Onko jonkun läheinen henkilö vähitellen seonnut (eli sairastunut henkisesti ja todellisuudentaju hämärtynyt)?
Millaisia tunteita asia on teissä herättänyt? Miten tällaiseen tuttavaan pitäisi suhtautua silloin, kun henkilöllä ei itsellään ole mitään sairaudentuntoa?
Kommentit (5)
Meidän naapuri (englanninkielen opettaja) on mielestäni häiriintynyt. Tiedättekö miten tällaisesssa tapauksessas voi saada/lähettää apua tarvitsevan hoitoon?
Päässäni asuvan Raunon henkinen tila on mietityttänyt minua jo monta kuukautta. Epäilen, että hän suunnittelee jotain kauheaa.
Puolisoni sairastui skitsofreniaan. Psykoottisia tiloja on ollut ja menny meidän yhdessäolon aikana useasti, joskus ne on mennyt itsestään ohi, joskus olen vienyt hänet päivystykseen ja sieltä joko on tai ei ole otettu osastolle. Kerran olen soittanut ambulanssin, kun olin liian väsynyt ajamaan itse autoa. Itsessäni nämä psykoosit on herättänyt ihan uskomattoman voimakkaita tunteita. Huolta, ärtymystä, vihaa ja rakkautta ehkä eniten. Kannattaa yrittää olla mahdollisimman normaali, ja harhoihin ei kannata mennä mukaan. Ei ehkä liioin kieltääkkään niitä, vaan yrittää vaan sivuttaa ne sekoilut. Vaikeinta se on jos itse on koko ajan siinä vierellä ja joutuu vaikka valvomaan öitä ja koko ajan kuuntelemaan jotain harhaista. Yritä saada hänet päivystykseen. Se voi olla hankalaa jos sairaudentuntoa ei ole yhtään, itse olen saanut miehen suostuteltua, koska hän tietää, että hänellä on tuo sairaus, ja luottaa sitten minun sanaani, vaikka omasta mielestään ei olekkaan harhainen. Ambulanssin voi myös soittaa, jos ei suostu lähtemään ja tilanne on paha. Sinne lääkärin luo kannattaa mennä mukaan. Jos hänellä ei ole ennestään hoitokontaktia, niin läheisen kertomus siitä, miten käytös on muuttunut voi auttaa siinä, että saa hoitoa.
Eksäni. Harhaluulot kohdistuivat mm. minuun. Nyt etäältä katsottuna näyttää, että elämänhallinta on haasteellista ja kognitiivisille kyvyille on tapahtunut jotain.
Olen käynyt aika laajan spektrin tunteita läpi; vihaa, suuttumusta, epävarmuutta, surua.. välillä toivoa ja sitten taas pettymystä. En ilmeisesti osannut suhtautua oikein, kun eroon päädyimme. En todellakaan tiedä mikä muu auttaa kuin kunnon hoito ja oikea lääkitys, minkä etsiminen näyttäisi olevan lottoamiseen verrattavissa.
Minun. Jouduimme lähettämään hänet pakkohoitoon, mikä oli hänen pelastuksensa. Hän toipui ihan hyvin puoli vuotta sairaalassa oltuaan. Kannattaa puuttua eikä katsoa sivusta jos olet vähänkin läheisempi.