onko kukaan ollut sunnuntaina hautajaisissa?
Monelta ne ovat olleet, ovatko aina jumalanpalveluksen jälkeen?
Kommentit (7)
harvemmin siunataan sunnuntaisin, mut oon ollut yksissä jotka alkoi klo 14
Ennen oli tavallista, että hautajaiset olivat sunnuntaina. Keskellä viikkoa oli harvinaista, jos oli hautajaiset. Perjantai ja lauantaikin olivat harvinaisia. Mutta siihen aikaan lauantaikin oli työpäivä. Sunnuntaina oli mahdollisuus osallistua, muulloin saattoivat työt olla esteena, ellei sitten vainaja ollut aivan lähisukulainen tai perheenjäsen. Meillä on tulossa hatajaiset perjantaina, joka siis on työpäivä, mutta vieraat ovat sitä ikäluokkaa, että he eivät enää ole työelämässä muutamaa harvaa lukuun ottamatta.
Juuri olin hautajaisissa sunnuntaina pari viikkoa sitten. Kello 13 alkoivat.
Harvemmin sunnuntaisin on mitään kirkollisia toimituksia aamuvarhaisella ennen jumalanpalvelusta.
Kyllä Suomessa ainakin evankelis-luterilaisissa seurakunnissa sunnuntai on tavallinen hautajaispäivä. Arkisin haudataan vain ruuhka-aikoina ja silloin, kun on hiljaiset hautajaiset ja vain lähiomaisia.
Kun minä varasin isäni hautajaisiin pappia, pappi sanoi, että sunnuntait on ensisijaisesti varattu kasteille. Lauantaina haudattiin sitten isäukko.
olen ollut, alkaneet klo 12