Miten pääsen eroon ystävästä
Miten pääsen eroon ystävästä hienovaraisesti? En vain enää jaksa häntä. Olen niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen hänessä, ja pidän häntä tyhmänä. Miten ilman suurempaa draamaa voisin vähentää näkemisiä ja parantaa omaa elämän laatuani. Tuntuu että aina on pakko nähdä ja kun seuraava tapaaminen on lähellä, haluan pitkittää sitä mahdollisimman pitkälle ettei minun tarvitsisi nähdä häntä ja esittää että kaikki on hyvin.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Tulipa jotenkin paha mieli tästä aloituksesta. Tosi surullista ettei voi olla kaveria, elämässä ei kai niitä liikaa kuitenkaan koskaan ole? Jos tuo josta halutaan päästä eroon on ollut jotenkin ilkeä niin sitten tottakai ymmärrän tämän. Jos taas ei ole mitään yhteistä niin eiköhän kaveruus itsestään kuihdu. Ap vaikuttaa kylmältä ihmiseltä.
Mun mielestäni toi on vaan inhimillistä. Ihmiset muuttuu ja ystävyyssuhteistakin voi kasvaa ulos. Ei kaveruus voi perustua sille, että se tuntuu ikävälle pakkopullalle. Ehkä voi vaan sanoa, että on itse muuttunut niin paljon, ettei samat asiat enää kiinnosta. Ei se tee kenestäkään ihmisestä kylmää, jos ei enää viihdy jossakin seurassa.
Etenkin perheen perustaminen on sellainen elämänvaihe, että aikaa ystäville on vähemmän kuin aiemmin. Silloin aika luontaisesti elämästä karsiutuu sellaisia ihmisiä pois, jotka eivät tuo siihen elämään mitään ekstraa, tai pahimmillaan vain vievät voimavaroja. Ei ole kyse aina ilkeydestä tai muusta, vain siitä että ajalliset resurssit vähenevät ja on pakko karsia rönsyjä.
minkä takia ei voi vaan sanoa suoraan... jos alkaa hankalaksi estä ja poista numero.
ihmiset pystyvät parisuhteitaan lopettaa helpommin
Vierailija kirjoitti:
Miten usein näette? Vähennä kertoja.
Viimeksi nähtiin silloin 14 vuotta sitten. Hän tupakoi ja siksi ei meillä voi tavata. Jos menen hänen luokseen, on otettava kunnon tuliaiset. Itse en enää vietä viini-iltoja hänen kanssaan. Hän kaatoi itse vapaasti pullosta, mutta heillä hän sääti maltilliset kaadot. Muutenkin meillä naapurit hermostuivat hänen tupakointiinsa (rivitalo).
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisit sanoa, että et nyt halua nähdä, otan yhteyttä sitten joskus myöhemmin. Itse olen pyrkinyt säilyttämään tuttavuuden niihin, joita en koe enää ystävinä, mutta kaikki eivät tuota hyväksy, vaan ottavat sitkeästi yhteyttä. En tiedä mikä siinä oikein on, ettei vihjeitä oteta vastaan. Lopulta kuitenkin yhteydenotto on kaikilla hiipunut, mutta emme kuitenkaan ole riidoissa eronneet. Jos jossain nähdään, voidaan jutella ihan normaalisti ja ystävällisesti. Vain yksi otti niin pahasti nokkiinsa, että tuskin moikkaisi, jos nähtäisiin. Pidän outona sellaista, sillä ystävyys ei ole pakollista. Se voi milloin tahansa loppua, jos toinen ei enää halua jatkaa.
Kun meidän "ystävyys" on vain tekstareiden varassa nykyisin, niin se on selkeä kannanotto olla onnittelematta tai kiittämättä onnitteluista. Saan joka vuosi pieniä raivareita itsekseen, kun en halua enää tällaista. Ehkä on parempi, että en onnittele enää häntä ollenkaan ja laitan eston.
Vierailija kirjoitti:
minkä takia ei voi vaan sanoa suoraan... jos alkaa hankalaksi estä ja poista numero.
ihmiset pystyvät parisuhteitaan lopettaa helpommin
Siksi, kun aina korostetaan sitä, että ystäviä ei ole koskaan liikaa!
Ajatteleekohan kaikki ne ystävät, jotka eivät vastavuoroisesti pidä yhteyttä noin? Että miksi toi ärsyttävä tyyppi taas laittaa dinneri kutsua.
Yritän välillä katsoa peiliin, onko minussa joku iso vika (pieniä riittää ;), mutta toisaalta minulla on ystäviä, perhe ja työkavereita, joiden kanssa tulen hyvin toimeen, niin ehkä nämä perässä vedettävät ystävät, eivät vaan viitsi nähdä vaivaa ystävyyden eteen. Miksipä minäkään sitten.
Lopetin kutsut niiltä ystäviltä, jotka eivät kutsu takaisin tai tee mitään, muuta kuin soittaa, ystävyyden eteen.
Vierailija kirjoitti:
En usko, ettei ap:lla ole sosiaalisia taitoja (joku tuolla ketjussa väitti). Hän on älykäs nainen, mutta ollut tähän asti liian kiltti ja rajaton, ja ottanut ystävikseen ihmisiä / ihmisen, joka ei hänelle edes sovi. Ystävyyden yksi pohja on kyllä samanveroinen älykkyysosamäärä. Sanon tämän, vaikka olen toiminut vammaisen ihmisen avustajana, ja meilläkin oli kivaa. Älykkyysosamäärän, huumorintajun, uskonnollisuuden/ henkisen tason pitää ainakin edes jotenkin osua kohilleen, muuten ei ole toisilleen mitään annettavaakaan.
En tiedä keneen ap:hen viittaat, kun tämä on niin vanha ketju.
Samanlainen älykkyysosamäärä on tärkeää, jos haluaa viihtyä autettavan kanssa. Tunnen lukuisia aikuisiällä vammautuneita (onnettomuus tai sairastuminen), joilla on kaikki haksottimet tallella. Ei opettajien ja dippainssien älykkyys ole tämän vuoksi pohjamudissa.
Eikö tämä nyt ole aika helppoa? Jätä vaan onnittelematta. Saat huomata, ettei kenenkään maailma kaadu ja elämä jatkuu.