Suru tulee altoina

Menetin läheisen ihmisen äkillisesti jokunen kuukausi sitten. Sain sairaslomaa loppuviikon silloin ja palasin töihin.

Nyt kuitenkin rupean tajuamaan asian oikeasti. Itkeskelen työajalla, salaa tietty. Tähän asti en tuntenut menetystä, ajattelin tämän edesmenneen jotenkin yhä olevan lähellä.

Kehtaako tämmöisen takia enää mennä työterveyteen? Suru ei ole sairaus, mutta se ei myöskään tunnu odottavan sopivaa hetkeä tullakseen surruksi.

Miten sinä suhtautuisit itkeskelevään työkaveriin? Minusta tuntuu että olen typerä, eihän tämmöinen elämään kuuluva ja peruuttamaton nyt voi olla työkyvyttömyyden syynä loputtomiin...