Jos säisit elää vuorokauden sitä aikaa, kun olit täyttänyt 18 vuotta, mitä kaikkea tekisit?
Oletetaan, että huomisaamusta alkaen heräisit 18-vuotiaana itsenäsi ja aikaa olisi 24 tuntia. Mitä tekisit? Olisi siis se vuosiluku, kun olit 18-vuotias.
Kommentit (23)
Jättäisin sekä poikaystäväni että koko sen sekalaisen seurakunnan jota luulin ystävikseni ja kaveripiirikseni. Poikaystävä ei siis tuntunut silloinkaan mitenkään ihan täysin oikealta ihmiseltä eikä tuttavapiiri sopivalta porukalta itselleni, mutta kuvittelin sen kaiken olevan kuitenkin tyhjää parempi ja voittavan yksinolon.
Tuhrasin nuoruuteni siihen ja samalla myös onnistuin sössimään oman tulevaisuuteni ja oikeastaan koko elämäni. Kaiken lisäksi olen ihan täysin yksin, mutta nyt se on ihan oma valinta.
Olisin pohtinut lukion jälkeen paremman opiskelusuunnitelman, enkä vain olisi alkanut tähtäämään siihen ensimmäiseen hakutoiveeseen., johon en ikinä tulisi pääsemään.
.. koska nyt näin 7 vuotta jälkeenpäin opiskelen plan B-paikassa, ja ihan oikeasti halusin tänne.
Tällä kokemuksella senaikaisella ihastuksella ei olisi mitään mahdollisuuksia nikotella, hän olisi minun kokonaisen vuorokauden.