. Mähän vaan totesin faktan.
Kyllä. Äiti kohteli kaltoin ja oli kovakourainen,
erittäin aggressiivinen.
Isä oli myös väkivaltainen.
Melkein päivittäin tulee pahoja oloja, kuin läheiset olisivat satuttamassa mua henkisesti.
En tiedä tekevätkö oikeasti niin.
Apua on vaikea saada.
Pitäisi olla jokin ryhmä jossa pätevät terapeutit.
Mun varhaislapsuus ikävuodet 0-9 oli pelkkää vanhempien riitelyä. Useampi opettaja koulussa sai potkut. Elettiin lama aikaa.
Me matkustettiin paljon lapsena. Käytiin eläinpuistoissa ja muissa jutuissa. Vietettiin serkkujen kanssa paljon aikaa. Vaikken oikein saanut ilmaista kiukkua niin minulla oli kokemusrikas lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tietokonehan minut pääosin kasvatti, kun vanhemmat katsoi että helppo homma, muksulle vaan tietsikka niin pysyy pois jaloista. Sillä sitten vaan pelailin suurimman osan lapsuudesta ja nuoruudestani. Isääni ei juurikaan kiinnostanut olla isäni, oli vain joku ukko jolta tiesi saavansa selkään jos teki jotain pahuuksia. En oikein innostunut menemään muiden mukana ja nykyään olenkin sitten vähän erakkomainen tyyppi, enkä tule ihmisten kanssa kauhean hyvin toimeen. En silti ole vanhemmilleni kaunainen, parempaan vaan ei tällä porukalla pystytty ja jos jotain plussaa niin eipähän ainakaan jatku eteenpäin samat kasvatusmallit omalla kohdallani.
Paljon kokemuksia jo pienenä. Matkustin jumalakin yksin jo ala-asteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun varhaislapsuus ikävuodet 0-9 oli pelkkää vanhempien riitelyä. Useampi opettaja koulussa sai potkut. Elettiin lama aikaa.
Meillä oli se punakantinen aapinen. En muista että olisin koskaan avannut sitä. Mä en muista että olisin opiskellut koskaan mitään. Kaverin luona pelattiin doomia, wolfensteinia ja jack rabbittia, dukenukemia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmajoen omahyväiset mulkut omahyväisten ystäviensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmajoki on koko elämä. Ja sen sakiat ihmiset.
Nurkkakuntaisuudelle nimi on Ilmajoki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitienpäivä ei tuo minulle vanhoja muistoja mieleen, koska en muista äitiäni. Ei hän ollut koskaan paikalla. Ei ollut isäkään koskaan paikalla. Vietin koko lapsuuteni yksin. Minulla ei siis ollut vaikeaa äitisuhdetta tai isäsuhdetta koska minulla ei ollut äitisuhdetta tai isäsuhdetta ensinkään. Asuimme kyllä samassa talossa, kunnes täytin 18 ja muutin pois. Ja nyt sitten olen viettänyt koko aikuisikäni yksin.
Minkälainen aikuinen minusta tuli? Välinpitämätön. En välitä mistään tai kenestäkään, en edes itsestäni. En pidä mistään, en nauti mistään, en ole kiinnostunut mistään, en arvosta mitään, en tahdo mitään, en haaveile mistään. Millään ei ole minulle mitään merkitystä. Minulla ei ole puolisoa eikä lapsia, miksi ihmeessä olisi? En tee töitä, en tee mitään, miksi ihmeessä tekisin?
Mutta kyllä minä ihan tasapainoinen aikuinen olen, koska ihan aina olen samanlainen ja toimin samalla lailla. Olen ihan tasapainoinen sosio paatti.
Varmaan puolet av mammoista on lapsina laiminlyötyjä.
Hei Ilmajoki kivat kulissit sielä. Hymistään yhdessä. Hmmmmm. Meillä on kulissit kunnossa.
Hmmmm. Hyminää. Omahyväistä hyminää.
Ollaanpa me hyviä ihmisiä. Joka tavalla.
Me tunnetaan näitä! Hmmmmmm.
Hmmmmmmm.
Sama! Olen luottanut itseeni, tee samoin, kyllä me pärjäämme ❤️