Seksiongelmat ja tapailu
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Olen 43-vuotias nainen ja tapailin vuosi sitten kivaa, fiksua miestä, jonka kanssa synkkasi hyvin. Meillä on samanlainen arvomaailma ja tykätään tehdä asioita yhdessä. Ongelmana oli mun puolelta se, ettei seksistä oikein tullut mitään. Mies oli kerrasta toiseen jotenkin tosi epävarma, erektiota ei tullut ja näin ollen varsinaista yhdyntää ei koskaan ollut. Mies ei kommentoinut tapahtunutta mitenkään, vaan käyttäytyi ihan kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut. Olin itse ihan hämilläni enkä tiennyt, miten olisi pitänyt toimia. Tapailu päättyi alkuunsa, mutta olemme tapailleet satunnaisesti ystävinä. Nyt mies kysyi yhteisen illanvieton jälkeen yllättäen ja ihan puskista, voisiko hän jäädä yöksi. Mun ensimmäinen kysymys oli miksi... haluaako hän nyt uudestaan kokeilla harrastaa seksiä? Itseäni ei oikein huvittanut aiempien kertojen vuoksi ja koin ehdotuksen vähän tilannetajuttomaksi. Sitä edelsi ihan diipadaapa-keskustelu eikä ollut mitään merkkejä siitä, että hän olisi kiinnostunut. Lisäksi tuntuu tökeröltä ehdottaa seksiä, kun ollaan aiemmin sovittu, että ollaan kavereita. Mun reaktioon vaikuttaa myös se, että miehen penis on lähes näkymätön, tosin en ole nähnyt sitä kuin aavistuksen kovettuneena.
Nyt mies vaikuttaa loukkaantuneelta ja vastaa lyhyesti viesteihin. Oliko meidän ystävyys nyt tässä?
Kommentit (51)
Jos se on tässä välissä hakenut Viagraa ja nyt halus kokeilla, miten nyt pelittää.
Miksi seksi on naisille niin tärkeää???
Miehenä ei ole varaa näyttää yhtään heikkoutta. Miehen pitää olla vahva, rohkea, lihaksikas, iso leukainen ja aina valmis kyltymätön panokone jonka keihäs pitää olla taipumaton ja asennossa nopeasti kuin valpas sotilas. Ei saa jännittää ei saa tuntea mitään. Saalistajan silmillä pitää katsoa naista silmiin samalla kun päättäväisin työnnöin junttaa munaa naisen sisään samalla murahdellen.
Viagraa kannattaa olla jännityksen vuoksi ekoja kertoja varten. Naiset sanoo, että ne ymmärtää, mutta ei ne ymmärrä. Jos sun muna ei seiso sua katsotaan heikkona ja epämiehekkäänä. Sitten kun ei enää jännitä naisen kanssa sen viagran voi tiputtaa pois.
Ap sanoi, että KERRASTA TOISEEN eli useita kertoja on kokeiltu eikä ole onnistunut. Miksi jatkaa, jos seksistä ei tule mitään? Mistä voi tietää, että se alkaa joskus toimia?
Vierailija kirjoitti:
Ap sanoi, että KERRASTA TOISEEN eli useita kertoja on kokeiltu eikä ole onnistunut. Miksi jatkaa, jos seksistä ei tule mitään? Mistä voi tietää, että se alkaa joskus toimia?
Yrittikö ap saada sitä mitenkään seisomaan? Imikö? Moni nainenhan heittäytyy selälleen sängylle ja odottaa kaiken tapahtuvan itsestään. Härskeimmät naiset ei ymmärrä imeä vaikka olet nuollut heidät kunnolla ja makaaminen jatkuu vaan.
Miehillä on paljon erektio-ongelmia. Se on tosi yleistä. Säälittävää, että naiset naureskelee tommoselle. Miettikääpä miten noloa se on miehille itselleen.
No hitostako me tiedetään. Päätä itse. Jos sulle pelkkä seksi on tärkeää niin mikset harrasta pelkkää sekstailua sitten? Miksi edes etsit parisuhdetta?
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on paljon erektio-ongelmia. Se on tosi yleistä. Säälittävää, että naiset naureskelee tommoselle. Miettikääpä miten noloa se on miehille itselleen.
Jep ja nainen heti ajattelee, että se johtuu hänestä. Jos on erektio-ongelma, se on vaikka kumppani olisi miten hyvännäköinen tahansa. Ihan turha loukkaantua heti.
Vierailija kirjoitti:
No hitostako me tiedetään. Päätä itse. Jos sulle pelkkä seksi on tärkeää niin mikset harrasta pelkkää sekstailua sitten? Miksi edes etsit parisuhdetta?
Koska ap pitää tuota miestä hyvänä tyyppinä ja on valmis käyttämään häntä ystävänä ja seksin hoitaa samalla joku jännätindermunamies. Best of both worlds am i right leidies ;) ?
Nää on kyllä hankalia juttuja. Vaatii molemmilta osapuolilta paljon kärsivällisyyttä.
No siis tuollainen ongelma on yllättävän yleinen monelle aluksi. Omakin poikkikseni ei meinannut saada "sitä" seisomaan, silla jännitys syynä. Homma meni puihin parikin kertaa ja paineet kasvoivat ihan kamaliksi (kertoi itse myöhemmin). Ei ollut kokematon, mutta joku lukko ja häpeä iski päälle. Olin kärsivällinen, en syyllistänyt ja sanoin, että kyllä se vielä onnistuu. Ja kolmannella kerralla onnistui- ja satoja kertoja sen jälkeen. Poikkis sanoi joskus tästä, että se minun asenne häntä kohtaan oli paras tapa käsitellä asiaa. Että positiivista psykologiaa vaan, kyllä se siitä sitten lähtee (ellei ole jotakin fyysistä vaivaa, mutta siihenkin saa apua).
Ei se siitä terhakoidu jos ei aiemminkaan ottanut eteen.
Hmm. Voisit, ehkä aino sanalla ehkä kysyä suoraan, että miksi mies haluaisi sinun jäävän yöksi. . Onko hänellä, jotain isompaa kerrottavaa. - Ja huomauttaa, että olisi iloinen (jos siis aidosti pysytyt kokemaan näin), jos voitaisiin jatkaa vain ystävinä.
Tavallaan uskon ymmärtäväni miestä. Vaikka seksi ei suju ja onnistu, niin läheisyyden kaipuu ja halu tulla toisen koskettamaksi ovat toisinaan tuntemuksia, jotka tuntiessaan on kuin henki mensii. Mutta sekin, että toinen on lähellä ja kuuntelee ja on valmis jakamaan asioita henkisesti saattaa tuoda ensiapua. - Mutta myös saadaa olon tuntumaan entistä kurjemmaksi.
Jos mies on ollut muutoin kaikin tavoin hyvä, niin älä niin ota mieluummin aika lisä kuin hyvästelet ja poistat hänet elämästäsi lopullisesti. Ehkä voisit yrittää rohkaista miestä löytämään itselleen kumppanin "Sen" yhdden ja erityisen jostain toisesta. - Haastava homma. Tiedän.
Pure KM kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hitostako me tiedetään. Päätä itse. Jos sulle pelkkä seksi on tärkeää niin mikset harrasta pelkkää sekstailua sitten? Miksi edes etsit parisuhdetta?
Koska ap pitää tuota miestä hyvänä tyyppinä ja on valmis käyttämään häntä ystävänä ja seksin hoitaa samalla joku jännätindermunamies. Best of both worlds am i right leidies ;) ?
No mihin muuhun voi käyttää miestä, jonka muna ei seiso!!???

Imitkö sitä? Nappaa mulkku poskeen ja säädä paineet kohilleen. Kehu miestä. ''Ai että kun maistuu ja tuntuu hyvältä suussa''. Kyllä se siitä seisoo kun alat seisottamaan oikeesti.
Like a Fuckmachine very first time (madonna) kirjoitti:
Miehenä ei ole varaa näyttää yhtään heikkoutta. Miehen pitää olla vahva, rohkea, lihaksikas, iso leukainen ja aina valmis kyltymätön panokone jonka keihäs pitää olla taipumaton ja asennossa nopeasti kuin valpas sotilas. Ei saa jännittää ei saa tuntea mitään. Saalistajan silmillä pitää katsoa naista silmiin samalla kun päättäväisin työnnöin junttaa munaa naisen sisään samalla murahdellen.
Viagraa kannattaa olla jännityksen vuoksi ekoja kertoja varten. Naiset sanoo, että ne ymmärtää, mutta ei ne ymmärrä. Jos sun muna ei seiso sua katsotaan heikkona ja epämiehekkäänä. Sitten kun ei enää jännitä naisen kanssa sen viagran voi tiputtaa pois.
Ei se nyt ihan noin ole. Oikea lähestymistapa ei ole teeskennellä ettei mitään ongelmaa ole, vaan kommunikaatio.
Vierailija kirjoitti:
No hitostako me tiedetään. Päätä itse. Jos sulle pelkkä seksi on tärkeää niin mikset harrasta pelkkää sekstailua sitten? Miksi edes etsit parisuhdetta?
Ai kun nainen haluaa seksiä niin se on väärin vaikka miehet aina vinkuu ettå parisuhde ei ole mitåän jos ei ole koko ajan seksiä.
Nettipornon ja runkkaamisen syytä. Tavisnainen ei enää sytytä kun on hakattu tattia salikissojen perspanoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pure KM kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hitostako me tiedetään. Päätä itse. Jos sulle pelkkä seksi on tärkeää niin mikset harrasta pelkkää sekstailua sitten? Miksi edes etsit parisuhdetta?
Koska ap pitää tuota miestä hyvänä tyyppinä ja on valmis käyttämään häntä ystävänä ja seksin hoitaa samalla joku jännätindermunamies. Best of both worlds am i right leidies ;) ?
No mihin muuhun voi käyttää miestä, jonka muna ei seiso!!???
Imitkö sitä? Nappaa mulkku poskeen ja säädä paineet kohilleen. Kehu miestä. ''Ai että kun maistuu ja tuntuu hyvältä suussa''. Kyllä se siitä seisoo kun alat seisottamaan oikeesti.
Hän vaivaantui siitäkin... luulen, että tuntui hankalalta, kun se muna ei vaan herännyt henkiin... ap.
Ai niin ja mä siis lopetin silloin aiemmin sen tapailun, koska ajattelin että jos seksi ei toimi, ei ole järkeä jatkaa. Ap.