Pitkäaikaistyötön mies
Olen 28 vuotias mies. Olen pitkäaikaistyötön. Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa marraskuusta 2012 lähtien.
Olen asunut yksin elokuusta 2015 lähtien. Vanhempien luona asuessa säästin säästötilille rahaa takuuvuokraan yms. Kesällä 2014 ostin omaa kotia varten valmiiksi kattiloita, astioita yms.
Arki menee rutiineja noudattaessa. Aamusin herään klo 6, ja syön aamupalaa. Aamupalan jälkeen juon kupillisen kahvia, ja selailen tabletilla nettiä. Vartin yli 7 lähden kävelemään kohti työtoimintapaikkaa. Olen takaisin kotona puoli kolmen aikoihin, ja laitan ruokaa. Syön päivittäin kaksi lämmintä ateriaa, kolmelta ja kuudelta. Ruuan jälkeen juon kupillisen kahvia. Neljän aikoihin lähden kävelylle. Tulen takaisin kotiin kaupan kautta, jos tarvitsee jotain ruokia ostaa. Loppuilta menee netflixissä, sekä netissä surffaillessa. Klo 9 teen tehosekoittimella smoothien, ja klo 10 menen nukkumaan.
Kommentit (8)
Kuntouttavassa työtoiminnassa marraskuusta 2012 lähtien?
Ja noin fiksun oloiselle nuorelle ei löydy muka paikkakunnaltasi palkkatukipaikkaa että pääsisit jaloillesi?
Minulla on ollut aikuisiällä painonkanssa jojoilua. Olen koittanut ratkaista asiaa sillä, että olen laatinut excel-taulukkoon ruokavalion, jota noudatan. Olen perehtynyt vitamiinien ja muiden ravintoaineiden saantisuosituksiin.
Aiotko perustaa perheen vai miksi olet vauvapalstalla?
Ei tuo paskemmalta kuulosta.
Toivottavasti hommia vielä löytyy, jos tahdot.
Tuotat niin sujuvaa tekstiä että pääsisit koska tahansa lukemaan suomenkieltä ja kirjallisuutta.
Esimerkiksi tekstin tuottamiseen liittyvä itsenäinen työ sopisi sinulle. Mutta jos tykkäät olla loppuikäsi kuntouttavissa niin mikäpä siinä.
oletpa ollut ahkerana jatka vain samaan malliin, unelmia on hyvä olla ja niitä kohti tavoitella. kaikkea hyvää sulle ihana ap!
Koitan tuon ammatillisen kuntoutusselvityksen avulla löytää itselle uutta suuntaa elämässä.
Toukokuussa 2018 laitoin hakemuksen ammatilliseen kuntoutusselvitykseen. Lokakuussa oli ensimmäinen kolmen päivän jakso.
Ensimmäisenä päivänä oli aamusta ensimmäisenä kuntoutuksen alkukeskustelu. Siinä täyttettiin jotain papereita. Sitten oli sosionomin sekä psykologin haastattelut. Toisena päivänä oli 6 minuutin kävelytesti, työelämänasiantuntijan haastattelu, sekä lääkärin alkutarkastus. Kolmantena päivänä oli kuntosaliopastus, yksilöllinen loppukeskustelu, sekä omaohjaajan yksilötapaaminen.
Omalla paikkakunnalla ei ole tahoa joka järjestäisi ammatillista kuntoutusselvitystä. Sain valita neljästä vaihtoehdosta, ja valitsin Ruissalon kylpylän Turusta. Lähdin sinne junalla tiistaina 9. lokakuuta, ja Turun juna-asemalta lähti bussi sinne Ruissaloon. Lähdin jo päivää etukäteen sinne. Pasilan asemalla Helsingissä oli junan vaihto. Kotiin tullessa ei tarvinnut vaihtaa junaa. Olin joskus kuuden aikaan illalla kotona sillon 12. lokakuuta.
Kävin vanhempien luona skannaamassa junaliput yms kelaa varten, kun itsellä ei ole skanneria.
Kerroin siellä ammatillisessa kuntoutusselvityksessä, että kouluaikoina oli keskittymisen kanssa ongelmia. Esimerkiksi joskus äidinkielen tunneilla jokaisen piti vuorotellen lukea kirjan tekstistä pari riviä. No itse siinä olin uppoutuneena omiin ajatuksiini. Havahduin monesti siihen, kun opettaja hokee nimeäni. Olin ala-asteella ekalla luokalla ensimmäiset kaksi kuukautta erityisluokalla, mutta minut laitettiin sitten normiluokalle.
Huomasivat siellä kuntoutusselvityksessä minussa aspergerin piirteitä.
Ammatillisen kuntotusselvityksen toinen jakso maaliskuun lopulla oli kolmen päivän mittainen. Menin sinne etukäteen edellisenä päivänä, ihan niin kuin enimmäisellä kertaakin. Ensimmäisenä päivänä oli aloituskeskustelu, sosionomin haastattelu, sekä psykologin tutkimus. Toisena päivänä oli lääkärin tapaaminen, fysioterapeutin haastatattelu ja tutkimus, sekä psykiatrin yksilötunti. Kolmantena päivänä oli työelämämasiantuntijan haastattelu, psykologin palaute, sekä yksilöllinen loppukeskustelu.