Jatko-osa: 70-luvun äitien jälkeläiset

Kyseessä siis ehkä yksi AV:n historiallisimmista ketjuista. Suosittelen tutustumaan:

https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai…

Olen tutkinut viestejä ja tullut siihen tulokseen, että saatan olla nyt parikymppinen seuraavan sukupolven edustaja, joka on saanut kokea osuutensa tästä. Uskon seuraavan sukupolveni, olevan jo sen verran kypsynyttä, että alkuperäinen ketju pystyy tarjoamaan vastauksia meitäkin mahdollisesti hämmentäviin kokemuksiin ja muistoihin.

Omat havaintoni perustuvat sille, että edellisen ketjun (hienosti kirjoitetut ja rationaalisesti pohditut) kirjoitukset tarjoavat selityksen ja luovat perustan omalle kohtelulleni. Kaikki täsmää.

Koen tämän kuitenkin hieman lievempänä versiona. Arjessa välittäminen näkyy, mutta tärkeiden ja vaikeiden puheenaiheiden kohdalla tunnekylmyys ja jäätyminen ovat jotain aivan selittämätöntä. Ikään kuin se arkinen luottamus katoaa ja yhtäkkiä tilalle tulee hirvittävä tunne siitä, että onkin asioiden kanssa aivan yksin.

Haluaisin kuulla muiden ikäisteni kokemuksia aiheesta. Toisaalta haluaisin myös, että te äidit kirjoittaisitte tänne, miten koette elämän sujuneen/sujuvan ikäistemme tyttärien kanssa? Mitä haluaisitte kertoa heille (siis meille), jotta käyttäytymismalleja olisi helpompi ymmärtää puolin ja toisin?

Kirjoittakaa rohkeasti, aihe on todella mielenkiintoinen ja tärkeä!