Kuinka kalliiksi timanttisahaus oikein voi tulla? Paksusta betoni seinästä pitäisi saada pätkä pois
Kaveri varoitteli että tulee niin kalliiksi ettei kannata. Katselin noiden firmojen sivuja, eikä siellä mainitut hinnat niin mahdottomilta vaikuta. Mutta aloin miettiä, osasinko arvioida sahattavan metrimäärän oikein. Sehän ei varmaan riitä, että sahataan vain poistettavan kohdan ylä-, ala, ja sivureunasta, koska poistettava aine pitää saada pienemmäksi.
Osaisiko joku kertoa, miten nämä kannattaa laskea? Teen kuumeisesti alustavaa remonttibudjettia, jossa miljoona muutakin asiaa kuin tämä, ja tuskin vastaavat tähän aikaan kyselyihin..
Kommentit (14)
Suosittelisin kääntymään jonkin muun tahon puoleen. Tämän parempaa vastausta täältä et saa.
Timanttisahaus ja/ tai -poraus on kyllä kallista. Firmat antaa muistaakseni etenemälle cm-hinnan ja seinän paksuuden mukaan. Lisäksi se on sotkuista touhua eli suojauksia tarvitaan. Ne betoninpalaset myös painavat eli tekevät pintoihin jälkiä tipahdellessaan, jos purkaja ei ole taitava. Ja pölyn määrää ei voi edes kuvitella, ennen kuin sen kokee. Ja poran ääni tekee niin hyvää naapurisuhteille.
Kurko kirjoitti:
kantava seinä?
Ei ole kantava, vaikka paksuutta siinä onkin 50 cm.
ap
Vierailija kirjoitti:

Sotku ja pöly eivät nyt haittaa, kun kohde ei ole asuttavassa kunnossa vielä ollenkaan. Tosin nuo firmat kertovat, että runkomelua ei timanttisahauksesta tule, eikä myöskään pölyä, koska pöly sidotaan vettä käyttämällä.
Tosiaan moni ilmoittaa hinnat juuri euroina per sentti, rakenteen paksuuden mukaan. Mutta kuinkahan paljon ns. ylimääräistä sahattavaa minun kannattaa laskea noiden poistettavan pätkän reunojen lisäksi? Siitähän se lopullinen hinta riippuu ratkaisevasti. Jos se poistettava mokkula pitää sahata vaikka 5 cm leveiksi viipaleiksi, hintaa tulee julmetusti enemmän kuin jos vaikka 4 osaan laittaminen riittää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kurko kirjoitti:
kantava seinä?
Ei ole kantava, vaikka paksuutta siinä onkin 50 cm.
ap
Taitaa silti olla kantava, mutta anna mennä romahtaa kaikki päälle ja oikeuteen joudut vahingonteosta.

50 cm paksu seinä on jo todella iso homma. Siihen on kai porattava reikiä tiheästi eikä niinkään sahattava? Ja siis hinta poraukselle annetaan per etenemä-cm. Ja päälle aputyöt ja alv ja mitä lie matkakuluja.

Sinähän sen toki tiedät paremmin kuin minä, joka olen asian tarkistanut rakennusvalvonnasta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurko kirjoitti:
kantava seinä?
Ei ole kantava, vaikka paksuutta siinä onkin 50 cm.
ap
50 cm paksu seinä on jo todella iso homma. Siihen on kai porattava reikiä tiheästi eikä niinkään sahattava? Ja siis hinta poraukselle annetaan per etenemä-cm. Ja päälle aputyöt ja alv ja mitä lie matkakuluja.
Timanttisahaus tehdään isolla laikalla, vähän kuin rälläkällä mutta monta kertaa suuremmalla. Sitä varten ei mitään reikiä tarvitse porailla, paitsi sen verran että sahauslaite saadaan kiinni johonkin pintaan. Sen verran olen saanut jo selville. Sitä vain ei kerrota missään, minkä kokoisiksi kappaleiksi tuollainen betoniseinä pitää sahata, eli kuinka monta sahausta täytyy tehdä niiden reunojen lisäksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Timanttisahaus ja/ tai -poraus on kyllä kallista. Firmat antaa muistaakseni etenemälle cm-hinnan ja seinän paksuuden mukaan. Lisäksi se on sotkuista touhua eli suojauksia tarvitaan. Ne betoninpalaset myös painavat eli tekevät pintoihin jälkiä tipahdellessaan, jos purkaja ei ole taitava. Ja pölyn määrää ei voi edes kuvitella, ennen kuin sen kokee. Ja poran ääni tekee niin hyvää naapurisuhteille.
Varsinainen asiantuntija! Oletko edes nähnyt timanttisahausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurko kirjoitti:
kantava seinä?
Ei ole kantava, vaikka paksuutta siinä onkin 50 cm.
ap
50 cm paksu seinä on jo todella iso homma. Siihen on kai porattava reikiä tiheästi eikä niinkään sahattava? Ja siis hinta poraukselle annetaan per etenemä-cm. Ja päälle aputyöt ja alv ja mitä lie matkakuluja.
Timanttisahaus tehdään isolla laikalla, vähän kuin rälläkällä mutta monta kertaa suuremmalla. Sitä varten ei mitään reikiä tarvitse porailla, paitsi sen verran että sahauslaite saadaan kiinni johonkin pintaan. Sen verran olen saanut jo selville. Sitä vain ei kerrota missään, minkä kokoisiksi kappaleiksi tuollainen betoniseinä pitää sahata, eli kuinka monta sahausta täytyy tehdä niiden reunojen lisäksi.
ap
Ota yhteyttä urakoitsijaan. Taitaa olla liian paksu sahattavaksi.
On kyllä semmoinen homma että ei kannata tehdä. Oletko varma että seinä on betonia? Jos olisi tiiliseinä, niin olisi helpompaa.

Ei ole liian paksu. Olen selvittänyt kaiken muun aiheeseen liittyvän, paitsi sen, miten hinta lasketaan. Taisi olla tuo yksi vastaaja oikeassa, että täältä sitä tietoa en tule saamaan. :D
ap
Tyhjäntoimittaja kirjoitti:
On kyllä semmoinen homma että ei kannata tehdä. Oletko varma että seinä on betonia? Jos olisi tiiliseinä, niin olisi helpompaa.
Timanttisahauksen kannalta on itse asiassa ihan sama, mitä materiaalia seinä on.
Ja se, kannattaako tehdä, riippuu tietenkin kustannuksista, joiden osalta varmaan sinäkään et osaa auttaa. Ei kai tässä sitten muuta kuin huomenna työaikana soittelemaan tekijöille.
ap
kantava seinä?