Miten kampaajat ei lähes koskaan saa aikaan sitä, mitä pitäisi?
Kerron seuraavaksi kokemukseni edellisestä kampaajareissusta.
Kommentit (24)
Olen aina ollut tyytyväinen kampaajaan. Paitsi kerran tein valituksen kampaajasta joka föönasi kuivaa hiustani yli 10 minuuttia ja lähdin kampaajalta hiukset ihan kamalan sähköisenä.
Olisin saanut tehohoidon ilmaiseksi mutta en enää koskaan mennyt takaisin.
En ole turhan tarkka, olen ollut hiusmallina tai muuten vaan antanut vapaat kädet. Aina on näyttänyt hyvältä, tai jos on lähtenyt vähän liikaa se kasvaa parissa kk takaisin.
Henkilökohtaisesti en enää uskalla raidoittaa hiuksiani, koska 2 kertaa olen sen tehnyt, ja molemmilla kerroilla tulos on ollut katastrofi. Vaikka kampaajat jo heti alkuun päivittelevät, miten paljon hiuksia minulla on, silti he eivät usko sitä, vaan väri loppuu uudelleen ja uudelleen ja sitten odotellaan uusien sekoittelua. Viimeksi raidoituksessa kesti yli 3 tuntia, ja ero ensimmäisten ja vikojen raitojen vaikutusajassa oli hurja, tyyliin jotain tunti. Voitte kuvitella lopputuloksen, ekat raidat oli ihan peroksidiblondia ja toiset haaleita.
Eräs toinen kampaaja leikkasi pitkät paksut hiukseni, joissa normaalisti menee 30 min vaikka olis pelkkä suoran tasoitus, alle 10 minuutissa. Vasta jälkikäteen tajusin, että hän oli leikannut ne kastelematta yhtään, eikä tehnyt sitä tasoitusta joka tehdään yleensä ettei pitkiä hapsota vaikka jakauksen paikka muuttuisi. Kotona huomasin, että hiukset oli tyyliin 10 cm pidemmät toiselta sivulta. Jouduin käymään uudelleen (eri kampaajalla).
No onneksi mulla on myös luottokampaamo, jossa asiat osataan.
Mun pahin kokemukseni on yhä se, kun kampaaja teki hieronnan päänahkaani. Ei siinä mitään, mutta kun tällä kampaajalla oli pitkät kynnet ja kaiken maailman sormukset ja rannekorut päällä. Hiuksia jäi jatkuvasti hänen kynsiin ja koruihin kiinni ja katkesivat.
Sinne en mennyt enää ikinä takaisin, eikä se paikka tainnut pitkään edes pysyä pystyssä.
Kampaajia on tosi paljon eli massaan mahtuu jos jonkinlaista tekijää, ja ilmeisesti useille asiakkaille kelpaa huonompikin laatu.