Lue keskustelun säännöt.
Pitkästä ja kuolleesta parisuhteesta eronneet. Mikä fiilikset eron jälkeen?
16.04.2019 |
Olin naimisissa reilu 10 vuotta, joista viimeiset vuodet olivat kuolleet. Nukuimme eri huoneissa eikä seksiä eikä minkäänlaista läheisyyttä ollut yli vuoteen. Vajaa puolisen vuotta sain vihdoin oman asunnon ja muutin lasten kanssa pois. Itkin kaksi viikkoa muuton jälkeen. Itku vain tuli, vaikken tiedä miksi. Sen jälkeen päällimmäinen tunne on ollut helpotus. Vasta nyt huomaan miten kuluttava tuon suhteen loppuaika oli. Uniongelmat ja kivut ovat vähitellen hälvenneet. Ex:n kanssa lasten asioista sopiminen sujuu vaihtelevasti, mutta se ei tuota kuin hieman ärsytystä. En haikaile ex:n perään enkä ole katkera mistään. Asiamme ovat periaatteessa hyvin ja arki sujuu.
Mietin, että olenko jo muutamassa kuukaudessa päässyt erosta yli. Miltä nyt "pitäisi" tuntua? Pohdin parisuhdetta ja avioliittoamme hyvin paljon jo ennen lopullista eropäätöstä, sillä halusin olla varma, että ero on oikea ratkaisu. Tutustuin juuri ihmiseen, jonka erosta on aikaa jo vuosia ja hän ei edelleenkään ole täysin päässyt yli siitä. Siksi mietinkin, että pitäisikö minun jotenkin rypeä eron jälkeisessä surussa vielä, vaikka elämä tuntuu pitkästä aikaa valoisalta? Toki tiedän, että nämä asiat ovat yksilöllisiä, mutta voiko erosta päästä yli liian nopeasti?
Olisin kiitollinen vastauksista!
Kommentit (12)
Mietin siis, että miten voin olla varma, että olen päässyt erosta nopeasti yli eikä kyse ole siitä, että jotenkin patoaisin tunteitani..? Toki tässä on myös se, että olen tosiaan jo ennen virallista eroa pohtinut näitä asioita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet varmaan ison osan surutyöstä jo tehnyt. Jos ei nyt tunnu pahalta, niin ole tyytyväinen! Ehkä vähän voit varautua siihen, että jokin uusi suru-, harmi-, turhautumisaalto tulee, mutta se näyttää aika.
Käy vaikka terapiassa juttelemassa jos olet epävarma siitä oletko päässyt yli vai padotko tunteita. Terapeutti osaa kysellä oikeita asioita ja arvioida mikä tilanne. Et välttämättä tarvitse edes kun yhden tai pari kertaa ja jo pää olisi selkeämpi. Ihmisten pitäisi rohkeammin mennä juttelemaan neutraalille osapuolelle jos epäilyttää omat kyvyt tulkita itseään. Kivempi sitten jatkaa elämää kun on selkeyttä ajattelussa. Tsemppiä.
Niin, minunkin mielestäni teit varmasti surutyötä jo suhteen loppuaikoina. Ei ole mitään oikeaa määrää surua, mikä on normaalia kokea. Sinulla on hyvät käsittelykeinot ja selviytymiskeinot, ja olet nyt tyytyväinen elämääsi. Sulje hyvät muistot rasiaan (kuvainnollisesti) ja säilytä rasia itselläsi, ja nauti elämästäsi. Kiitä elämää siitä, että sait suhteesta niin paljon hyvää, ja katso sitten eteenpäin. Sinulla saattaa olla myös ajatus, että yhdessä olisi pitänyt pysyä loppuelämä, mutta sydämesi ei tunne samoin. Se hyväksyy sen, että sinulla oli hyvä suhde 10 vuotta, ja nyt sinulla on uusi elämänvaihe, mikä on ihan ok.
Eron jälkeen oma fiilis oli vapautunut ja voimaannuttava. Kahleet putosivat. Pystyin taas hengittämään ja olemaan avoimesti oma itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteet ovat niin erilaisia. Itse suren ja itken jatkuvasti, vaikka erosimme minun aloitteestani syksyllä. Rakkaus ei ole loppunut, vaikka avioliitto loppuikin. Suhde oli hyvin vaikea, mutta läheinen viime metreille asti.
Olimme yhdessä hyvin nuoresta lähtien, joten nyt rakennan minua aikuisena ilman toista. Tämä on monella tapaa hyppy tuntemattomaan.
Olette varmaankin olleet niin henkisesti kuin fyysisesti erillään jo pitkään, ero ei muuttanut tilannetta merkittävästi.
Niin, sitä itsekin välillä mietin et voiko erosta toipua näin nopeasti. Erottiin 3,5kk sitten 12 vuoden liitosta ja ero tuli miehen aloitteesta. Sisäinen eroprosessi alkoi itsellä reilu vuosi sitten pettämisen ja muun kriiseilyn seurauksena. Olin erittäin surullinen ja ahdistunut n. 6 viikkoa eron jälkeen mutta sen jälkeen lähinnä vain vapautunut olo. Odotan vain innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja en usko että ainakaan kovin syvälle surussa tarttee enää palata jos ne tunteet vielä palaa 🙂 Mieskin tuntuu liki vieraalta kun viikottain kuitenkin lasten takia nähdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin siis, että miten voin olla varma, että olen päässyt erosta nopeasti yli eikä kyse ole siitä, että jotenkin patoaisin tunteitani..? Toki tässä on myös se, että olen tosiaan jo ennen virallista eroa pohtinut näitä asioita.
ap
Se schaisse eli ikävä voi tulla myöhemmin. Vaihdoin kuolleesta pitkästä suhteesta lennossa miestä 3v sitten. Pidän uudesta miehestäni ja hän on hyvä ja ymmärtäväinen. Ainakin kerran kuussa silti iskee järjetön ikävä eksääni. Joku tilanne tai paikka muistuttaa hänestä tai jos nyksä on ollut hiukan epätäydellinen.
Kävin juttelee psykologille mutta se sano vaan että aika parantaa ja tehkää uusia asioita ja muistoja nyksän kanssa. Kyllä on yritetty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet surrut eroa jo vuosikaupalla (kuten minäkin surin), on ihan mahdollista, että tästä eteenpäin on pelkkää helpotusta. Kertaakaan lähdön jälkeen en ole haikaillut takaisin ja suru on ollut lähinnä lasten ja uuden elämäntilanteen takia.
Kiitos vastauksista! Terapeutilla käynti oli hyvä idea! Voisin lopullisesti laittaa menneisyyden haamut pakettiin. Tosiaan eroa taisin työstää jo pitkään avioliiton aikana, kun yritin vielä parantaa parisuhdettamme. Jossain vaiheessa luovutin ja aloin suunnittelemaan uutta alkua. Ex ei aiheuta mitään tunteita, paitsi korkeintaan ärsytystä välillä, kun asioiden hoito on hänen kanssaan melkoisen haastavaa. Myöskään vanha yhteinen kotimme ei tunnu enää lainkaan kodilta. Olisimme tosin eronneet jo aikoja sitten, jos olisin saanut uuden asunnon nopeammin.
ap
Ei tietenkään tarvitse rypeä itsesäälissä eron jälkeen. On kuitenkin hyvä että prosessoit eroa ja siihen liittyviä tunteita ja käytännön asioita. Hyvä elämänasenne ja tulevaisuuden suunnittelu auttavat erosta yli.