Kalan perkaaminen, kalan syönti...
Onkohan ketään muuta samanlaista kuin minä, joka ei ole ikinä perannut kalaa, mutta sen sijaan syö kalaa. Eli, ostan kalani marketista valmiiksi fileroituna tai paloina (ilman päätä). En ole koskaan kalastanut, enkä edes pystyisi leikkaamaan kalalta päätä tai edes katsomaan kun joku perkaa kalaa. Yritän olla ajattelematta sitä millainen toimenpide se on. Tykkään todella paljon kalaruoasta.
Lisäyksenä edelliseen. En ole syönyt lihaa sen jälkeen kun tajusin mistä se tulee, eli olin 4-vuotias kun kieltäydyin syömästä makkaraa ja lihavalmisteita.
Jostakin syystä en suhtaudu kalaan yhtä suurella paatoksella kuin nisäkkäisiin.
Katkarapuja pystyn syömään, mutta en simpukoita tai muita mereneläviä.
En ole ikinä ostanut kokonaista kalaa fileoidakseni sen itse. En usko osaavani, eikä minulla oikein ole varaa ostella harjoituskappaleita. Vai onko tuo sellainen, jossa ei voi mokata kalaa syömäkelvottomaksi? Meillä tykätään lohesta, sitä saisi ajoittain kokonaisena (ilman sisälmyksiä) noin 7e/kg hinnalla, kun taas valmiit fileet maksavat tuplahinnan. No menee siitä kokonaisesta tietysti pää ja ruotoranka roskiin, että säästääkö siinä oikeastaan mitään vaikka itse fileoisi? Ehkä mä voisin rohkaistua asian suhteen, ostaa fileointiveitsen ja kokeilla youtubevideon opastamana :D.
Monet kerrat olen muksuna kalassa käynyt ja katsonut vierestä kun isä huseeraa ahvenia, haukia jne nuotiolla ruuaksi. Sinänsä asia ei hetkauta minua ja tuo on yksi asia minkä kyllä haluaisin osata.
Aika monelle tuntuu olevan ongelma siinä jos ruoka muistuttaa liikaa eläintä. Esim kala menee fileenä tai paloina mutta ei kokonaisena, kana suikaleina mutta ei kokonaisena. Eräs ystäväni ei pystynyt syömään kypsää grillibroileria, kun olisi itse pitänyt nyhtää liha luista irti. Muuten kyllä syö kanaa lähes joka aterialla.