Laiska teini
Miten olette saaneet laiskat teininne hoitamaan sovitut hommat? Meillä ei tunnu mikään auttavan. Vaikka kuinka sovitaan asioista yhdessä teinin kanssa ja hän sitoutuu niihin ei silti tee. Eikä tunnu oppivan mitään seuraamuksista eikä rangaistuksista, palkkioistakaan ei ole hyötyä.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Mitä palkkioita oot kokeillut?
Kaikenlaista mikä teiniä on kiinnostanut kuukausirahaa, ruutuaikaa, jotain tiettyä tavaraa, aikaa vanhemman kanssa esim kaupungilla tai pidempi reissu. Meillä on kaapissa pari pientä tavaraa jotka teini valitsi itse kaupasta palkkioikseen, mutta ei niitäkään pystynyt ansaitsemaan.
Olen yrittänyt auttaa häntä suunnittelemaan tekemisiään, suunnitellut hänen puolestaan, muistuttanut, antanut teinin yrittää itse, keskusteltu, pyydetty teini mukaan päättämään palkkioista ja seuraamuksista, mutta mikään ei auta. Joskus hoitaa hommansa yksittäisenä päivänä mutta ei kykene pitämään kiinni velvollisuuksistaan sen pidempään. Sitten itkee ja valittaa, kun asiat ei suju hänen mielensä mukaan. Ei kuitenkaan opi, tätä on jatkunut jo reilun vuoden. Sitä ennen hoiti sovitut hommat.
avokämmentä ja tukkapöllyä niistä kunnon nuoria tehdään eikä mistää paahtoleivän voitelemisesta
Mistä hommista on kyse? Meilläkin toinen lapsista oli hyvin laiska tekemään mitään, mutta koska hän hoiti koulun kunnolla, annoin asian olla. Nyt hän asuu omillaan ja hoitaa asiansa, siivoaa, pyykkää ja tekee ruokaa. Lapsista löytyy yllättäviä puolia kun he muuttavat omilleen.
Kannattaa muistaa,että teinien aivot on melkoisessa kasvupyrähdyksessä muutaman vuoden..siitä johtuu mm.unohtelu,taantuminen luolamiehen tasolle,kropan ajoittainen vetelyys,kaksi vuotiaan käytöstavat jne... puhumattakaan siitä miten karmeeta se on,kun pitäs jotain tehä,kun käsketään..harvoin aikuisen My way or the highway-tapa toimii,kuten ei se palkkio/lahjonta..itellä pari teinipoikaa kahden nuoremman lisäks ja välistä tuntuu että yks teini vastaa kymmentä diivaa.Mutta ei niitä voi kun rakastaa ja koittaa tajuta että ei noilla ipanoilla helppoa ole..Nyt en sit tarkoita että siinä kasvatuksessa tarvii alkaa löysäilemään vaan koittaa löytää kultainen keskitie ettei vanhemmilla pala ne viimeisetkin käämit ja teinistä kasvaa fiksu vastuuntuntoinen nuori aikuinen :)
Meillä sama. Kaikkea kokeiltu, mutta mikään ei onnistu. Herttainen lapsi oikeasti, mutta ei vaan saa aikaiseksi asioita. Sotkut ja tehtävät kasaantuu. On jotenkin luonnekysymys, muilla lapsilla ei ole ollut tällaisia vaikeuksia. Olen päättänyt sietää, että huoneensa on kaaos, kunhan tarvittaessa on siisti (esim. juhlissa). Ja olen myös ajatellut, että jos jotain tärkeää jää tekemättä esim. koulussa, sitten oppii kantapään kautta. On kuitenkin fiksu lapsi, vaikka laiska.

Ei varmaan kannata luottaa, että alkaa toimeliaaksi kun pois muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko ne sovitut hommat sitä, että sinä määräät ja teini ei tottele?
Ei tottele, jos määräisin. Olemme ottaneet teinin sopimaan yhdessä näistä hommista ja kaikki niistä on teinin omia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä hommista on kyse? Meilläkin toinen lapsista oli hyvin laiska tekemään mitään, mutta koska hän hoiti koulun kunnolla, annoin asian olla. Nyt hän asuu omillaan ja hoitaa asiansa, siivoaa, pyykkää ja tekee ruokaa. Lapsista löytyy yllättäviä puolia kun he muuttavat omilleen.
Ei varmaan kannata luottaa, että alkaa toimeliaaksi kun pois muuttaa.
Siperia opettaa. Sekin opettaa, jos kaverit kuittailevat siivosta, on nälkä eikä kaapissa ruokaa ja puhtaat vaatteet on lopussa. Aika äkkiä siinä oppii, että varmaan tarttis tehdä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Kaikkea kokeiltu, mutta mikään ei onnistu. Herttainen lapsi oikeasti, mutta ei vaan saa aikaiseksi asioita. Sotkut ja tehtävät kasaantuu. On jotenkin luonnekysymys, muilla lapsilla ei ole ollut tällaisia vaikeuksia. Olen päättänyt sietää, että huoneensa on kaaos, kunhan tarvittaessa on siisti (esim. juhlissa). Ja olen myös ajatellut, että jos jotain tärkeää jää tekemättä esim. koulussa, sitten oppii kantapään kautta. On kuitenkin fiksu lapsi, vaikka laiska.
Tämä kuvaa meidän lasta niin hyvin. Aiemmin asiat sujui, kun teki niin kuin pyydettiin. Nyt ikää 13-v ja ymmärrettävästi haluaa olla aiempaa itsenäisempi, mutta tositilanteessa antaa aina laiskuudelle vallan eikä tee mitään. Ongelmana on siisteys, vaatehuolto, kouluhommat, harrastukset jne. Eikä tunnu ollenkaan ymmärtävänsä tekojensa seuraamuksia.
Esimerkiksi vetelehti viikonlopun ja sanoi lukevansa kokeeseen sunnuntaina. Aamulla ei tietysti jaksanut, päivällä meillä oli sovittu meno ja teini unohti ottaa kirjan mukaan autoon. Iltapäivällä kotona piti taas ensiksi levätä ja sitten huomasi, että hänellä on harrastusmeno (mihin siis itse haluaa mennä ja on sitoutunut) samana päivänä kuin kaverin yökyläsynttärit. Kulutti loppuillan itkien kuinka hänen elämänsä on pilalla, kun pääsee synttäreille 2h muita myöhemmin. Tämän draaman vuoksi ei kyennyt lukemaan kokeeseen illallakaan. Aamulla olisi kerennyt kertaamaan kokeeseen, mutta ei herännyt ajoissa ja käytti 45min ponnarin tekemiseen. Koulusta tuli tietysti itkien, kun koe oli ollut vaikea. Valitti ettei tiedä miksi asiat eivät vain pysy hänen päässään. Maanantaina ei tietysti voinut tehdä mitään, kun oli ollut huono päivä kokeen takia.
Tälläistä on teinin koko elämä. Ei vaan tee mitään, suunnittelee tekevänsä, mutta ei toteuta. Sitten uhriutuu, kun asiat ei suju vaikka syy on hänessä itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa,että teinien aivot on melkoisessa kasvupyrähdyksessä muutaman vuoden..siitä johtuu mm.unohtelu,taantuminen luolamiehen tasolle,kropan ajoittainen vetelyys,kaksi vuotiaan käytöstavat jne... puhumattakaan siitä miten karmeeta se on,kun pitäs jotain tehä,kun käsketään..harvoin aikuisen My way or the highway-tapa toimii,kuten ei se palkkio/lahjonta..itellä pari teinipoikaa kahden nuoremman lisäks ja välistä tuntuu että yks teini vastaa kymmentä diivaa.Mutta ei niitä voi kun rakastaa ja koittaa tajuta että ei noilla ipanoilla helppoa ole..Nyt en sit tarkoita että siinä kasvatuksessa tarvii alkaa löysäilemään vaan koittaa löytää kultainen keskitie ettei vanhemmilla pala ne viimeisetkin käämit ja teinistä kasvaa fiksu vastuuntuntoinen nuori aikuinen :)
Pikku vinkki: laita välilyönti välimerkkejen jälkeen. Tuollaista yhtäjaksoista pötköä on tosi vaikea lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä hommista on kyse? Meilläkin toinen lapsista oli hyvin laiska tekemään mitään, mutta koska hän hoiti koulun kunnolla, annoin asian olla. Nyt hän asuu omillaan ja hoitaa asiansa, siivoaa, pyykkää ja tekee ruokaa. Lapsista löytyy yllättäviä puolia kun he muuttavat omilleen.
Ei varmaan kannata luottaa, että alkaa toimeliaaksi kun pois muuttaa.
Siperia opettaa. Sekin opettaa, jos kaverit kuittailevat siivosta, on nälkä eikä kaapissa ruokaa ja puhtaat vaatteet on lopussa. Aika äkkiä siinä oppii, että varmaan tarttis tehdä jotain.
13 on Ap.
Puhtaat vaatteet ovat olleet lopussa jo pari kk ja vain valittaa asiasta. Yhden koneellisen pesi yli kk sitten itse ja silloinkin kitisi, kuinka häntä ei voida edes vähän auttaa. Olen nyt pessyt vain ne vaatteet, jotka on lajiteltuina pyykkikorista. Suurin taitaa ollamytyssä sängyn alla, likaiset ja puhtaat sekaisin. Kesävaatteita hankitaan vasta, kun siivoaa vaatteensa ja pesee likaiset mytyt huoneestaan ja tuo minulle kaapistaan ne mitkä laitetaan pois. Tuskin tulee tuota tekemään.
Nosto
Kaivataan oikeasti vinkkejä laiskojen teinien vanhemmilta. Teinillä on tällä hetkellä vain 5min ruutuaikaa puhelimessa (paitsi whatsapp ja musiikki), ei viikkorahaa pitkään aikaan, ei ole saanut uusia vaatteita ja vanhat on likaisia, kavereita ei pyydä kotiin sotkuisen huoneensa vuoksi, todistus tulee olemaan pettymys ja harratuksissa ei pärjää entiseen malliin laiskuuden vuoksi.
Teini syö ja nukkuu hyvin eikä vaikuta masentuneelta tai alakuloiselta. Välillä on ahdistunut koulun vuoksi, koska koulu menee aiempaa huonommin hänen laiskuutensa vuoksi.
Ap
Mitä palkkioita oot kokeillut?