Onko pettäminen loppupelissä NIIN paha asia?
Itse petän avomiestäni kun olen työmatkoilla. Tinderillä saa helposti miehen tunnin varoitusajalla. Sitten tapaa jossain kahvilassa ja jos tuntuu oikealta niin siirrytään hotelliin duunailemaan. Nykyisessä duunissa olen ollut kuusi vuotta ja sinä aikana pettänyt yhteensä kahdeksan eri miehen kanssa. Koskaan en anna ilman kondomia ja miehet hommaa ne aina etukäteen.
Avoliitossa olen ollut 11 vuotta eikä se ole kärsinyt mitenkään. Sydän ei sure mitä silmät ei näe.
-n39, kahden lapsen äiti.
Kommentit (37)
Äh, taas joku mies herättelemässä naisvihaa. Hohhoijaa.
Seksin harrastaminen toisen kanssa ei ole paha, jos se on yhteisesti sovittu olevan ok
Avoimessa suhteessa ei ole mitään pahaa mutta pettäminen on synonyymi epärehellisyydelle ja valehtelulle, siksi se on väärin.
Pettäminen ei ole minusta okei, se on erittäin suuri luottamuksen rikkominen. En ymmärrä pettämistä, en varsinkaan jos asenne on sellainen, että voin tehdä ihan mitä haluan, kunhan en vaan jää kiinni. Siinä kohtaa kunnioitus kumppania kohtaan tuntuu olevan aika vähissä.
Eri asia ovat sitten suhteet, joissa useamman kanssa seksin harrastaminen tai vaikka useamman ihmisen väliset suhteet ovat okei. Mutta tällöin ei olekaan kyse pettämisestä, vaan yhdessä sovituista suhteen/suhteiden pelisäännöistä, joiden mukaan mennään.
Mutta siinäkin voi olla pointtia, että pettäminen voi toisinaan kertoa myös siitä, että parisuhteessa mättää jo jokin entuudestaan. Tosin tämäkään ei mielestäni tee pettämisestä yhteen sen hyväksyttävämpää, mutta tekee se siitä sentään ymmärrettävämpää. Tosin toki on myös niitä ihmisiä, joille seksisuhteet useiden ihmisten kanssa ovat jo lähtökohtaisesti tärkeämpi juttu, mutta siinä saattaakin sitten olla paikallaan miettiä, että millaisessa suhdemuodossa saisi toteutettua omia tarpeitaan parhaiten, kuitenkin siten ettei samalla loukkaa toisten osapuolien tunteita. Välttämättä kahden ihmisen suljettu suhde ei ole kaikille se paras vaihtoehto.
Kysäisepä siltä mieheltäsi mitä mieltä on asiasta. Se, että sinä olet sitä mieltä että se ei ole vakava asia, niin se ei oikeuta sinua ajattelemaan sen olevan ok, ennenkuin varmistat että se on myös kumppanillesi ok.
Minusta apn pointti että se mitä toinen ei tiedä ei vahingoita on perusteluna surkea. Ensinnäkin vaikka toinen ei koskaan saisi tietää niin pettäjä tietää ja se vaikuttaa hänen käytökseensä parisuhteessa. Esimerkiksi pettäjä purkaa huomaamattaan omaa pahaa mieltään tapahtuneesta omaan puolisoonsa. Ja aika usein näyttävät nuo pettävät jäävän kiinni jolloin pettäminen tiedetään ja sitä todellakin surraan.
Lisäksi taudit! Pelkkä käytän aina kortsua ei tarkoita että suojaus olisi kaikkeen varma. Lisäksi ehkäisy, entä jos tulisikin raskaaksi niin mitäs sitten...
Ja ennenkaikkea vaikka mikään yllä mainituista ei osuisi niin se on PETTÄMISTÄ. Eli pettää toisen luottamuksen. Eli se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Kondomi ei ole 100% suoja tauteja vastaan.
Että onnellista herpestä/kondylomaa/tippuria jne. vaan! Ei tarvita kun yksi huolimaton kerta.
No onhan se, jos lähdetään siitä miten sen pitää toimia ja miten käyttää sitä, eli ei repeä- tai luiskahda pois päältä ja sitä käytetään koko seksisession ajan. Huolimattomuus, jota on myös väärän kokoinen kortsu, jolloin se helposti rikkoutuu tai luiskahtaa pois päältä, on kondomin väärin käyttöä.
Lisäksi kondomi on ainoa mikä suojaa seksitaudeilta (+ jotkut emättimeen asetettavat suojat).
Pettäjä keksii AINA selityksiä ja perusteita miksi ei tarvitse välittää puolisosta. Joskus voisi ihan rehellisesti tunnustaa edes itselleen olevansa vain itsekeskeinen mulkku, joka ei vaan välitä kuin itsestään.
Pettäminen ei ole paha asia itse pettäjälle mutta sille jota petetään se on erittäin suuri loukkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kondomi ei ole 100% suoja tauteja vastaan.
Että onnellista herpestä/kondylomaa/tippuria jne. vaan! Ei tarvita kun yksi huolimaton kerta.No onhan se, jos lähdetään siitä miten sen pitää toimia ja miten käyttää sitä, eli ei repeä- tai luiskahda pois päältä ja sitä käytetään koko seksisession ajan. Huolimattomuus, jota on myös väärän kokoinen kortsu, jolloin se helposti rikkoutuu tai luiskahtaa pois päältä, on kondomin väärin käyttöä.
Lisäksi kondomi on ainoa mikä suojaa seksitaudeilta (+ jotkut emättimeen asetettavat suojat).
Mikään ei ole 100% varmaa. Aina se on se inhimmillen tekijä ja sattuma mukana
Kysy vakituiselta panokaveriltasi niin olet sen jälkeen viisaampi.
Minä sallisin kumppanilleni seksiin toisen kanssa, jos asiasta oltaisiin avoimia. Selän takana pettäminen taas olisi ikävää, jos päin naamaa puhuttaisiin toista.
Kelle on ja kelle ei, ei siihen mitään yleispätevää vastausta ole. Silloin se on hirveää jos pariskunta on aivan eri linjoilla asiasta. Sulle se tuntuu olevan ok, mutta onko se sitä sun miehelle? Onko sullekin ok että miehesi tekee samaa?
Nuo pitää puhua jo suhteen alussa. Itse olen sen kannalla että hyvässä parisuhteessa ei edes halua muita. Mutta jokaisella on omat kriteerinsä hyvään parisuhteeseen, joten eipä ne silloin muille edes kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Kahdeksan miestä, kuusi vuotta, harvemmin siis kuin yksi kerta puoleen vuoteen
Kertakin on liikaa.
Toivottavasti miehesi panee kotonasi toisia naisia ja siittää lisää jälkikasvua, tai ehkä ensimmäiset omansa, et varmasti ole varma lastesi oikeasta isästä itsekään.