GASTOPAREESI(epäilen itselläni) asiasta tietäviä paikalla!??
Olen vasta nuori parikymppinen mies.
Olen tietääkseni perusterve.
Kuitekin mulla esiintyy aika ajoin ehkä kerran -pari vuodessa sellaisia outoja aineenvaihdunnanhäiriöitä (?).
Ikään, kuin tuntuu, että vatsani ei tyhjene normaalia vauhtia vaan nesteet ja ruuat jäävät hölskymään hyvin pitkäksi ajaksi.
Olo usein täysi eikä tee mieli syödä mitään.
Myös virtsaamisen tarpeeni vähenee hyvin vähäiseksi. Olen huomannut, että mulla on aina tuolloin vatsakin kovalla (eli voisiko se aiheuttaa tuon vatsan hitaan tyhjenemisen)
Usein tätä outoa tilaa kestää muutaman päivän jonka jälkeen tilanne normalisoituu.
Tätä jatkunut jo ainakin 7 vuotta tai silloin ekoja kertoja kiinnitin huomiota tähän.
Olen epäillyt itselläni ties mitä sairauksia kuitenkin esim. Munuaiveriarvot ovat olleet aina kunnossa eli munuaisissa ei ole vikaa?
Myöskin sokerit ovat aina olleet kunnossa.
Tosiaan luin sattumalta gastropatiasta ja sen oireet sopivat täysin minuun!
En kuitenkaan sairasta tosiaankaan diabetestä.
Onko paikalla lääkäri tai muuta asiantuntijaa!??
Onko syytä huoleen? Näitä outoja "kohtauksia" tai jumituksia on jatkunut tosiaan jo lähes 10 vuotta ja ovat aina itsestään meneet ohi.
Kommentit (11)
no mulla on ainaki herkkä vatsa silleen että jos esim teen jtn ns jännää tai uutta, niin vatsa ei vältltämättä toimi kunnolla pitkään aikaan. :S
Sit jos esim on kuukautiset, saattaa olla 4 päivää ripulia. Jos juon kahvia, tulee aina ripuli ja sillon vatsa toimii heti ku juon kahvia, mut vaan jos juon aamusin. :D Jos juon päivällä niin ei aina toimi. :D
Sit jos oon vaikka seurassa, niin ei välttämättä toimi kunnolla....
Juu ei ole gastropareesi. T. 1-tyypin diabeetikko jolla se. Ummetusta korkeintaan! Et varmaan oksentele pienenkin ruokamäärän jälkeen?
Oletko se sama, joka kyseli aiemmin moneen kertaan, voiko hänellä olla keuhkosyöpä? Kun tämäkin aloitus on ollut täällä jo aiemmin ja siinä vastattiin sinulle jo. Kannattaisi gakea apua tuohon sairaudenpelkoon, tiedän kokemuksesta kuinka ahdistavaa on pelätä koko ajan, että on sairas. Ja sitten jos joskus olisi oikeastikin syytä hakeutua lääkäriin, ei sitä välttämättä ymmärrä kun ei enää erota oikeita oireita ahdistukseltaan.
Jos tuota esiintyy kerran tai pari vuodessa, niin kyseessä ei ole mikään sairaus. Kaikilla ihmisillä vatsa joskus oikkuilee.
Viime viikon ap kyseli gastroskopiasta ja pelkäsi mahasyöpää.
Tarvitset terapiaa, ap.
Paljonko sulla on jo velkaa lääkärissä ramppaamisen takia?
Lääkärit on diagnooseja varten, ei google tai vauvapalsta. Sulla on ongelma, ei fyysinen mutta pään sisällä. Siihenkin saat apua lääkäristä, et täältä.
Ap katoaa aina kun hänet tunnistetaan. Huomenna viimeistään tulee uusi ketju.
Hae apua. Aloitusten tehtaileminen tänne ei selvästikään auta sinua.
Tuo johtuu niistä polttamistasi tumpeista.
T. Lääkäri
Voiko paha ummetus aiheuttaa vatsan tyhjenemisen hitautta ja virtsaamisen vähyyttä?
Jotenkin tuo ummetus liittyy aina mulla tuohon oireisiin.
Vai johtuuko ummetus tuosta hitaasta vatsan tyhjenemisestä?
T. Ap